Poimintoja: Yhdenmukaisuudesta ja ainutlaatuisuudesta

Tutkin lähiömaisemaa nykyisin myös ihan virallisesti, jatko-opiskelijana Turun yliopistossa. Tutkimusaiheeni on lähiömaiseman visuaalisuuden kokeminen. Siispä työpisteeni ja muutama muukin alue kotonani täyttyy aihepiirin kirjallisuudesta. Päätin tehdä silloin tällöin blogimuistiinpanoja käyttämistäni teoksista. Tässä tulee ensimmäinen.

Arkkitehti Sirkka Wegelius tarttui lähiömaisemaan jo vuonna 1996 valmistuneessa kirjassa Yhdenmukaisuus ja ainutlaatuisuus. Paikan identiteetti lähiöparannuksen lähtökohtana. Kirjan ilmestymisen aikaan kuumimpien rakennusvuosien lähiöt olivat 20 vuoden ikäisiä. Noiden vuosikymmenten aikana rakennusihanteet olivat muuttuneet täysin, eikä suurempia korjauksia ei oltu vielä tehty. Lähiölapset muuttivat aikuistuessaan keskustoihin ja omakotialueille. Lähiö oli auttamattomasti poissa muodista.

Wegelius kysyy esipuheessa ”voisiko rakennetussa ympäristössä rakennustaiteen historian kannalta merkittävien arvojen puuttuessa olla muita arvoja, joita tulisi varjella?” Kysymykseen sisältyy olettamus, että lähiörakennuksilla ei ole arkkitehtonisia arvoja. Tämä särähtää silmääni, vaikka monista massatuotannon aikakaudella rakennetuista alueista voin ollakin suunnilleen samaa mieltä. Mahdollisesti kirjoittaja on tarkoittanutkin lähinnä niitä.

Kymmenisen vuotta myöhemmin todettiin, että lähiö voi olla rakennustaiteellisestikin arvostettu, kun Pihlajamäen alue suojeltiin ensimmäisenä lähiönä kaavalla 2007. Nyt, kaksi vuosikymmentä myöhemmin on helppo todeta, että lähiöillä on muitakin arvoja. Myös Wegelius päätyi tähän tutkimuksensa päätelmissä.

Kirjan sisältö jakautuu kolmeen osaan. Ensimäisessä osassa esitellään tilan ja paikan tutkimuksen käsitteitä, paikan identiteettiä ja kokemuksen muodostumista. Toinen osa kertaa aluerakentamisen historiaa ja ihanteita. Kolmannessa osassa pohditaan, miten lähiörakennuksia voisi parantaa.

Poimin tähän muutamia itseäni miellyttäviä ajatuksia kirjan sivuilta.

Kontula portaat mv

Erilaisten alueiden reunakohdat ovat ympäristön kokemisen kannalta intensiivisiä.

Hakunila iso kivi mv

Luonnon monimuotoisuus korvaa usein rakennetusta ympäristöstä puuttuvan vaihtelevuuden.

Hakunila kalliolla

Luonnonympäristön ja rakennetun ympäristön törmäyskohtaan syntyy usein tahattomasti paikka, joka voi olla leimallinen koko alueelle.

Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned

Raksaestetiikkaa

Forum Box -galleriassa on tällä hetkellä meneillään Rakennustyöt. Siis ei remontti, vaan taiteilija Pia Sirénin rakentama installaatio, jonka materiaalit ovat yleisemmin käytössä rakennustyömailla. Pitihän se mennä katsomaan.

cof

En ollut ainoa, jonka pressumeri sai hymyilemään. Mikähän siinä on, että tavallisesta kontekstistaan repäistynä eriväriset muovit ja telineet näyttävät galleriassa jopa veikeiltä. Yhdessä huonetilassa telineiden päälle nostetut pressut muodostavat maiseman kaltaisen kokonaisuuden, kun toisaalla pääosassa ovat telineet. Minua ilahduttivat myös hajut ja äänet: vaneri tuoksuu ja yhdessä nurkassa puhallin hurisee taukoamatta.

Teos nostaa katsottavaksi kaupunkimaisemassa jatkuvasti läsnä olevan elementin, joka useimmiten sivuutetaan. Rakennustyö on luonteeltaan väliaikainen, mutta jos nyt ajatellaan vaikka Pasilaa, niin työmaanäkymät ovat arkipäivää monen vuoden ajan. Työmaa on sitä paitsi jatkuvasti muuttuva. Miksi se ei voisi olla esteettisesti jopa kiinnostavampi kuin muovien alta aikanaan kuoriutuva staattinen fasadi?

Ajatellaanpa turistia, joka matkusti maailman toiselta puolelta Helsinkiin ja vieraili Helsingin tuomiokirkossa sen ollessa suureksi osaksi pressujen peitossa pari vuotta sitten. Ellei hän tee uutta matkaa, hänen muistoihinsa kirkko jää ikuisesti puoliksi peitettynä.

Rakennustyömaa ei olekaan niin ohimenevä ilmiö kuin helposti ajatellaan. Sitä paitsi rakennusalalla työskenteleville nämä näkymät ovat läsnä jatkuvasti, työmaalta toiselle.

Ja loppuun paljastus: minäkin olen ollut rakennustyömailla töissä yhteensä noin vuoden verran. Restaurointimaalarina vuosituhannen vaihteessa tuli näitä telineitäkin pystyteltyä. Siitä huolimatta – tai siksi – mainio kokemus!

  • Näyttely on auki 28.1. asti.

 

Raksaestetiikkaa

 

Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned

Brutaalisti oikeutta

oznor

Syksyisen Kuopion reissun kuvasatoa on vielä jäljellä yhden kohteen verran, ja se onkin oikea modernismin ystävän herkkupala. Heikki Castrénin suunnittelema Itä-Suomen hovioikeuden oikeustalo valmistui vuonna 1968. Rakennusmassoiltaan harvinaisenkin suoralinjainen brutalistinen rakennus on tehokas ilmestys kadunkulmassa Minna Canthin kadun varrella. Tämä, jos joku on sitä kuuluisaa rouheaa betoniarkkitehtuuria!

 

cof

Vuonna 1991 valmistuneen laajennuksen suunnitteli Juhani Pallasmaa. Uudisosa on korostetusti erilainen alkuperäisosan kanssa jo puolipyöreän muotonsa vuoksi.

cof

Rakennuksia yhdistävä silta ei yritä sulautua maisemaan.

cof

Kas näin: perinne kurkistaa lipan alta.

oznor

 

cof

 

Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned

Kuukauden lähiö: Roihuvuori

Kuukauden lähiö on Roihuvuori, joka myös avaa Helsingin lähiöt -kalenterin vuoden.

Käytän Finna-arkistosivuilta löytyviä kuvia, koska ne ovat kertakaikkiaan hienoja. Kuvista välittyy monissa lähiömuisteluissa toistuva asia: pihalla oli aina lapsia. Ja sitä pihaa riittää, sillä Roihuvuori kuuluu aluerakentamisen ensimmäiseen aaltoon, jossa väljyys oli ihanne. Tällaisia laajoja nurmikkoalueita ei nykypihoille mahdu. Eipä silti, kiireinen nykyihminen aikatauluineen ja harrastuksineen ei taida juuri pihalla ehtiä oleilemaankaan?

Lapsia Prinsessantie 4:n pihalla 1970. Kuva: Simo Rista. Ylempi kuva Eeva Rista. Helsingin kaupunginmuseon kokoelmat.

 

200233 -1460 .
Roihuvuorentie 18 1957-1959. Ikkunasta näkyy Roihuvuorentie 9. Kuva: Olavi Mannonen. Helsingin kaupuninmuseon kokoelmat.

Kuvassa vietetään kotoista hetkeä uudessa ja avarassa roihuvuorelaisessa kodissa. Seutu on arvossaan yhä, vaikka väliin mahtui 1900-luvun lopun vuosikymmenet, jolloin lähiöistä pikemmin haluttiin pois. Nyt Roihuvuori on ensimmäisiä lähiöalueita, joiden kohdalla puhutaan gentrifikaatiosta. Ilmiöllä tarkoitetaan keskiluokkaisen,  hyvin toimeentulevan väestön halukkuutta muuttaa alueelle. Aiemmin gentrifikaatio on toteutunut kantakaupunkien alueilla monissa entisissä työväestön kaupunginosissa.

 

2680 -5 . N11817
Roihuvuorentie 26. Elannon myymälä ja baari 1958. Taustalla Vuorenpeikontie 3. Kuva: Friman Erik. Helsingin kaupunginmuseon kokoelmat.

 

Vuorenpeikontien taloja nykyisin. Rakennuksiin ei ole tehty suuria ulkoisia muutoksia.

Kerrostaloja Roihuvuoressa.jpg

Vuorenpeikontie Roihuvuori

Mäen päällä  on Roihuvuoren koulu. Aarno Ruusuvuoren suunnittelema koulu valmistui vuonna 1967. Toisten ihailema, toisten kammoksuma koulu oli jo purkulistalla sisäilmaongelmien vuoksi, mutta päätettiin korjata arkkitehtuuriltaan merkittävänä. Koulusta lisää kirjoituksessa Pohdintoja betoniarkkitehtuurista: Roihuvuoren koulu.

 

Roihuvuoren koulu_p

Roihuvuori Vesitorni ikkunassa

Koulun ikkunastakin näkyy maamerkki Roihuvuoren vesitorni.

200628 . N260929
Roihuvuoren vesitornin rakentaminen kesällä 1979, Kuva: Jukka Naapuri Jukka. Helsingin kaupunginmuseon kokoelmat.

 

Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned