Osallistuin Barcelonassa 15.-17. heinäkuuta järjestettyyn konferenssiin, jonka otsikko kokonaisuudessaan oli Urban Futures – Cultural Pasts: Sustainable Cities, Cultures & Crafts. Sen järjestänyt organisaatio AMPS (Architecture, Media, Politics, Society) järjestää vuosittain useita monitieteisiä konferensseja eri puolilla maailmaa. Lähdin innolla matkaan, vaikka tutkijakollegani ja melkein kaikki muutkin olivat asettuneet tukevasti lomanviettoon. Saavuin Barcelonaan ”pienen” mutkan kautta, sillä kävin Espanjan toisella laidalla Cádizissa ensin muutaman päivän lomalla. Tuhannen kilometrin junamatkassa oli oma viehätyksensä.
Pieni vastoinkäyminen tuli vastaan heti ensimmäisenä konferenssipäivänä. Olin varannut hotellin läheltä polyteknistä yliopistoa ja hyvin levänneenä astelin aamulla tapahtumapaikalle – tai niin luulin. Aloin tutkia tulostamaani karttaa, josta selvisikin pian, että konferenssi on eri yksikössä noin kymmenen kilometrin päässä. No ei kun lähimmälle metroasemalle ja oikeaan paikkaan noin tuntia myöhemmin. Kun kerroin nolosta virheestäni muutamille muille, melkein jokainen(!) kertoi tehneensä saman erehdyksen. Tältä osin viestintä ei ehkä aivan onnistunut. Muutenkin organisaation viestintä oli aluksi hämmentävää, mutta tämä saattoi johtua erilaisista konferenssikäytännöistä, joihin itse olen tottunut. Tapahtuman lähestyessä informaatiota tuli kiitettävästi ja myös tiedusteluihin vastattiin melko nopeasti.
Maanantaista jäi hieman vaisu olo, sillä useita puhujia oli jäänyt pois asiasta ilmoittamatta. Keynote-puheenvuoro oli kuitenkin kiinnostava. Javier Matilla Ayala painotti esityksensä alussa, että positiivisten tulevaisuusvisioiden tarjoaminen on tärkeää! Positiivisuus konkretisoituu esimerkiksi kohtuuhintaisessa asumisessa, jossa on ihmisille kohtaamispaikkoja sekä asumista ja muuta toimintaa yhdistävissä kortteleissa. Vihreyden ja julkisen liikenteen lisääminen kuuluivat listalle myös, ja kaikkea tätä edustavatkin Barcelonan superkorttelit, superblocks. Niistä olin hieman lukenut aikaisemminkin mutta nyt konsepti avautui kunnolla. Perusidea on yksinkertainen: yhdistetään yhdeksän korttelia yhdeksi isommaksi niin, että autoliikenne kulkee superkorttelin ulkokehällä. Näin sisemmät kadut jäävät kevyen liikenteen väyliksi ja aukiomaisiksi tiloiksi. Kyseessä on siis vanha kaupunkirakenne, jossa aikaisemmin on sallittu autoliikenne kaikilla kaduilla. Muutoksella saavutetaan monenlaisia hyötyjä: tilaa kasvillisuudelle kaupungissa, tilaa monimotoiselle toiminnalle, viihtyisiä oleskelualueita, vähemmän päästöjä jne. Lisää superblockeista
Tiistai oli täynnä ohjelmaa ja seurasin esitelmiä esimerkiksi erilaisista osallistavista projekteista ja niiden haasteista. Seuraavaksi valitsemani taidepitoinen työryhmä olikin virkistävän erilainen. Kuulin muun muassa Porton poeettisesta arkistosta (vapaa käännös), joka tallentaa kaupungin graafista perinnettä https://arquivopoeticoportuense.pt/.
Iltapäivällä jälleen jotain uutta, äänimaisemiin keskittyvässä sessiossa oli ensin pari populaarimusiikin kaupunkeja käsittelevää esitelmää ja lopuksi aivan ihana löytö: Moira Smeen esitelmä Tony Schwartzin (1923-2008) äänimaisemanauhoituksista New Yorkissa 1940-70-luvuilla https://tonyschwartz.org/.
(Äänimaisema aina kiinnostaa ja tietenkin mieleen tuli oma kokeileva projektini vuodelta 2017, Lähiön ääniä -sarja, joka vieraili kuudessa Turun lähiössä kuuntelemassa ääniä ja esitettiin Radio Robin Hoodissa. Tässä ensimmäinen jakso ja loputkin löytyvät Youtubesta.)
Oman esitelmäni vuoro oli päivän viimeisessä sessiossa. Olin hyvin valmistautunut, joten suurempaa jännitystä ei ollut. Esitelmässni Sensory pasts, presents and futures in urban planning keskityin yhteen näkökulmaan Linnakaupunki-tutkimushankkeestamme. Tarkastelin, miten asukkaat kokevat sataman ympäristöä ja miten satama ja merellisyys ovat läsnä asumisen arjessa. Yhtenä tuloksena voi sanoa, että joillekin merellinen tunnelma on jopa ensisijainen syy asua alueella. Hauskasti samassa ryhmässä esiintyi myös slovenialainen Neza Cebron Lipovec, jonka kanssa olin jo tutustunut toukokuussa järjestämämme webinaarin merkeissä. Kaupunkietnografian metodimme ovat hyvin samankaltaiset, vaikka Neza keskittyykin enemmän kulttuuriperintöön.
Kolmantena päivänä vierailin näyttelyssä, joka kuului konferenssiohjelmaan, mutta järjestettiinkin vasta torstaina, jolloin alkuperäisten tietojen mukaan tapahtuma olisi jo ohi. (Taas huonoa tiedottamista, mrr!) Minä monen muun tavoin olin varannut torstain jo kotimatkaan. Siispä suuntasin kaupungille Sagrada Familiaa ja gaudeja katsomaan. Amerikkalaista lähiötä monesta eri näkökulmasta tutkaileva Suburbia-näyttely oli mainio päätepiste matkalleni.
Kiitos Barcelona!
Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned
Talotarinat 