Kaupunkimaiseman valokuvaaja Simo Rista

Valokuvaaja Simo Rista on kuollut 87-vuotiaana. Rista tunnetaan erityisesti helsinkiläisen kaupunkimaiseman kuvistaan ja arkkitehtuurivalokuvistaan. Ristan kuvia on laaja kokoelma Helsingin kaupunginmuseon arkistossa, ja niitä voi katsella museoiden ja arkistojen yhteisessä Finna.fi-palvelussa. Useimpia kuvia saa myös käyttää tekijänoikeussääntöjen mukaisesti. Itse olen käyttänyt Simo ja Eeva Ristan kuvia esimerkiksi Roihuvuoresta kertovassa blogijutussa.

Keräsin tähän muutamia kuvia arkistosta, mutta valinta tuhansista kuvista ei ollut helppo. Olisin voinut keskittyä esimerkiksi kaupungin muutokseen, tunnelmallisiin henkilökuviin tai oivaltaviin tilanteisiin. Henkilökohtaisesti minua miellyttävät kuitenkin ehkä eniten hiukan arvoitukselliset näkymät, joissa pääosaan nousee hetken tunnelma.

Näkymä keväisessä räntäsateessa Runeberginkadulta Eteläisen Hesperiankadun (Hesperian esplanadin) kulmasta pohjoiseen, Töölöntorin suuntaan. Simo Rista / Finna.fi.
Näkymä keväisessä räntäsateessa Runeberginkadulta Eteläisen Hesperiankadun (Hesperian esplanadin) kulmasta pohjoiseen, Töölöntorin suuntaan. Simo Rista / Finna.fi.
Lapsia Kalliossa porttikäytävässä, jossa Oy Fredr. Wagner Ab:n liike. Pihalla Romutarvike Oy:n ovi. Simo Rista / Finna.fi.
Hämeentie tai Kolmas linja. Lapsia Kalliossa porttikäytävässä, jossa Oy Fredr. Wagner Ab:n liike. Pihalla Romutarvike Oy:n ovi. Simo Rista / Finna.fi.

Meritullinkatu. Lokki seisomassa katulampun päällä Meritullinkadun ja Liisankadun kulmassa. Simo Rista / Finna.fi.
Meritullinkatu. Lokki seisomassa katulampun päällä Meritullinkadun ja Liisankadun kulmassa. Simo Rista / Finna.fi.

Monissa kuvissa nähdään kadonneita maisemia puolen vuosisadan takaa…

Huussi laiturin nokassa Hernesaarenrannassa. Syksy 1970. Simo Rista / Finna.fi.
Huussi laiturin nokassa Hernesaarenrannassa. Syksy 1970. Simo Rista / Finna.fi.

…ja nykyisiä maisemia vasta rakenteilla.

Rakenteilla olevaa Itä-Pasilaa. Näkymä Ratamestarinkadulta pohjoisen suuntaan. Keskellä Resiinankujan silta. Simo Rista / Finna.fi.
Rakenteilla olevaa Itä-Pasilaa. Näkymä Ratamestarinkadulta pohjoisen suuntaan. Keskellä Resiinankujan silta. Simo Rista / Finna.fi.

Toisaalta kuvat todistavat myös, että jotkut asiat ovat pysyneet ennallaan.

Asumista käsittelevä näyttely Habitare 70 -messuilla Messuhallissa (Töölön kisahallissa.) Simo Rista / Finna.fi
Asumista käsittelevä näyttely Habitare 70 -messuilla Messuhallissa (Töölön kisahallissa.) Simo Rista / Finna.fi

Sähkökaappitaidetta Pihlajistossa

Olen aikaisemmin kertonut Helsingin työväenopiston kahdesta kurssista, joissa olin opettamassa ja jotka liittyvät lähiömaisemaa tutkivaan väitöskirjatyöhöni. Kurssien kuvausretket kohdistuivat Jakomäkeen ja Pihlajistoon. Jo ensimmäisen kurssin yhteydessä ajatuksena oli toteuttaa jonkinlainen näyttely kurssilaisten kuvista.

Perinteiselle, sisätilaan sijoitettavalle näyttelylle ei tuntunut löytyvän hyvää paikkaa. Ehkä hyvä niin, sillä toisen kurssin jälkeen kurssin valokuvataiteilija-opettaja sai idean kysyä lupaa kaappien käyttöön alueen sähkökaappien omistajalta. Helenillä on jo ennestään runsaasti kokemusta sähkökaappien taideprojekteista, ja yritys antaa mielellään luvan kaappien ulkonäön parantamiseen, mutta edellytyksenä on suunnitelmien esittäminen tarkasti etukäteen.

Eri puolille Pihlajistoa kiinnitetyt kuvat on painettu ulkokäyttöön tarkoitetulle alumiinilevyille ja liimattu kaappiin kestävällä liimalla. Yhteensä kahdeksan sähkökaappia sai uuden ilmeen. Kaapit ovat erikokoisia, ja kuvia on yhdessä kaapissa yksi tai useita. Näyttely on tarkoitettu kohtalaisen pysyväksi.

Kolmen tunnin ulkoilun jälkeen pizza ja kuuma (ja vahva!) tee lämmittivät Pihlajiston pizzeriassa.

Missä arkkitehtuuri loppuu ja taide alkaa?

Bryggman-instituutin järjestämässä seminaarissa Arkkitehtuuri ja kuvataide nähtiin erinomaisia esityksiä  arkkitehturin ja taiteen kohtaamisesta. Jäin pohtimaan, missä oikeastaan kulkee raja.

Esitellyt tapaukset olivat kovin erilaisia, mutta hyvin usein taide on jotain mikä tuodaan arkkitehtuuriin jälkikäteen tai rakennustyön loppuvaiheessa, irrallisena teoksena. Keskustelun joissain kommenteissa havaitsin sellaisen sävyn, että irrallinen taide rakennuksessa olisi jotenkin heppoista taiteen sijoittamista – parempaa olisi arkkitehtuuriin integroitu taide. Sellaistakin nähtiin, esimerkiksi ALA Arkkitehtien Kilden-konserttitalon valoteos ja pysyväksi tarkoitettu seinämaalaus. Näissäkin tapauksissa taiteilijalta on erikseen tilattu työ, joka on arkkitehdeille valmistuessaan enemmän tai vähemmän yllätys.

Yleisöstä esitettiin kysymys koskien arkkitehdin suhtautumista siihen, että taiteilija on mukana jo rakennussuunnittelussa. Esintymisvuorossa ollut arkkitehti ei pitänyt tilannetta toivottavana, vaan pikemminkin kokisi sen osoittavan tilaajan epäluottamusta arkkitehdin luovuutta kohtaan.

Rakennukseen integroitu taide on kiinni rakennusosissa pysyvästi. Se on esimerkiksi uniikki seinäreliefi tai veistosmainen tilanerottaja. Parhaimmillaan teos liittyy rakennuksen luonteeseen ja kertoo tarinaa. Missä menee raja – milloin seinäkuviointi on taidetta ja milloin se on itse arkkitehtuuria, vai sittenkin käsityöläisen taidonnäyte? Vastausta voi etsiä reliefin suunnittelijasta tai toteuttajasta – tunnustetun taiteilijan toteuttama teos on taidetta, kun taas käsityöläisen tekemänä puhutaan taideteollisuudesta, ainakin jos työn on suunnitellut joku muu. Usein arkkitehdit itsekin suunnittelevat rakennuksiin näyttäviä yksityiskohtia – ovatko ne taidetta vai arkkitehtuuria? Onko arkkitehti taiteilija? Monessa tapauksessa raja on häilyvä.

Tietenkin rakennus itsessään voi olla kuin taideteos, kuten kuvan Frank Gehryn Lou Ruvo Center. Mutta rakennus on silti rakennus, ja sillä on aina jokin muu tarkoitus, kuin vain tuottaa esteettinen elämys. Arkkitehtuuri on kylläkin rakennustaidetta, mutta rinnastuu tarkemmin designiin eli käyttöesineisiin. Entä voiko rakennus olla osa taideteosta? Kyllä, jos aluesuunnittelua pidetään taiteena. Mutta ei, jos taiteena pidetään sellaisia objekteja, joiden ensisijainen funktio on esteettisen kokemuksen tuottaminen.

Joku minua viisaampi ehkä osaisi vastata kysymyksiini. Toisaalta voin kysyä myös: onko taiteen ja arkkitehtuurin rajanveto kovin tärkeää?


Kuva (Pixabay):  Lou Ruvo Center for Brain Health – Frank Gehry.  

Purppurassa mikä mikä maassa

Sean Bakerin ohjaama Florida Project voisi aiheensa puolesta olla surullinen tai ahdistava elokuva. Sitä se ei ole, sillä tapahtumat kuvataan ikuista ja huoletonta kesää elävän lapsen silmin.

Itse kiinnitin tietenkin huomiota maisemakuviin ja rakennuksiin: huimaavaa väriryöppyä alusta loppuun. Päähenkilöt, kuusivuotias nokkela tyttö ja hänen epämääräisillä elinkeinoilla sinnittelevä äitinsä asuvat toistaiseksi violetissa Magic Castle -motellissa, jonne naapurissa olevan Disney Worldin sadunhohto melkein ulottuu.

Motellin lähiympäristöön kuuluu moottoritie, parkkialueita, lisää motelleja, hassuja hahmoja esittäviä kioskeja – sekä järvimaisema ja lehmiä! Tutkijat puhuvat tällaisista alueista epäpaikkoina, mutta elokuvan lapsille ne muodostavat arjen kehyksen, joka täyttyy merkityksillä ja muistoilla.

Amerikkalaisten tienvarsimotellien estetiikka kiehtoo, vaikka sitä onkin nähty elokuvissa jo melkein kliseeksi asti. Niin – oma käsitykseni motelleista perustuukin yksinomaan elokuviin, joissa hyvin usein kontrastin muodostaa arkkitehtuurin lupaama huolettomuus ja elokuvan synkät tapahtumat: prostituutiota, huumeita ja murhia Batesin motellista lähtien. Todellisuus lie moniulotteisempi, ja Florida Project tuokin valkokankaalle nimenomaan tavallista motelliarkea – joskaan huoletonta sekään ei aikuisten näkökulmasta ole.

Kamera seuraa lapsille niin ominaista tapaa käyttää tilaa. Lapset tutkivat ympäristöä ja löytävät jatkuvasti uusia paikkoja, joita he käyttävät niin kuin parhaaksi näkevät. Kun kaivataan jännitystä, mennään tyhjille pastetellisävyissään hehkuville huviloille, jotka huumehörhötkin ovat jo hylänneet. Seesteisemmissä tunnelmissa istutaan puussa, joka ”on kaatunut, mutta kasvaa yhä”. Muina aikoina oleillaan motellin seinustalla jossain portaikon tuntumassa. Päähenkilöllä ei muuten ole hetkeäkään tylsää.

Raksaestetiikkaa

Forum Box -galleriassa on tällä hetkellä meneillään Rakennustyöt. Siis ei remontti, vaan taiteilija Pia Sirénin rakentama installaatio, jonka materiaalit ovat yleisemmin käytössä rakennustyömailla. Pitihän se mennä katsomaan.

cof

En ollut ainoa, jonka pressumeri sai hymyilemään. Mikähän siinä on, että tavallisesta kontekstistaan repäistynä eriväriset muovit ja telineet näyttävät galleriassa jopa veikeiltä. Yhdessä huonetilassa telineiden päälle nostetut pressut muodostavat maiseman kaltaisen kokonaisuuden, kun toisaalla pääosassa ovat telineet. Minua ilahduttivat myös hajut ja äänet: vaneri tuoksuu ja yhdessä nurkassa puhallin hurisee taukoamatta.

Teos nostaa katsottavaksi kaupunkimaisemassa jatkuvasti läsnä olevan elementin, joka useimmiten sivuutetaan. Rakennustyö on luonteeltaan väliaikainen, mutta jos nyt ajatellaan vaikka Pasilaa, niin työmaanäkymät ovat arkipäivää monen vuoden ajan. Työmaa on sitä paitsi jatkuvasti muuttuva. Miksi se ei voisi olla esteettisesti jopa kiinnostavampi kuin muovien alta aikanaan kuoriutuva staattinen fasadi?

Ajatellaanpa turistia, joka matkusti maailman toiselta puolelta Helsinkiin ja vieraili Helsingin tuomiokirkossa sen ollessa suureksi osaksi pressujen peitossa pari vuotta sitten. Ellei hän tee uutta matkaa, hänen muistoihinsa kirkko jää ikuisesti puoliksi peitettynä.

Rakennustyömaa ei olekaan niin ohimenevä ilmiö kuin helposti ajatellaan. Sitä paitsi rakennusalalla työskenteleville nämä näkymät ovat läsnä jatkuvasti, työmaalta toiselle.

Ja loppuun paljastus: minäkin olen ollut rakennustyömailla töissä yhteensä noin vuoden verran. Restaurointimaalarina vuosituhannen vaihteessa tuli näitä telineitäkin pystyteltyä. Siitä huolimatta – tai siksi – mainio kokemus!

  • Näyttely on auki 28.1. asti.

 

Raksaestetiikkaa

 

Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned

Kerrostalo galleriana

Katajainen kansa Suomi100

Olipa onni, että lomamatkan reitille osui Mäntyharju. Siellähän on Katajainen kansa -näyttely päivittäin auki vielä parin viikon ajan. Purettava talo on mainio paikka taidenäyttelylle, kun kaikki vuonna 1980 rakennetun talon huoneistot ovat näyttelytiloina.  Eikä vain huoneistot, vaan kellarikäytävät, portaikot ja talon sauna.

 

Kellarikäytävä

 

 

Kerrostalokämppä_

Kovin suuria tiloja ei tällaisen tavistalon kämpissä tietenkään ole, mutta taiteilijat ovat sovittaneet teokset tiloihin. Eräs asunto oli saanut uuden mustavalkoisen kuvioinnin yksityiskohtia myöten.

Mustavalkoinen keittiö

reikä parketissa

Itse pidin eniten teoksista, joissa talon materiaalit ja rakennusosat oli kekseliäästi otettu osaksi taideteosta.

Säteitä

Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned

 

Taidevinkki: Kaupunkikuvia ommellen

Rakennusaiheisen taiteen esittely jatkuu. Nyt taidevinkkinä tekstiilitaiteilija Sanna Lappalaisen kaupunkikuvia. Aiheina on 1900-luvun alkupuolen tyypillinen kaupunkinäkymä massiivisine kivijalkoineen. Monien töiden kohteeksi tarkentuu ovi ja sen ympäristö melko tiukalla rajauksella. Rakennusten sävyt toistuvat töissä harmonisina.

Lopputulos on yllättävän tarkka ja maalauksenomainen. Töiden tekninen puoli on minulle täysi arvoitus, sillä olen nähnyt niitä vain kuvissa. Tilaisuus lähempään tarkasteluun koittanee viimeistään elokuussa Galleria Å:n näyttelyssä 25.8.-17.9.2017 Turussa.

Pohdin tietenkin, miltä näyttäisi 1970-luvun elementtitalo taiteilijan käsittelyssä!

 

galleria maria helmikuu 17 040

Kylpyhuone merelle ja muita aarteita: Didrichsenin taidemuseo

Didrichsen Henry Moore 1000.jpg

Didrichsenin taidemuseossa Kuusisaaressa on syytä käydä jo Viljo Revellin suunnitteleman rakennuksen vuoksi. Matala moderni rakennus atriumpihoineen tuo mieleen Yhdysvaltain länsirannikon modernismin. Didrichsenin perheen koti valmistui vuonna 1958, ja kuusi vuotta myöhemmin sitä laajennettiin museosiivellä. Taidetta on nähtävänä myös rakennuksen ympäristön veistospuistossa.

Didrichsenin merkittävään taidekokoelmaan kuuluu esimerkiksi uima-altaan viereen sijoitettu Henry Mooren Reclining Figure (Lepäävä hahmo). Se oli ensimmäinen Mooren teos jonka Marie-Louise ja Gunnar Didrichsen hankkivat kokoelmiinsa vuonna 1960 Revellin ehdotuksesta. Tuoreempiin teoksiin kuuluu Lionel Smitin veistos (alla), joka on lainattu museoon toistaiseksi.

Didrichsen Lionel Smit 1000

Asumissiivessä ihailen kirjasto- ja takkanurkkausten hillittyä tunnelmaa. Oleskelutilan erikoisuutena on viherkasvialue, jonka yläpuolella on suuri kattoikkuna. Tätä en saanut kuviin tallennettua hyvin, joten menkää itse katsomaan!

Didrichsen Kirjasto 1000

Revell interiöööri Didrichsen 1000

Koska tapanani on viehättyä pienimuotoisesta ja tavallisesta, löysin tästäkin rakennuksesta suosikkipaikkani vähän sivummalta. Pieni asuinhuone käytävän päässä on kalustettu yksinkertaisin tiikkihuonekaluin – käytännöllistä ja kaunista.

Didrichsen Vierashuone 1000

Huoneeseen kuuluu oma kylpyhuone roosanvärisine mosaiikkilaattoineen. Tämmöinen mullekin, kiitos.

Didrichsen Kylpyamme 1000

Eikä siinä vielä kaikki, sillä kylpyhuoneen suuresta ikkunasta on esteetön näkymä merelle!

Bath with a view 1000

Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned

Taidetta lähikaupan seinästä

No kappas! Löysin taiteilijan, joka on osunut asian ytimeen. Asian, joka minullakin on usein mielessä. Arkiset ympäristöt, ostarien kulmat ja kioskien rapistuneet julkisivut ovat Jenni Yppärilän huomion kohteena. Nämä rumankauniit näkymät on tällä kertaa irrotettu taustastaan ja nostettu esille kolmiulotteisina maalauksina. Olen innoissani.

alikulku-gif-1379694906713

 
Jatkuvasti ohikuljetut paikat ovat tavallisuudessaan kiinnostavia – tai toisille kaikkea muuta. Niin kutsutut epäpaikat ovat yksi tämän ajan ilmiöistä, ja ne ovat saaneet runsaasti erilaisia tulkintoja taiteessa. Aivan tällaiseen toteutustapaan en ole vielä törmännyt. Yppärilän tyyli on hyvin realistinen, mutta toisaalta maiseman puuttuminen vie todellisesta pois. Lisätietoa taiteilijasta löytyy hänen verkkosivultaan  www.jenniypparila.com.

 

grilli

 

Epäpaikat eivät ole vain taiteilijoiden suosiossa. Instagram ja muut kuvapalvelut ovat tehneet kuvien julkaisun helpoksi kaikille älypuhelimen omistajille. Satunnaisia maisemaotoksia näppäillään ja näennäisen mitäänsanomattomista yksityiskohdista tykkäillään sosiaalisen median kuvavirrassa. Määrällisesti ne eivät kuitenkaan pärjää kauniille sisustus- ja poreerauskuville, vaan pysyvät vielä marginaalissa. Jos toisin olisi, menettäisikö aihe kiinnostuksensa?

 

Kuvat: www.jenniypparila.com