Edellisessä julkaisussa Turistikuvaaja aktivoituu kerroin kävelyretkistäni Tarton keskustan tuntumassa . Yhtenä päivänä kävelin hieman pidemmälle, Annelinn-kaupunginosaan, jossa Wikipedian mukaan asuu noin kolmannes kaupungin asukkaista. Alueen suunnittelu alkoi 1960-luvun lopulla ja taloja rakennettiin 1970- ja -80-lukujen aikana.
Annelinn jakautuu kahteen osan, joista vanhempi rakennettiin matalampana lähemmäksi Emajoen rantaa. Tässä julkaisussa on kuvia ensimmäiseltä alueelta.
Rakennusten kunto vaihtelee suuresti, kun osa on kunnostettu, toiset vielä odottavat uudistusta ja osassa on jonkinlaisia korjauksen merkkejä. Kunnosta riippumatta ihailin talojen väriloistoa.
Aikakaudet ja tyylit kohtaavat.
Osa taloista muodosti selkeitä korttelipihoja. Taloja yhdistävät jännät geometriset tiiliseinämät, joiden alaosassa on kulkuaukko.
Perinteinen arkkitehtuuripiparitalo on rakennettu. Vuosi oli jälleen vaisu arkkitehtuurimatkailun kannalta, ja karttasovellus esitti useina kuukausina kohokohdikseni Raision. Raision maamerkki, vuonna 1974 rakennettu As Oy Raision Keskuslähiö, oli selvä valinta pipariprojektiin, sillä valokuvasin sitä kesän aikana ahkerasti eräseen toiseen projektiin. Olli Vahteran suunnittelema talo on pääosassa myös videolla, jossa pohdin arkisen rakennetun ympäristön esteettistä kokemista.
Piparirakentamisessa otan taiteellisia vapauksia, ja esimerkiksi mittasuhteet vedin täysin hatusta. Tiettyjä yksityiskohtia haluan kuitenkin esittää. Tornitalon päädyssä huomioni on kiinnittynyt seinän yläosassa olevaan kolmeen, ilmeisesti korjauksen jäljiltä vaaleampaan alueeseen. Kaukaa katsottuna alueet näyttävät ikkunaheijastuksilta, ja tätä aluksi hetken ihmettelin, koska lähellä ei noin korkealla ole mitään, mistä heijastus voisi syntyä.
Rakennushankkeissa budjetti voi ylittyä ja materiaalia kulua laskettua enemmän. Olin varautunut tähän leipomalla pari ylimääräistä elementtiä varalle. Lisäpalalla olikin käyttöä, kun toisen päädyn ja katon väliin jäi ammottava aukko. Veistin palan sopivan muotoiseksi, ja hyvä tuli.
Nolla tapaturmaa -periaatekaan ei tässä hankkeessa toteutunut, sillä kuuma sokeri poltti rakentajan sormeen ikävän rakkulan!
Lopuksi: On meillä perinteisempääkin piparkakkutyyliä.
Hauskaa joulua!
Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned
Tänäkin vuonna Helsingin työväenopistolla järjestettiin kaksi valokuvauskurssia, joilla perehdyttiin lähiömaisemaan. Paitsi valokuvaamalla, aihetta tarkastellaan myös keskustelujen ja tutustuen aiheeseen muun muassa lähiörakentamisen historian kautta. Syksyn kurssi järjestettiin Meri-Rastilassa.
Niin 1990-lukulaista!
Lähiö määritellään joissain lähteissä käsittämään alueita 1950-luvulta 1980-luvulle, ja itsekin helposti miellän varsinaisen lähiöaikakauden päättyvän 1980-luvulle. Kyse on toisaalta rakentamisen volyymin laskusta, muta toisaalta ehkä mielikuvista; lähiön ajatellaan näyttävän stereotyyppisesti 1970-luvun ruutuelementtitaloita, kun 1980-luvun aikana alettiin sekä kaavoituksessa että julkisivuratkaisuissa suosia monimuotoisempaa tyyliä.
Virallista määritelmää lähiölle ei kuitenkaan ole. On mielenkiintoista pohtia sanojen merkityksiä ja mitä erilaisilla nimityksillä halutaan kertoa. Uusista alueista puhutaan mieluummin esimerkiksi kaupunginosina ja asuinalueina, vaikka monin tavoin ne ovat hyvin samankaltaisia kuin perinteiset lähiöt – tosin tiiviimpiä usein,
Yksi tunnusomainen piirre vanhemmille lähiöille on piha-alueen luonnontilainen kallio. Uudemmilla alueilla näitä ei enää juuri ole.
Meri-Rastilaa tullaan vahvasti uudistamaan lähivuosina. Esimerkiksi Helsingin kaupungin vuokra-asuntojen kortteli osoitteessa Meri-Rastilantie 19 aiotaan purkaa.
Toisessa purettavaksi suunitellussa korttelissa sammakko toivottaa tervetuloa riikinkukon seuratessa sivummalla.
Kevään kurssi olikin jännittävä tapaus, sillä se järjestettiin etänä. Kokonaisuus toimi yllättävän hyvin, vaikka yhteiset keskustelut jäivätkin netin varaan. Livekurssien yhdessä tekeminen kahvitaukoineen tarjoaa eri tavalla mahdollisuuden tutustumiseen ja ajatusten vaihtoon.
Sekä Meri-Rastilan kuvia että kevään kuvia Maunulasta on nähtävillä Instagramissa Lähiöestetiikkaa-tilillä.
Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned
Piparitalot 2020 kertovat omakohtaisen vuoden teeman: putkiremontti x2.
Molemmat ovat onnellisesti takana. Rintamamiestalon pikarempasta kerroinkin jo erillisessä julkaisussa. Isompi remontti kesti koko yhtiössä vuoden verran ja omassakin asunnossani kylpyhuoneremontteineen, koronaviivästyksineen ja viimeistelytöineen pari kuukautta. Lopputarkastukset tehtiin sopivasti joulua edeltävällä viikolla. Olipahan vuosi.
Myös eri rakennusten välisiä linjoja uusittiin, ja piha oli kesällä hetken aikaa myllätty. Kuvaan kuuluu tietenkin työmaaparakit ja pihalle sijoitetut kylpyhuonekalusteet.
Elämä on yhtä putkiremonttia. Siltä on tuntunut tänä poikkeuksellisena keväänä, kun kaikki muu on ollut pysähdyksissä, mutta taloyhtiön putkiremontti etenee suunnitelmien mukaan saavuttaen pian omankin asuntoni linjan. Eikä siinä vielä kaikki! Nimittäin perintönä saamani rintamamiestalonkin putkisto oli uusimisen tarpeessa, ja se oli järkevää tehdä nyt asukkaiden vaihtuessa. Ainoa vaan, että asia putkahti mieleen vasta, kun vuokrasopimus oli jo tehty ja muutto sovittu jo muutaman viikon päähän.
Omakotitalon vesijohtojen uusiminen on onneksi huomattavasti yksinkertaisempaa kuin sadan asunnon taloyhtiössä, jossa projektia suunniteltiin vuosia. Itse työ vei vaan kolmisen päivää, eikä vesikatkoa ollut kuin yhtenä päivänä. Vesijohtojen uusimisen lisäksi viemäriputkien kunto tarkastettiin kuvaamalla ja todettiin toimivaksi.
Vanha varaaja oli sijoitettu keittiöön. Uudelle oli onneksi tilaa kellarissa vesimittarin vieressä.
Lämmin vesi oli poissa hieman pidempään, koska samalla vesivaraajan sähkötöiden asennusta ei saatu aivan samalle päivälle. Vanha vesivaraaja oli jo iäkäs ja onnettoman pieni kokonaisen perheen tarpeisiin. Vanha varaaja oli myös asennettu hieman arveluttavalla tavalla keittiöön, ja uusi saatiin sovitettua järkevämmin kellariin, josta mahdolliset vuodot eivät pääse aiheuttamaan suurempia vaurioita.
LVI-järjestelmän lisäksi vanhassa talossa kannattaa tarkastaa muutkin tavallisimmat kosteuteen liittyvät vaaranpaikat:
Katto
Kellari
Vesieristykset
Kunnossa oleva vesikatto säästää monelta murheelta. Ullakkotiloissa vuodot voi havaita, ennen kuin ne ehtivät pidemmälle. Epämääräiset läikät sisäkatossa kielivät vuodoista, mutta ne voivat olla myös vanhojen, jo korjattujen vahinkojen jälkiä.
2. Kellaritiloihin kulkeutuu maaperän kosteutta, jos seiniä ei ole tehokkaasti eristetty. Olennaista on huolehtia, että kosteus kulkeutuu myös pois lattiakaivon tai -kanavan kautta. Kellarissa tulisi olla tuuletusluukkuja, jotka voi avata kesäkaudeksi.
3. Kosteissa tiloissa ja vesialtaiden läheisyydessä on tarkistettava, että vedellä ei ole kulkureittiä esimerkiksi allaskaapin alle tai seinärakenteisiin, joissa vesi voi jäädä muhimaan. Vettä eristävien pintojen tulee olla ehjät ja silikonieristeet on uusittava tarpeen mukaan.
Hieman lisätyötä ilmeni vielä yläkertaan sijoitetun suihkutilan osalta, koska muovimatto oli rikki. Omatekoisen paikan ja vähäisen käytön vuoksi vesivahinkoa ei kuitenkaan ollut tapahtunut. Pinnat uusitaan ja samalla tila siistiytyy.
Muutaman viikon työ tuo lisää asumismukavuutta vuosiksi eteenpäin. Seuraavana kunnostuskohteena on luultavasti julkisivu…
Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned
Helsingin työväenopistolla järjestettiin nyt toistamiseen viikonopun mittainen Lähiökuvauskurssi. Kurssin ohjelma oli pitkälti sama kuin kevään kurssilla, josta kerroin aikaisemmin: Jakomäen olemusta etsimässä. Tunnelma erosi kuitenkin melkoisesti toukokuisesta(!) räntäkelistä, ja tällä kertaa saimme nauttia kuulaasta syyssäästä ja hienosta ruskasta.
Kuvaaja kuvassa − ja oikealla näkymä linssin läpi. (Vasen kuva Lauri Veijalainen.)
Pihlajiston kerrostalot ovat hyvin tyypillisiä 1970-luvun taloja – niitä parjattuja betonilaatikoita. Keskusteluissa kävi ilmi, että maiseman säännönmukaisuus miellytti monia. Lisäksi ympäristöä pidettiin yleisilmeeltään siistinä. Huomattavaa oli myös mäkinen ja kallioinen maasto, jonka ansiosta monet talot vaikuttivat ehkä korkeammilta kuin olivatkaan.
Moni mainitsi myös ihmisten vähäisen liikkumisen alueella lauantai-iltapäivänä. Tunnelma oli hieman unelias.
Vuonna 1970 rakennetun Satopihlaja-yhtiön talot ovat kolmikerroksisia. Yhtiö sai runsaasti julkisuutta muutaman vuoden takaisesta tosi-tv-sarjasta Putkiremontti. − Mielestäni muuten aivan mahtavan hullu idea!
Satopihlaja mäen päällä.
Kurssilaiset saivat kuvausvirikkeeksi tehtävälistan, jonka itsekin pidin mielessä. Kuivaustelineessä roikkuva henkari täyttänee tehtävän jotain unohdettua ja pyöreä muoto löytyy Alkumuna-veistoksesta. Teoksen toteutti unkarilainen taiteilija Tamás Ortutay, ja se on Budapestin kaupungin Helsingille lahjoittama.
Alkumuna tunnetaan myös nimellä Maailman synty.
Ikkunan kautta kuvattuna heijastuksena kerrostalon piha on kuin impressionistinen maalaus – vai mitä?
Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned
On päässyt vierähtämään monta vuotta siitä, kun viimeksi kävin oikein ulkomailla lähiössä. Tänä kesänä matkustin Liettuassa ja vietin pari päivää Kaunasissa. Yksi kaupungin suurimmista lähiöalueista on 1960-luvulla rakennettu Dainava.
Huomio kiinnittyy koko julkisivun korkuisiin betoniornamentteihin, jotka ilmeisesti antavat näkösuojaa osaan parveketta. Onko tämä nyt se wau-elementti?
Koristeelliset metalliristikot ikkunoiden suojana kuuluvat katukuvaan heti Suomenlahden eteläpuolella.
Kissa puikahti hetkeä myöhemmin avoimesta ovesta sisään.
Asuinalueen vieressä on laaja Ystävyyden puisto (Draugystės parkas), jossa vuorottelevat tiheä mäntymetsä ja rakennetut aukiot. Aukion laidoilla maasto polveili hauskoina kumpuina.
Pohdin, ovatkohan parvekkeiden pintamateriaalien kunnossapito kunkin osakkaan vastuulla, sillä pintojen kunto ja tyyli vaihtelivat suuresti.
Neuvostoaikana rakennettujen talojen ilme on suomalaisen silmään usein eksoottinen, mutta paikoitellen maisema näyttää hyvinkin tutulta. Osa taloista oli kunnostettu äskettäin, ja niiden julkisivut olivat siistejä ja yhtenäisiä. Talojen väliin mahtui koivikkoa ja muita puita – ja linnuille pönttöjä!
Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned
Tutkimukseni kenttätyöt saivat jatkoa Runosmäen kirjaston kanssa yhteistyössä järjestetyllä arkkitehtuuri- ja valokuvauskävelyllä. Lämpimänä toukokuisena iltana 1970-luvun aikana rakennettu lähiö näytti parhaita puoliaan: rauhallista ja vehreää.
Kävelyn oppaana toimi turkulaisen arkkitehtuurin ja paikallishistorian tutkija Mikko Laaksonen, joka valmistelee parhaillaan kirjaa Turun lähiöistä. Hän painotti Runosmäen kaavoituksen kunnianhimoisia lähtökohtia, mitä ei välttämättä tule ajatelleeksi kovin arkisen tuntuisessa ympäristössä. Runosmäki on suunniteltu kompaktikaupungin ideologian mukaisesti säännönmukaisiksi kortteleiksi. Erityisesti liikenteen järjestely tuntuu onnistuneelta, sillä alueen kävelyreitit ja oleskelualueet ovat lähes täysin erillään autoliikenteen alueista.
Rakennustyypit ovat tuttuja monista muistatkin saman aikakauden lähiöistä, ja siksi ensivaikutelma on tavanomainen. Huomattavan määrän rakennuksia alueelle suunnitteli Arkkitehtitoimisto Pekka Pitkänen. Pitkänen käytti usein ikkunoissa ja ovissa selkeää sinistä ja punaista. Muita suunnittelijoita alueella olivat Heikki Sarainmaa ja ATR-toimistot Oy.
Tarkemmin katsoessa huomaa, että Runosmäessä on käytetty monia erilaisia ratkaisuja ja erikoisempia kokeilujakin. Yksi niistä on lasiseinäinen silta, joka yhdistää kaksi kerrostaloa toisiinsa.
Osa rakennuksista on vielä ulkoisesti alkuperäisen näköisiä, mutta monissa julkisivu on myös uudistettu. 2000-luvulla yleiset kasettipinnat saivat kävelyn osanotajilta ristiriitaisia kommentteja. Toisaalta uutta siistiä ilmettä pidettiin positiivisena, mutta myös kolkkona.
Tarkoituksenani oli haastatella kierrokselle osallistuneita heidän ottamien valokuvien avulla. Tältä osin tulos oli laiha, sillä vain pari kävelijää innostui myös valokuvaamaan. Tämänkin voi kääntää voitoksi: seuraavaksi päiväksi sovitussa keskustelutilaisuudessa aikaa oli käytettävissä runsaasti, ja aiheessa päästiin pintaa syvemmälle tunnemaisemaan. Laatu korvasi määrän. Niin minä kuin haastateltavanikin toivomme, että tätä periaatetta ei unohdeta nykyisten lähiöiden täydennysrakennussuunnitelmien kohdalla.
Erilaisia kädenjälkiä.
Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned
Olin mukana järjestämässä Helsingin työväenopistolle valokuvauskurssia, jossa kuvattiin helsinkiläistä lähiömaisemaa. Kaksipäiväisen kurssin ensimmäisenä päivänä matkattiin Kalliosta itään, Jakomäkeen. Toisen päivän ohjelmana oli kuvista keskusteleminen ryhmässä ja lisäksi haastattelin kuvaajia kahden kesken.
Kurssilaiset saivat valokuvaaja Vilma Pimenoffilta oppia kuvauksen tekniikkaan ja vinkkejä erilaisten kuvakulmien hyödyntämiseen. Itse kerroin valokuvan käytöstä kulttuurintutkimuksen aineistona ja esittelin lyhyesti oman tutkimukseni. Kurssin sisällössä valokuvaukseen yhdistyi tutkimuksellinen näkökulma ja esimerkit valokuvan käyttötavoista.
Lähtökohta Jakomäen retkelle oli kiinnostava, sillä kukaan kurssilaisista ei ollut aikaisemmin siellä käynyt. Siispä retkelle lähdettiin mielikuvien varassa, mutta avoimella mielellä.
Kuvausreissusta tuli melko erinäköinen kuin oli kuviteltu, ensinnäkin siksi, että aamupäivän aurinkoinen sää muuttui paikoin sankaksi räntäsateeksi. Toiseksi yllätti maiseman moderni ilme. Jakomäki on yksi niistä lähiöistä, joissa rakennuksia on päädytty purkamaan. Tilalle on tullut uusia taloja, jotka voisivat ulkonäkönsa puolesta sijaita millä tahansa uudella alueella.
Oli todella kiinnostavaa nähdä kurssilaisten otoksia seuraavana päivänä. Kukin oli kuvannut omalla tyylillään osittain samoja kohteita. Taiteellista näkemystä ja hienoja oivalluksia ei puuttunut. Kuvista on mahdollisesti tulossa näyttely, mutta paikkaa ja aikaa ei vielä ole ratkaistu.
Myös vanhemmat rakennukset on kunnostettu ja useissa tapauksissa saaneet täysin uusitun julkisivun.
Perinteistä lähiömaisemaa edustaa luonto: kerrostalojen keskellä on paljon kallioista metsää ja avarat pihat ovat vehreitä.
Alkuperäistä ilmettä löytyy ostarin ympäristöstä. Vieressä on kirjasto, jonka ovi kävi tiuhaan.
Huokotien pohjoispuolella on Suurmetsänä tunnettu kerrostaloalue. Virallisesti Suurmetsä on laajempi alue, johon koko Jakomäki kuuluu. Erään kerrostalon pihalta löytyi näinkin perinteinen näkymä halkopinoineen ja koivuineen.
Kuvat: Aloituskuva Minna Haataja, muut Päivi Leinonen
Elämme vuoden harmainta aikaa, mutta eipä anneta sen lannistaa. Värejä löytyy ympäristöstä, myös sieltä ”harmaiden betonilaatikkojen” keskeltä. Nämä kuvat Vantaan Havukoskelta on kyllä otettu jo kesällä mukavammissa olosuhteissa. Edellinen postaukseni Koivutorilta on hyvin läheisissä maisemissa, sillä Havukoski kuuluu Koivukylän suuralueeseen, ja nimiä käytetään usein rinnakkain.
Havukosken maamerkkinäkin toimivat tornitalot on värikoodattu, mutta varsinainen väri-iloittelu löytyy matalampien talojen korttelista. Elementtikerrostalojen arkkitehtuurissa on tyypillisesti alimman kerroksen betoniseinissä käytetty värejä laajalla skaalalla – pastellisävyisestä persikasta maastonvihreään ja ruskeaan, ja kirkkaisiin väreihin, kuten tässä.
Alue on noteerattu rakennushistoriallisesti merkittäväksi ja se on yksi pääkaupunkiseudun suurimmista yhtenäisistä lähiöistä. Aiheesta juttu Vantaan Sanomissa.
Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned
Talotarinat 