Piparitalo 2018

Totuttuun tapaan rakennan tänäkin vuonna piparista jonkun blogissa esittelemäni rakennuksen. Tänä vuonna varsinaisia arkkitehtuurikohteita on ollut kovin vähän, ja valitun kohteen kilpailijana oli oikeastaan vain Itä-Suomen hovioikeuden talo Kuopiossa. Muuten täällä onkin ollut enemmän  kokonaisia asuinalueita – toki esimerkiksi Merihakaa olisi ollut jännittävä yrittää rakentaa.

Valitsin nyt kuitenkin Pasilan Viestintätalon. Postmoderni rakennus onkin pipariprojektiin huomattavan nuorta arkkitehtuuria, sillä kaikki aikaisemmat kohteet ovat edustaneet 1960-luvun arkkitehtuuria – näin voi sanoa myös Mikkolan 1971 valmistuneesta ostoskeskuksesta.  Lue juttu oikeasta Viestintätalosta: Viestintätalon aikakausi päättymässä?

PS. Tämänkin talon rakentamisessa olen ottanut runsaasti ”taiteellisia vapauksia”. Julkisivulaatoitus on miten sattuu, mutta korjausta pinnat odottavat tosielämässäkin. Monin paikoin kömpelön toteutuksen korvaa kaareva lasikatto, josta olen sentään aika ylpeä!

  • Aikaisempien vuosien  piparitalot näet täältä.

 

 

Viestintätalo Piparitalo

Piparitalo yksityiskohta

Piparitalo_lasikatto

 

Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned

Viestintätalon aikakausi päättymässä?

Viestintätalon valmistuminen Pasilaan vuonna 1987 oli merkittävä tapaus. Kun Yhtyneet Kuvalehdet Oy:n rakennuttama talo otettiin käyttöön, oli pääjuhlassa vieraana tasavallan presidentti ja rouva Koivisto.

Arkkitehti Ilmo Valjakan työtä esiteltiin lukuisissa kansainvälisissä arkkitehtuurijulkaisuissa. Italialainen l’ARCA vertasi rakennusta keskiaikaiseen kylään keskustorin, holvien ja kapeiden käytävien vuoksi. Rakennus valittiin vuoden betonirakenteeksi 1986.

Talon postmoderni arkkitehtuuri hämmästyttää lukuisilla yksityiskohdillaan kaikkialla. Kulkureiteille osuu monia kiinnostavia näkymiä, mutta voiko jännittäviä kulmia ja kaaria olla liikaa? Onneksi rakennusmassan selkeä neliön muoto ja neutraalit värit tasapainottavat runsautta.

Otavamedia aula

Otavamedia8

Nyt kolmen vuosikymmenen jälkeen Yhtyneet Kuvalehdet tunnetaan nimellä Otavamedia. Talo ei kuitenkaan kanna tätä nimeä enää pitkään, sillä Otavamedia muuttaa Pasilan uuteen Triplaan sen valmistuessa.

Viestintätalo on korjaamisen tarpeessa. Julkisivua peittää verkko, joka estää laattoja putoamasta ihmisten päälle. Otavan verkkosivuilla kerrotaan, että rakennus siirtyy parin vuoden kuluessa YIT:n omistukseen. YITn tavoitteena on kehittää ja peruskorjata tilat uusiin käyttötarkoituksiin ja uusille käyttäjille.

Talon avajaisissa vuonna 1987 silloinen pääministeri Harri Holkeri lausui:

”Tämän talon henkinen kivijalka on Suomen kansan luku- ja kirjoitustaito.”

Toivottavasti kivijalka pitää, vaikka julkisivun tila näyttää huolestuttavalta.

Otavamedia9

Klinkkerilaatta irti

Otavamedian talo

* Olen käyttänyt lähteenä Yhtyneiden Kuvalehtien julkaisemaa kirjaa Talo – The House.

Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned

Missä arkkitehtuuri loppuu ja taide alkaa?

Bryggman-instituutin järjestämässä seminaarissa Arkkitehtuuri ja kuvataide nähtiin erinomaisia esityksiä  arkkitehturin ja taiteen kohtaamisesta. Jäin pohtimaan, missä oikeastaan kulkee raja.

Esitellyt tapaukset olivat kovin erilaisia, mutta hyvin usein taide on jotain mikä tuodaan arkkitehtuuriin jälkikäteen tai rakennustyön loppuvaiheessa, irrallisena teoksena. Keskustelun joissain kommenteissa havaitsin sellaisen sävyn, että irrallinen taide rakennuksessa olisi jotenkin heppoista taiteen sijoittamista – parempaa olisi arkkitehtuuriin integroitu taide. Sellaistakin nähtiin, esimerkiksi ALA Arkkitehtien Kilden-konserttitalon valoteos ja pysyväksi tarkoitettu seinämaalaus. Näissäkin tapauksissa taiteilijalta on erikseen tilattu työ, joka on arkkitehdeille valmistuessaan enemmän tai vähemmän yllätys.

Yleisöstä esitettiin kysymys koskien arkkitehdin suhtautumista siihen, että taiteilija on mukana jo rakennussuunnittelussa. Esintymisvuorossa ollut arkkitehti ei pitänyt tilannetta toivottavana, vaan pikemminkin kokisi sen osoittavan tilaajan epäluottamusta arkkitehdin luovuutta kohtaan.

Rakennukseen integroitu taide on kiinni rakennusosissa pysyvästi. Se on esimerkiksi uniikki seinäreliefi tai veistosmainen tilanerottaja. Parhaimmillaan teos liittyy rakennuksen luonteeseen ja kertoo tarinaa. Missä menee raja – milloin seinäkuviointi on taidetta ja milloin se on itse arkkitehtuuria, vai sittenkin käsityöläisen taidonnäyte? Vastausta voi etsiä reliefin suunnittelijasta tai toteuttajasta – tunnustetun taiteilijan toteuttama teos on taidetta, kun taas käsityöläisen tekemänä puhutaan taideteollisuudesta, ainakin jos työn on suunnitellut joku muu. Usein arkkitehdit itsekin suunnittelevat rakennuksiin näyttäviä yksityiskohtia – ovatko ne taidetta vai arkkitehtuuria? Onko arkkitehti taiteilija? Monessa tapauksessa raja on häilyvä.

Tietenkin rakennus itsessään voi olla kuin taideteos, kuten kuvan Frank Gehryn Lou Ruvo Center. Mutta rakennus on silti rakennus, ja sillä on aina jokin muu tarkoitus, kuin vain tuottaa esteettinen elämys. Arkkitehtuuri on kylläkin rakennustaidetta, mutta rinnastuu tarkemmin designiin eli käyttöesineisiin. Entä voiko rakennus olla osa taideteosta? Kyllä, jos aluesuunnittelua pidetään taiteena. Mutta ei, jos taiteena pidetään sellaisia objekteja, joiden ensisijainen funktio on esteettisen kokemuksen tuottaminen.

Joku minua viisaampi ehkä osaisi vastata kysymyksiini. Toisaalta voin kysyä myös: onko taiteen ja arkkitehtuurin rajanveto kovin tärkeää?


Kuva (Pixabay):  Lou Ruvo Center for Brain Health – Frank Gehry.  

Brutaalisti oikeutta

oznor

Syksyisen Kuopion reissun kuvasatoa on vielä jäljellä yhden kohteen verran, ja se onkin oikea modernismin ystävän herkkupala. Heikki Castrénin suunnittelema Itä-Suomen hovioikeuden oikeustalo valmistui vuonna 1968. Rakennusmassoiltaan harvinaisenkin suoralinjainen brutalistinen rakennus on tehokas ilmestys kadunkulmassa Minna Canthin kadun varrella. Tämä, jos joku on sitä kuuluisaa rouheaa betoniarkkitehtuuria!

 

cof

Vuonna 1991 valmistuneen laajennuksen suunnitteli Juhani Pallasmaa. Uudisosa on korostetusti erilainen alkuperäisosan kanssa jo puolipyöreän muotonsa vuoksi.

cof

Rakennuksia yhdistävä silta ei yritä sulautua maisemaan.

cof

Kas näin: perinne kurkistaa lipan alta.

oznor

 

cof

 

Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned

Teatterit kuin kaksi marjaa

Arkkitehtuuribongailu on erityisen palkitsevaa silloin kun vahingossa löytää kiinnostavan rakennuksen. Kuopiossa käydessäni osui reitilleni kaupunginteatteri, joka näytti kovin tutulta. Veikkaukseni osui oikeaan – rakennuksen ovat suunnitelleet samat arkkitehdit kuin Turun kaupunginteatterinkin, tosin Turussa Helmer Stenrosin ja Risto-Veikko Luukkosen kumppanina oli myös Aarne Hytönen.

Turussa teatteri valmistui 1962, vain vuotta aiemmin kuin Kuopiossa. Rakennuksia yhdistää sekin, että molempiin on aivan äskettäin tehty laajennus. Identtisiä rakennukset eivät ole, mutta vähintäänkin sisaruksista voi puhua. Nämä sisarukset ovat kylläkin sittemmin löytäneet kumpikin oman ilmeensä. Kuopiossa laajennus erottuu rohkeasti vanhasta, kun taas Turussa maisemallisesti erittäin arvokkaalla paikalla uusi osa on sovitettu vanhaan vähemmän huomiota herättävällä tavalla.

Kuopion laajennusosan suunnitteli ALA Architects, ja uudistus valmistui vuonna 2014. Turussa laajennus ja kunnostustyö valmistui tänä vuonna. Hankkeen suunnitteli LPR Arkkitehdit. Teatteri oli auki yleisölle Turun päivänä, jolloin minäkin kävin tunnelmia nuuskimassa. Kurkkaa kuvat Facebook-sivulta!

 

Teatterirakennusten julkisivuissa on samanlaista keraamista neliölaattaa.

cof
Kuopion kaupunginteatteri

Kuopiossa laajennusosa erottuu selkeästi vanhasta.

oznor

 

cof

 

oznor
Kasvot ikkunassa. Kuopion kaupunginteatteri.

 

cof
Turun kaupunginteatteri Aurajoien rannalla.

Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned

 

 

Kuukauden lähiö: Suikkila

Talotarinoiden kuva-arkistoon on kertynyt melkoisesti kuvia lähiöistä. Siksi polkaistaan käyntiin teema ”Kuukauden lähiö”. Sarjan käynnistää Turun Suikkila. Alue toimii myös jatkona kevään Pekka Pitkänen -teemalle. Pitkäsen arkkitehtitoimisto on suunnitellut lähes kaikki Suikkilan rakennukset sekä laatinut alueen yleissuunnitelman.

Suikkila Keltainen talo 1000px

Bergeninkadun ja Leningradinkadun kulmaan sijoittuu kortteli, jonka talot edustavat Pitkäselle tyypillistä koruttomuutta. Perusvärit erottuvat harmaista julkisivuista selkeinä muotoina.

Suikkila Siniharmaa 1000px

Suikkila 2E 1000px

Suikkila Lasitiilet 1000px

Talinkorventien pistetalot valmistuivat hieman aikaisemmin kuin muu Suikkila, 1960-luvun lopulla.

Suikkila pistetalo 1000px

Kaitaistentiellä on ryhmä kolmikerroksisia pitkiä lamellitaloja.

Suikkila Sisäänkäynti 1000px

Toinen Suikkilan ostoskeskuksista oli päässyt kuvaushetkellä sammaloitumaan (vuonna 2014.) Täytyykin käydä tarkistamassa tilanne!

Suikkila ostari 1000px

Myös rappukäytävistä voi löytää grafisia linjoja.

Suikkila rappukäytävä 1000px

Portaikko

 

Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned

 

 

Pekka Pitkänen Harjavallassa

Lupasin esitellä kevään aikana Pekka Pitkäsen kohteita. Nyt sitä saa, tällä kertaa kuvakooste videon muodossa. Harjavallan kirkossa huomiota kiinnittävät varsinkin jännittävät ikkunat.

Tässä linkki videoon.

PS. Täytyy hieman korjata väittämääni, jonka mukaan en ole esitellyt Pitkästä ennen tätä kevättä. Kylläpäs esittelin mainion turkulaisen asuinkerrostalon Facade Goes Fashion
-teemassa. Täällä postaus Kerrostalopaita, pilarihame ja marimekkoruudut.

Kylpyhuone merelle ja muita aarteita: Didrichsenin taidemuseo

Didrichsen Henry Moore 1000.jpg

Didrichsenin taidemuseossa Kuusisaaressa on syytä käydä jo Viljo Revellin suunnitteleman rakennuksen vuoksi. Matala moderni rakennus atriumpihoineen tuo mieleen Yhdysvaltain länsirannikon modernismin. Didrichsenin perheen koti valmistui vuonna 1958, ja kuusi vuotta myöhemmin sitä laajennettiin museosiivellä. Taidetta on nähtävänä myös rakennuksen ympäristön veistospuistossa.

Didrichsenin merkittävään taidekokoelmaan kuuluu esimerkiksi uima-altaan viereen sijoitettu Henry Mooren Reclining Figure (Lepäävä hahmo). Se oli ensimmäinen Mooren teos jonka Marie-Louise ja Gunnar Didrichsen hankkivat kokoelmiinsa vuonna 1960 Revellin ehdotuksesta. Tuoreempiin teoksiin kuuluu Lionel Smitin veistos (alla), joka on lainattu museoon toistaiseksi.

Didrichsen Lionel Smit 1000

Asumissiivessä ihailen kirjasto- ja takkanurkkausten hillittyä tunnelmaa. Oleskelutilan erikoisuutena on viherkasvialue, jonka yläpuolella on suuri kattoikkuna. Tätä en saanut kuviin tallennettua hyvin, joten menkää itse katsomaan!

Didrichsen Kirjasto 1000

Revell interiöööri Didrichsen 1000

Koska tapanani on viehättyä pienimuotoisesta ja tavallisesta, löysin tästäkin rakennuksesta suosikkipaikkani vähän sivummalta. Pieni asuinhuone käytävän päässä on kalustettu yksinkertaisin tiikkihuonekaluin – käytännöllistä ja kaunista.

Didrichsen Vierashuone 1000

Huoneeseen kuuluu oma kylpyhuone roosanvärisine mosaiikkilaattoineen. Tämmöinen mullekin, kiitos.

Didrichsen Kylpyamme 1000

Eikä siinä vielä kaikki, sillä kylpyhuoneen suuresta ikkunasta on esteetön näkymä merelle!

Bath with a view 1000

Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned

Adoptoi pala modernia Suomea

Arkkitehtuurimuseossa on keksitty oiva tapa hyödyntää laajaa piirustuskokoelmaa. Suuri osa museon piirustuksista on tarjolla ’adoptoitavaksi’. Mainiota! Adoptoija saa kunniakirjan ja kopion piirustuksesta seinälleen. Teoksen hinta on koosta riippuen 400 tai 700 euroa, ja lahjoituksella tuetaan museon piirustuskokoelman hoitoa.

Tämänhetkinen näyttely Kuinka Suomi modernisoitiin esittelee 200 piirustuksella Suomen kehitystä moderniksi valtioksi.

Stockmann
Stockmann – Sigurd Frosterus

Näyttely liittyy Helsingin taidemuseon samanaikaiseen näyttelyyn Modernia elämää! Kävin samalla reissulla sielläkin. Heti näyttelyyn saapuessa esiteltiin Turun messuja vuodelta 1929. Messut olivat erityiset, koska ne liittyivät Turun kaupungin 700-vuotisjuhlaan. Messujen arkkitehtuurista ja visuaalisesta ilmeestä vastasivat Alvar Aalto ja Erik Bryggman. Näyttelyssä oli kiinnostavaa kuvamateriaalia, johon en ollut aikaisemmin törmännyt. Nämä messut olisin halunnut nähdä!

Turun messut
Turun messujen mainostornit ja Samppalinnan mäelle rakennettu messuravintola, jota ei enää ole.
HAM Tuolit
Alvar Aallon tuolit – modernin Suomen vakiokalustoa.

Viimeisessä salissa oli hauska yllätys: Roihuvuoren koulun tekstiilitaideteos, jota en nähnyt koulussa käydessäni syksyllä. Työ oli silloin puhdistettavana, ja päässee paikalleen näyttelyn jälkeen. Täällä blogini juttu koulusta Pohdintoja betoniarkkitehtuurista.

HAM Lucander

Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned

Facade Goes Fashion: De stijliä ladulle

hiihtamassa

No tulihan se hiihtokeli! Hiihtoasuuni kuului Nanson collegepusero, jota somistavat punaiset ja keltaiset nauhat ja punainen vetoketju rintataskun suulla. Puserosta tulee mieleeni De stijl -tyyli, joka tarkoittaa suomeksi nimenomaan tyyliä . Arkkitehtuurissa de stijlin malliesimerkkinä tunnetaan Gerrit Rietveldin vuonna 1924 suunnittelema Schröderin talo.

Koska paidasta puuttuu sininen raita, piti sellainen kehittää vyöstä. Näin asu on vähemmän sporttinen, ja Marimekon punainen suorakaiteen muotoinen laukku sopii kokonaisuuteen täydellisesti.

rietveld-varit-copy

Froteekankainen pusero on peräisin  1970- tai 80-luvulta. Mielenkiintoisesti vaatteessa yhdistyy kahdenlaista neulosta. Eikö sileämpi  puoli muistutakin hieman valkoisen sileän rappauksen pintaa?

froteepusero

rietveldmarimekko

  • Facade Goes Fashion -teema  etsii ja löytää yhtymäkohtia arkkitehtuurin ja muodin välillä. Joskus sulaudun julkisivuun itse. Postaukset löydät omasta kategoriastaan. Facade Goes Fashion on myös itsenäinen blogi osoitteessa  www.facadegoesfashion.blogspot.com.
  • The English version: De Stijl for Skiing

Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned