Alkuvuodesta kerroin Linnakaupunkiin sijoittuvan tutkimushankkeen kuulumisia (linkki juttuun). Tässä vielä jatkopäivitys, sillä keväänkin aikana on tapahtunut monenlaista.
Hankkeemme on ollut tiiviisti kytköksissä Turun yliopiston Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksen opetukseen. Lukuvuoden 2023-2024 ajan etnologian ja museologian opiskelijat ovat perehtyneet tutkimusaineistoon ja toteuttaneet sen pohjalta verkkosivuston, jossa esitellään erilaisia näkökulmia Linnakaupungin arkeen, historiaan ja tulevaisuuteen. Yhteistyökumppanina on ollut Linnakaupunkiin perustettava Historian ja tulevaisuuden museo, ja sivuilla kerrotaan myös sen suunnittelusta. Hienot sivut tuli! Käypä kurkkaamassa: Hyvinvoiva Linnakaupunki.
Opiskelijat Ida Lindfors ja Aino Laiho järjestivät myös kävelykierroksia, joissa esiteltiin pieniä otteita samasta aineistosta. Tervetulleena lisänä pakettiin oli Aino Laihon kaksi viittomakielistä opastusta, joiden suosio oli huima.
Kuvat Helena Ruotsala ja Päivi Leinonen.
Tammikuussa järjestimme Forum Marinumissa tulevaisuusverstaan. Tilaisuudessa oli mukava tunnelma ja iltapäivän aikana siellä vieraili noin 50 ihmistä. Tutkimusaineistoon pohjautuvien tehtävien avulla pohdittiin kaupunginosan mahdollisia ja toivottuja tulevaisuuskuvia. Yhdessä työpisteessä oli nähtävissä pieniä videoleikkeitä kävelyhaastatteluista, toisessa satunnaisia näkymiä valokuvaprintteinä eripuolilta Linnakaupunkia, kolmannessa kuvituskuvia, jotka symbolisella tasolla liittyivät haastattelukommenttihin. Neljäs piste sai jotkut vierailijat viipymään pitkän tovin, kun he uppoutuivat rakentamaan legoista tulevaisuuden toivekaupunkia. Lego-Linnakaupungista löytyi ainakin raitiovaunupysäkki, kissapuisto ja − erittäin tärkeä elementti − julkinen vessa.
Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned
Vuoteni 2023 kului pitkälti kaupunkitutkimuksen parissa, Turun yliopiston ja Åbo Akademin yhteisessä tutkimushankkeessa Hyvinvoinnin suunniteltu, koettu ja aistittu sosio-materiaalisuus Turun Linnakaupungissa, jota rahoittaa Turun kaupunkitutkimusohjelma. Tutkimme Turun linnan läheisyyteen rakennettuja ja yhä muuttuvia uusia alueita. Työryhmässä meitä tutkijoita on kuusi; lisäkseni etnologit Tiina Suopajärvi, Jenni Rinne, Sanna Lillbroända-Annala sekä kulttuurihistorioitsija Silja Laine ja museologi Maija Mäki.
Tutustumassa alueeseen. Vasemmalta Jaana Kähkärö, Sanna Lillbroända-Annala, Tiina Suopajärvi, Jenni Rinne, Ari-Pekka Miettinen, Silja Laine, Päivi Leinonen (=minä) ja Inga Strauss.
Kevät kului suunnitelmia tehdessä, mutta kesän kynnyksellä pääsimme laittamaan kädet saveen – tai ainakin jalat, sillä tutkimusmenetelmämme ytimessä on aistietnografiset kävelyhaastattelut, joiden aikana keskustelemme haastateltavien kanssa alueen herättämistä tunnelmista ja aistikokemuksista. Me tutkijat ja opiskelija-avustajat teimme ahkerasti kävelyhaastatteluja kartoittaen kehittyvän kaupunginosan aistimaisemia. Haastattelimme alueella asuvia henkilöitä, alueella työskenteleviä sekä suunnittelijoita ja muita viranomaisia. Yhteensä 34 videoitua haastattelua tarjoaa mielenkiintoisen ja laajan aineiston, jota ryhdyttiin analysoimaan syksyn aikana.
Kerätyn aineiston avulla selvitämme, mistä tekijöistä kaupunkilaisten arki Turun Linnakaupungin alueella muodostuu. Keskeisin kysymyksemme on: Miten alueen sosio-materiaalinen ympäristö, sen historia ja ajalliset kerrokset sekä siellä liikkuminen vaikuttavat kaupunkilaisten hyvinvointiin? Pohdimme myös, miten tätä ympäristöä voitaisiin suunnitella tukemaan alueen erilaisten asukkaiden ja toimijoiden hyvinvointia.
Joulukuussa esittelimme Kulttuurientutkimuksen päivillä alustavia havaintojamme. Tapahtuman teemana oli odottamattomuus, ja keskityimme seikkaan, joka mielestämme oli hieman yllättävä: radanvarren käyttö virkistyspaikkana. Haastattelut osoittivat, että monille alueen käyttäjille aluetta halkovan radan varsi on säännöllisessä käytössä oleva kulkureitti. Ennakko-oletuksemme oli, että rata koettaisiin aluetta rajaavana ja kulkemista häiritsevänä tekijänä. Väylällä kulkeminen ja radan ylittäminen on oikeasti kiellettyä, mutta polkua käyttävät yhtä lailla alueella vuosikymmeniä asuneet kuin uudetkin asukkaat. Omilla havaintoretkillänikin huomasin, että kävely- pyörä- ja skuuttiliikenne radan tuntumassa oli ajoittain vilkastakin. Kiinnostavaa on myös, että haastatelluille väylä ei ole pelkästään kulkureitti, vaan eräänlainen viherkeidas villiintyneine pusikkoineen. Alueen epämääräisyys koetaan myös kiehtovana muutoin niin tarkasti suunnitellun ympäristön keskellä. Joillekin reitti edustaa myös katoavaa maisemaa, johon liittyy henkilökohtaisia muistoja. Mielenkiinnolla pohdittiin, millainen on väylän tulevaisuus, jos rata siirtyy lähemmäksi satama-aluetta, kuten on kaavailtu.
Kävelyjen aikana on tietenkin tullut esiin lukemattomia muitakin aiheita. Usein mainittu, iso teema on yhteisöllisyys. Yleisemminkin suunnittelijoita pohdituttaa, miten yhteisöllisyyttä voisi rakentaa uudelle alueelle, jossa ei vielä ole asukkaita. Asukkaat pohtivat yhteistilojen ja piha-alueiden käyttöä, mutta moni toteaa, että pihalla oleiluun ei lopulta kiireisessä elämässä juuri jää aikaa. Tämä herättää kysymään, minkälaista yhteisöllisyyttä alueille lopulta halutaan? Onko tulevaisuuden yhteisöllisyys jotain aivan muuta kuin pihatalkoita ja pullakahveja taloyhtiön kerhotiloissa?
Kulttuurintutkimuksessa tutkijat tekevät jo projektia suunnitellessa valintoja, jotka väistämättä vaikuttavat hankkeen kulkuun ja tuloksiin. Osana aineiston analyysiä pohdimme myös valitsemamme metodin, eli videoidun kävelyhaastattelun ominaispiirteitä. Tekeillä on artikkeli, jossa tarkastelemme kävelyä ja videohaastattelua toimintana, johon käytettävä laitteisto omalta osaltaan vaikuttaa. Toimintaa ei kuitenkaan voi tutkia täysin erillään haastattelujen sisällöstä, vaan nämä muokkaavat toinen toisiaan.
Tutkimuksemme seuraavassa vaiheessa pureudumme tarkemmin tulevaisuuskuviin, joita alueeseen liitetään. Järjestämme tulevaisuustyöpajan tiistaina 30.1. klo 14–18 Forum Marinumin Messi-tilassa. Kutsumme Linnakaupungin asukkaat ja muut alueen kehittämisestä kiinnostuneet osallistumaan tilaisuuteen. Työpajassa pohdimme erilaisten virikkeiden avulla alueen mahdollisia ja toivottuja tulevaisuuskuvia. Työpajaan ei tarvitse ilmoittautua ja paikalle voi tulla itselle parhaiten sopivaan aikaan, ei siis tarvitse olla alusta loppuun. Tarjolla on pientä purtavaa työskentelyn lomassa. Työpajatyöskentely taltioidaan tutkimuksen tarpeisiin.
Tervetuloa pohtimaan kanssamme mahdollisia tulevaisuuksia!
Päivitys 8.5. Hankkeemme on ollut tiiviisti kytköksissä myös Turun yliopiston Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksen opetuksessa. Lukuvuoden 2023-2024 ajan etnologian ja museologian opiskelijat ovat perehtyneet tutkimusaineistoon ja toteuttaneet sen pohjalta verkkosivuston Hyvinvoiva Linnakaupunki, jossa esitellään erilaisia näkökulmia Linnakaupungin arkeen, historiaan ja tulevaisuuteen. Yhteistyökumppanina on ollut Linnakaupunkiin perustettava Historian ja tulevaisuuden museo, ja sivuilla kerrotaan myös sen suunnittelusta. Hienot sivut tuli!
Kuvat: Päivi Leinonen, ja tutkimusryhmä | Photos: Päivi Leinonen and research group
Arjen ympäristön tutkiminen ja valokuvaaminen on ollut minulle pitkäaikainen harrastus, ja viime vuosina olen pohtinut syvemminkin, mitä se arkinen estetiikka oikein on. Omalla kohdallani kiinnostus on painottunut rakennettuun ympäristöön ja erityisesti lähiörakentamiseen, mutta kiinnostavia aihepiirejä olisi monia muitakin – ehkäpä joskus vielä tartun vaikkapa ruokakaupan esillepanon tai kodin koriste-esineiden kätkettyjen merkitysten saloihin.
Aluksi tutkimukseni oli täysin epämuodollista ja tarkoitti lähinnä vapaamuotoista kuljeskelua paikoissa valokuvia näppäillen. Kun työ sitten muuttui virallisemmaksi väitöskirjatutkijan statuksen myötä, oli luontevaa ottaa valokuva keskeiseksi välineeksi. Valokuvien tutkimus on kokonaan oma kenttänsä, enkä sitä edes yritä kokonaan ottaa haltuun. Kuitenkin kuvan ja maiseman tutkimisella on paljon yhteistä. Tein videon muotoon pienen katsauksen arkisen estetiikan tutkimisesta valokuvan keinoin.
Kuvat ja video: Päivi Leinonen | Photos and video: Päivi Leinonen
Olen odottanut Turun lähiöt -kirjan ilmestymistä ja tällä viikolla sen viimein sain käsiini. Petri Aalto ja Mikko Laaksonen ovat tehneet työtä vuosien ajan ja työn tuloksena syntyi laaja tietopaketti aluerakentamisesta Turun seudulla aikavälillä 1950-1985. Kirjan on julkaissut Kustannusosakeyhtiö Sammakko, jolta sain kirjan arvioitavaksi.
Hienoa, että lähiöitä käsitellään nimenomaan arkkitehtuurin ja aluesuunnittelun näkökulmasta, joka on pitkään jäänyt ongelmalähtöisen ja leimaavan kirjoittelun varjoon. Lähiöiden suunnittelua ohjasi alunperin nimenomaan tarve rakentaa laadukasta ja onnellisuutta tuottavaa ympäristöä, ja monin paikoin tämä myös toteutui.
Vaikka kirja keskittyy Turkuun ja sen naapurikuntiin, on mukana paljon asiaa myös yleisesti lähiörakentamisen taustoista ja kehityksestä sekä laajemminkin kaupunkien rakentamisesta. Kirja esittelee myös kerrostalojen suunnittelua ja tyypillisiä pohjakaavioita.
Lähiöalueet on esitelty varsin kattavasti; kaikki aikakauden kerrostalovaltaiset asuinalueet käsitellään. Käsittelytavoissa painopisteet hieman vaihtelevat, mutta kaikkien alueiden kohdalla on katsaus historiaan ja yhteenveto alueen kerrostaloyhtiöistä. Esimerkiksi Runosmäen kohdalla kaavoituksesta on laajempi esitys.
Minua miellyttää suuresti kirjan monipuolinen kuvitus. Uusien kuvien rinnalla on arkistokuvia sekä kuvia suunnitelmista ja pienoismalleista. Erityisen kiinnostavia ovat alueiden markkinointia varten painetut esitteet, joissa hehkutetaan esimerkiksi ”Nättinummi on tosi maisemaa asuttavaksi” tai ”Muuttakaa Ilpoisiin – maalle kaupunkiin”.
Ps. Laaksonen on ollut viime aikoina tuottelias ja häneltä ilmestyi juuri viime vuoden lopulla myös tyylikäs kirja turkulaisesta arkkitehdista Pekka Pitkäsestä. Pitkänenkin on suunnitellut kokonaisuuksia Turun lähiöihin, mutta hänen tuotantoaan on runsaasti myös muualla Turussa ja muuallakin Suomessa. Hyllystäni löytyy myös Laaksosen vuonna 2017 ilmestynyt kirja Arjen rakentamista Turussa – arkkitehtuuria 1940- ja 1950-luvuilta ja 2013 julkaistu Juri Nummelinin kanssa tehty yli 600 kohdetta esittelevä Turun seudun arkkitehtuuriopas.
Helsingin työväenopistolla järjestettiin nyt toistamiseen viikonopun mittainen Lähiökuvauskurssi. Kurssin ohjelma oli pitkälti sama kuin kevään kurssilla, josta kerroin aikaisemmin: Jakomäen olemusta etsimässä. Tunnelma erosi kuitenkin melkoisesti toukokuisesta(!) räntäkelistä, ja tällä kertaa saimme nauttia kuulaasta syyssäästä ja hienosta ruskasta.
Kuvaaja kuvassa − ja oikealla näkymä linssin läpi. (Vasen kuva Lauri Veijalainen.)
Pihlajiston kerrostalot ovat hyvin tyypillisiä 1970-luvun taloja – niitä parjattuja betonilaatikoita. Keskusteluissa kävi ilmi, että maiseman säännönmukaisuus miellytti monia. Lisäksi ympäristöä pidettiin yleisilmeeltään siistinä. Huomattavaa oli myös mäkinen ja kallioinen maasto, jonka ansiosta monet talot vaikuttivat ehkä korkeammilta kuin olivatkaan.
Moni mainitsi myös ihmisten vähäisen liikkumisen alueella lauantai-iltapäivänä. Tunnelma oli hieman unelias.
Vuonna 1970 rakennetun Satopihlaja-yhtiön talot ovat kolmikerroksisia. Yhtiö sai runsaasti julkisuutta muutaman vuoden takaisesta tosi-tv-sarjasta Putkiremontti. − Mielestäni muuten aivan mahtavan hullu idea!
Satopihlaja mäen päällä.
Kurssilaiset saivat kuvausvirikkeeksi tehtävälistan, jonka itsekin pidin mielessä. Kuivaustelineessä roikkuva henkari täyttänee tehtävän jotain unohdettua ja pyöreä muoto löytyy Alkumuna-veistoksesta. Teoksen toteutti unkarilainen taiteilija Tamás Ortutay, ja se on Budapestin kaupungin Helsingille lahjoittama.
Alkumuna tunnetaan myös nimellä Maailman synty.
Ikkunan kautta kuvattuna heijastuksena kerrostalon piha on kuin impressionistinen maalaus – vai mitä?
Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned
Kirjoitin uuteen What the Urban?! -blogiin lähikaupoista tekstin, jossa peilaan omia kauppakokemuksiani elintarvikekaupan kehitykseen.
Kirjoitus paljastaa esimeskiksi miksi lähikauppoja oli ennen aina kaksi vierekkäin. Kirjoitan myös Hakunilan K-hallin luovista ratkaisuista ja muistelen kahvitaukoja Kontulan ostarilla. Linkki tekstiin tässä:Kotipihan kaupasta automarkettiin.
What the Urban on Helsingin yliopiston Kaupunkitutkimusinstituutti Urbarian ja Kaupunkitutkimuskollektiivi KATUKOn ylläpitämä blogi monitieteellisen kaupunkitutkimuksen sanan levittämiseksi. Katso myös muut mielenkiintoiset kaupunkitekstit!
Kuvassa on K‑Market Myllypadontie Myllypurontiellä Helsingissä.
Sivuston kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned
Tutkimukseni kenttätyöt saivat jatkoa Runosmäen kirjaston kanssa yhteistyössä järjestetyllä arkkitehtuuri- ja valokuvauskävelyllä. Lämpimänä toukokuisena iltana 1970-luvun aikana rakennettu lähiö näytti parhaita puoliaan: rauhallista ja vehreää.
Kävelyn oppaana toimi turkulaisen arkkitehtuurin ja paikallishistorian tutkija Mikko Laaksonen, joka valmistelee parhaillaan kirjaa Turun lähiöistä. Hän painotti Runosmäen kaavoituksen kunnianhimoisia lähtökohtia, mitä ei välttämättä tule ajatelleeksi kovin arkisen tuntuisessa ympäristössä. Runosmäki on suunniteltu kompaktikaupungin ideologian mukaisesti säännönmukaisiksi kortteleiksi. Erityisesti liikenteen järjestely tuntuu onnistuneelta, sillä alueen kävelyreitit ja oleskelualueet ovat lähes täysin erillään autoliikenteen alueista.
Rakennustyypit ovat tuttuja monista muistatkin saman aikakauden lähiöistä, ja siksi ensivaikutelma on tavanomainen. Huomattavan määrän rakennuksia alueelle suunnitteli Arkkitehtitoimisto Pekka Pitkänen. Pitkänen käytti usein ikkunoissa ja ovissa selkeää sinistä ja punaista. Muita suunnittelijoita alueella olivat Heikki Sarainmaa ja ATR-toimistot Oy.
Tarkemmin katsoessa huomaa, että Runosmäessä on käytetty monia erilaisia ratkaisuja ja erikoisempia kokeilujakin. Yksi niistä on lasiseinäinen silta, joka yhdistää kaksi kerrostaloa toisiinsa.
Osa rakennuksista on vielä ulkoisesti alkuperäisen näköisiä, mutta monissa julkisivu on myös uudistettu. 2000-luvulla yleiset kasettipinnat saivat kävelyn osanotajilta ristiriitaisia kommentteja. Toisaalta uutta siistiä ilmettä pidettiin positiivisena, mutta myös kolkkona.
Tarkoituksenani oli haastatella kierrokselle osallistuneita heidän ottamien valokuvien avulla. Tältä osin tulos oli laiha, sillä vain pari kävelijää innostui myös valokuvaamaan. Tämänkin voi kääntää voitoksi: seuraavaksi päiväksi sovitussa keskustelutilaisuudessa aikaa oli käytettävissä runsaasti, ja aiheessa päästiin pintaa syvemmälle tunnemaisemaan. Laatu korvasi määrän. Niin minä kuin haastateltavanikin toivomme, että tätä periaatetta ei unohdeta nykyisten lähiöiden täydennysrakennussuunnitelmien kohdalla.
Erilaisia kädenjälkiä.
Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned
Olin mukana järjestämässä Helsingin työväenopistolle valokuvauskurssia, jossa kuvattiin helsinkiläistä lähiömaisemaa. Kaksipäiväisen kurssin ensimmäisenä päivänä matkattiin Kalliosta itään, Jakomäkeen. Toisen päivän ohjelmana oli kuvista keskusteleminen ryhmässä ja lisäksi haastattelin kuvaajia kahden kesken.
Kurssilaiset saivat valokuvaaja Vilma Pimenoffilta oppia kuvauksen tekniikkaan ja vinkkejä erilaisten kuvakulmien hyödyntämiseen. Itse kerroin valokuvan käytöstä kulttuurintutkimuksen aineistona ja esittelin lyhyesti oman tutkimukseni. Kurssin sisällössä valokuvaukseen yhdistyi tutkimuksellinen näkökulma ja esimerkit valokuvan käyttötavoista.
Lähtökohta Jakomäen retkelle oli kiinnostava, sillä kukaan kurssilaisista ei ollut aikaisemmin siellä käynyt. Siispä retkelle lähdettiin mielikuvien varassa, mutta avoimella mielellä.
Kuvausreissusta tuli melko erinäköinen kuin oli kuviteltu, ensinnäkin siksi, että aamupäivän aurinkoinen sää muuttui paikoin sankaksi räntäsateeksi. Toiseksi yllätti maiseman moderni ilme. Jakomäki on yksi niistä lähiöistä, joissa rakennuksia on päädytty purkamaan. Tilalle on tullut uusia taloja, jotka voisivat ulkonäkönsa puolesta sijaita millä tahansa uudella alueella.
Oli todella kiinnostavaa nähdä kurssilaisten otoksia seuraavana päivänä. Kukin oli kuvannut omalla tyylillään osittain samoja kohteita. Taiteellista näkemystä ja hienoja oivalluksia ei puuttunut. Kuvista on mahdollisesti tulossa näyttely, mutta paikkaa ja aikaa ei vielä ole ratkaistu.
Myös vanhemmat rakennukset on kunnostettu ja useissa tapauksissa saaneet täysin uusitun julkisivun.
Perinteistä lähiömaisemaa edustaa luonto: kerrostalojen keskellä on paljon kallioista metsää ja avarat pihat ovat vehreitä.
Alkuperäistä ilmettä löytyy ostarin ympäristöstä. Vieressä on kirjasto, jonka ovi kävi tiuhaan.
Huokotien pohjoispuolella on Suurmetsänä tunnettu kerrostaloalue. Virallisesti Suurmetsä on laajempi alue, johon koko Jakomäki kuuluu. Erään kerrostalon pihalta löytyi näinkin perinteinen näkymä halkopinoineen ja koivuineen.
Kuvat: Aloituskuva Minna Haataja, muut Päivi Leinonen
Vuosittaiset Kaupunkitutkimuksen päivät vietettiin Helsingissä 25.-26.4. Vuoden teeman, arjen kaupungin, aiheita käsiteltiin muun muassa asumisen, liikenteen ja ympäriston kokemisen näkökulmista. Itselleni mieleen jäi erityisesti esitykset kaupungissa liikkumisesta ja moniaistisesta ympäristökokemuksesta. Seminaareissa ongelmaksi muodistuu usein runsauden pula, kun ei voi millään seurata kaikkia esitelmiä, joita haluaisi.
Kutsuvierasluennoitsija Paul Cheshire esitti kiinnostavaa tietoa asumisen hintojen muodostumisesta. Suhteutettuna yleiseen talouskehitykseen asumisen hinnat ovat metropoleissa kasvaneet jatkuvasti ja huomattavasti. Kaupunkien ympärille kaavoitetut vihreät vyöhykkeet estävät laajenemisen, ja siksi niiden sisäpuolisella alueella asuminen on yhä kalliimpaa. Tämän seurauksena yhä suurempi osa hyvinkin toimeentulevista asettuu asumaan kauemmaksi, ja liikkuu päivittäin jopa 300 kilometriä työhön ja takaisin. Tämä on toteutunut jo Helsingissäkin.
Kaupunki arjen liikuttajana -työryhmässä esiteltiin ”kaupunkiliikenteen etnografiaa”. Opiskelijat olivat tutkineet esimerkiksi metromatkustajien mielikuvia idän ja lännen metroasemista sekä metron järjestysmiehistä. Saimme kuulla muun muassa kuvauksen metron hajusta.
Mielenkiintoinen oli myös Laura Forsmanin esitys moniaististen kokemusten tutkimuksesta. Turun yliopiston yksikkö Aistila toteutti aistilähtöisen Miltä merellinen Turku tuntuu? -tutkimuksen, joka selvitti eri aistimusten (näkö-, kuulo-, haju-, maku- ja tunto) yhteisvaikutuksesta syntyviä kokemuksia merellisestä Turusta. Ajatus eri aistien huomioimisesta ei ole uusi, mutta oli kiinnostava kuulla menetelmistä tutkijalta, jonka tausta on elintarviketeollisuudessa. Tutkimusraportti on julkaistu Turun kaupungin sivuilla.
Esitelmistä inspiroituneena on hyvä jatkaa oma tutkimusta – kaikki aistit hereillä.
Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned
Tutkimushankkeeni kenttätyövaihe lähestyy. Olen suunnitellut yhteistyöorganisaatioiden kanssa toukokuulle valokuvatyöpajat kahdessa lähiössä, toinen Turussa ja toinen Helsingissä.
Työssäni tutkin valokuvien avulla lähiömaiseman kokemista. Metodi on periaatteessa yksinkertainen: tutkimukseen osallistuvat henkilöt ottavat valokuvia kohdealueella, ja kuvaamisen jälkeen keskustelen heidän kanssaan kuvista. Haastatteluissa haluan päästä kuvien pintaa syvemmälle; mitä ajatuksia kuva herättää ja miksi. Liittyykö maisemaan muistoja tai nostalgisia tunteita? Ja miksi harmaita elementtiseiniä usein sanotaan rumiksi, vaikka harmaa monessa muussa paikassa on kaunis väri?
Kiinnostavimmat kysymykset ovat alueeseen liittyvät mielikuvat ja niiden suhde koettuun maisemaan. Mikä osa yleisillä käsityksillä ja alueen arvostuksella on siihen, millaisena alue nähdään?
Odotan mielenkiinnolla, mihin keskustelut johtavat. Jännittävää!
Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned
Talotarinat 