Syksyn värejä Pihlajistossa

Helsingin työväenopistolla järjestettiin nyt toistamiseen viikonopun mittainen Lähiökuvauskurssi. Kurssin ohjelma oli pitkälti sama kuin kevään kurssilla, josta kerroin aikaisemmin: Jakomäen olemusta etsimässä. Tunnelma erosi kuitenkin melkoisesti toukokuisesta(!) räntäkelistä, ja tällä kertaa saimme nauttia kuulaasta syyssäästä ja hienosta ruskasta.

Kuvapari: Toisessa kuvassa kirjoittaja valokuvaa ja toisessa hänen ottamansa valokuva ajorampista.
Kuvaaja kuvassa − ja oikealla näkymä linssin läpi. (Vasen kuva Lauri Jääskeläinen.)

Pihlajiston kerrostalot ovat hyvin tyypillisiä 1970-luvun taloja – niitä parjattuja betonilaatikoita. Keskusteluissa kävi ilmi, että maiseman säännönmukaisuus miellytti monia. Lisäksi ympäristöä pidettiin yleisilmeeltään siistinä. Huomattavaa oli myös mäkinen ja kallioinen maasto, jonka ansiosta monet talot vaikuttivat ehkä korkeammilta kuin olivatkaan.

Moni mainitsi myös ihmisten vähäisen liikkumisen alueella lauantai-iltapäivänä. Tunnelma oli hieman unelias.

Kerrostalon pohjakerroksessa on aukko, josta pääsee sisäpihalle

Vuonna 1970 rakennetun Satopihlaja-yhtiön talot ovat kolmikerroksisia. Yhtiö sai runsaasti julkisuutta muutaman vuoden takaisesta tosi-tv-sarjasta Putkiremontti. − Mielestäni muuten aivan mahtavan hullu idea!

Asfaltoitu mäki ja mäen päällä kerrostalo
Satopihlaja mäen päällä.

henkari roikkuu pyykkinkuivatustelineessä pihalla

Kurssilaiset saivat kuvausvirikkeeksi tehtävälistan, jonka itsekin pidin mielessä. Kuivaustelineessä roikkuva henkari täyttänee tehtävän jotain unohdettua ja pyöreä muoto löytyy Alkumuna-veistoksesta. Teoksen toteutti unkarilainen taiteilija Tamás Ortutay, ja se on Budapestin kaupungin Helsingille lahjoittama.

Alkumuna-niminen taideteos on muodoltaan pyöreä, halkaisija n 1,5 metriä
Alkumuna tunnetaan myös nimellä Maailman synty.

Ikkunan kautta kuvattuna heijastuksena kerrostalon piha on kuin impressionistinen maalaus – vai mitä?

kerrostalon ikkunoita ja muutama puu näkyvät hieman epäselvänä heijastuksena toisesta ikkunasta

Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned

What the Urban?! ja elämäni lähikaupat

Kirjoitin uuteen What the Urban?! -blogiin lähikaupoista tekstin, jossa peilaan omia kauppakokemuksiani elintarvikekaupan kehitykseen. 

Kirjoitus paljastaa esimeskiksi miksi lähikauppoja oli ennen aina kaksi vierekkäin. Kirjoitan myös Hakunilan K-hallin luovista ratkaisuista ja muistelen kahvitaukoja Kontulan ostarilla. Linkki tekstiin tässä: Kotipihan kaupasta automarkettiin. 

What the Urban on Helsingin yliopiston Kaupunkitutkimusinstituutti Urbarian ja Kaupunkitutkimuskollektiivi KATUKOn ylläpitämä blogi monitieteellisen kaupunkitutkimuksen sanan levittämiseksi. Katso myös muut mielenkiintoiset kaupunkitekstit!

Kuvassa on K‑Market Myllypadontie Myllypurontiellä Helsingissä.

 

Sivuston kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned

Arkkitehtuurikävelyllä Runosmäessä

Tutkimukseni kenttätyöt saivat jatkoa Runosmäen kirjaston kanssa yhteistyössä järjestetyllä arkkitehtuuri- ja valokuvauskävelyllä. Lämpimänä toukokuisena iltana 1970-luvun aikana rakennettu lähiö näytti parhaita puoliaan: rauhallista ja vehreää.

Kävelyn oppaana toimi turkulaisen arkkitehtuurin ja paikallishistorian tutkija Mikko Laaksonen, joka valmistelee parhaillaan kirjaa Turun lähiöistä. Hän painotti Runosmäen kaavoituksen kunnianhimoisia lähtökohtia, mitä ei välttämättä tule ajatelleeksi kovin arkisen tuntuisessa ympäristössä. Runosmäki on suunniteltu kompaktikaupungin ideologian mukaisesti säännönmukaisiksi kortteleiksi. Erityisesti liikenteen järjestely tuntuu onnistuneelta, sillä alueen kävelyreitit ja oleskelualueet ovat lähes täysin erillään autoliikenteen alueista.

Runosmäki pesubetoni

Rakennustyypit ovat tuttuja monista muistatkin saman aikakauden lähiöistä, ja siksi ensivaikutelma on tavanomainen. Huomattavan määrän rakennuksia alueelle suunnitteli Arkkitehtitoimisto Pekka Pitkänen. Pitkänen käytti usein ikkunoissa ja ovissa selkeää sinistä ja punaista. Muita suunnittelijoita alueella olivat Heikki Sarainmaa ja ATR-toimistot Oy.

Runosmäen seurakuntatalo

Tarkemmin katsoessa huomaa, että Runosmäessä on käytetty monia erilaisia ratkaisuja ja erikoisempia kokeilujakin. Yksi niistä on lasiseinäinen silta, joka yhdistää kaksi kerrostaloa toisiinsa.

Kerrostalo kulkusilta

Osa rakennuksista on vielä ulkoisesti alkuperäisen näköisiä, mutta monissa julkisivu on myös uudistettu. 2000-luvulla yleiset kasettipinnat saivat kävelyn osanotajilta ristiriitaisia kommentteja. Toisaalta uutta siistiä ilmettä pidettiin positiivisena, mutta myös kolkkona.

Runosmäki julkisivukasetti

Tarkoituksenani oli haastatella kierrokselle osallistuneita heidän ottamien valokuvien avulla. Tältä osin tulos oli laiha, sillä vain pari kävelijää innostui myös valokuvaamaan. Tämänkin voi kääntää voitoksi: seuraavaksi päiväksi sovitussa keskustelutilaisuudessa aikaa oli käytettävissä runsaasti, ja aiheessa päästiin pintaa syvemmälle tunnemaisemaan. Laatu korvasi määrän. Niin minä kuin haastateltavanikin toivomme, että tätä periaatetta ei unohdeta nykyisten lähiöiden täydennysrakennussuunnitelmien kohdalla.

Runosmäki kädenjälki
Erilaisia kädenjälkiä.

 

Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned

 

Jakomäen olemusta etsimässä

Olin mukana järjestämässä Helsingin työväenopistolle valokuvauskurssia, jossa kuvattiin helsinkiläistä lähiömaisemaa. Kaksipäiväisen kurssin ensimmäisenä päivänä matkattiin Kalliosta itään, Jakomäkeen. Toisen päivän ohjelmana oli kuvista keskusteleminen ryhmässä ja lisäksi haastattelin kuvaajia kahden kesken.

Kurssilaiset saivat valokuvaaja Vilma Pimenoffilta oppia kuvauksen tekniikkaan ja vinkkejä erilaisten kuvakulmien hyödyntämiseen. Itse kerroin valokuvan käytöstä kulttuurintutkimuksen aineistona ja esittelin lyhyesti oman tutkimukseni. Kurssin sisällössä valokuvaukseen yhdistyi tutkimuksellinen näkökulma ja esimerkit valokuvan käyttötavoista.

Lähtökohta Jakomäen retkelle oli kiinnostava, sillä kukaan kurssilaisista ei ollut aikaisemmin siellä käynyt. Siispä retkelle lähdettiin mielikuvien varassa, mutta avoimella mielellä.

DSC_2808

Kuvausreissusta tuli melko erinäköinen kuin oli kuviteltu, ensinnäkin siksi, että aamupäivän aurinkoinen sää muuttui paikoin sankaksi räntäsateeksi. Toiseksi yllätti maiseman moderni ilme. Jakomäki on yksi niistä lähiöistä, joissa rakennuksia on päädytty purkamaan. Tilalle on tullut uusia taloja, jotka voisivat ulkonäkönsa puolesta sijaita millä tahansa uudella alueella.

Oli todella kiinnostavaa nähdä kurssilaisten otoksia seuraavana päivänä. Kukin oli kuvannut omalla tyylillään osittain samoja kohteita. Taiteellista näkemystä ja hienoja oivalluksia ei puuttunut. Kuvista on mahdollisesti tulossa näyttely, mutta paikkaa ja aikaa ei vielä ole ratkaistu.

Uutta Jakomäkeä

Jakomäki kerrostaloja

Myös vanhemmat rakennukset on kunnostettu ja useissa tapauksissa saaneet täysin uusitun julkisivun.

Hiekkalaatikko&räntää

Perinteistä lähiömaisemaa edustaa luonto: kerrostalojen keskellä on paljon kallioista metsää ja avarat pihat ovat vehreitä.

Jakomäki kallio

Alkuperäistä ilmettä löytyy ostarin ympäristöstä. Vieressä on kirjasto, jonka ovi kävi tiuhaan.

Kirjastolla

Huokotien pohjoispuolella on Suurmetsänä tunnettu kerrostaloalue. Virallisesti Suurmetsä on laajempi alue, johon koko Jakomäki kuuluu. Erään kerrostalon pihalta löytyi näinkin perinteinen näkymä halkopinoineen ja koivuineen.

DSC_2814


Kuvat: Aloituskuva Minna Haataja, muut Päivi Leinonen

Arjen kaupunkia aistimassa

Vuosittaiset Kaupunkitutkimuksen päivät vietettiin Helsingissä 25.-26.4. Vuoden teeman, arjen kaupungin, aiheita käsiteltiin muun muassa asumisen, liikenteen ja ympäriston kokemisen näkökulmista. Itselleni mieleen jäi erityisesti esitykset kaupungissa liikkumisesta ja moniaistisesta ympäristökokemuksesta. Seminaareissa ongelmaksi muodistuu usein runsauden pula, kun ei voi millään seurata kaikkia esitelmiä, joita haluaisi.

Kutsuvierasluennoitsija Paul Cheshire esitti kiinnostavaa tietoa asumisen hintojen muodostumisesta. Suhteutettuna yleiseen talouskehitykseen asumisen hinnat ovat metropoleissa kasvaneet jatkuvasti ja huomattavasti. Kaupunkien ympärille kaavoitetut vihreät vyöhykkeet estävät laajenemisen, ja siksi niiden sisäpuolisella alueella asuminen on yhä kalliimpaa. Tämän seurauksena yhä suurempi osa hyvinkin toimeentulevista asettuu asumaan kauemmaksi, ja liikkuu päivittäin jopa 300 kilometriä työhön ja takaisin. Tämä on toteutunut jo Helsingissäkin.

Kaupunki arjen liikuttajana -työryhmässä esiteltiin ”kaupunkiliikenteen etnografiaa”. Opiskelijat olivat tutkineet esimerkiksi metromatkustajien mielikuvia idän ja lännen metroasemista sekä metron järjestysmiehistä. Saimme kuulla muun muassa kuvauksen metron hajusta.

Mielenkiintoinen oli myös Laura Forsmanin esitys moniaististen kokemusten tutkimuksesta. Turun yliopiston yksikkö Aistila toteutti aistilähtöisen Miltä merellinen Turku tuntuu? -tutkimuksen, joka selvitti eri aistimusten (näkö-, kuulo-, haju-, maku- ja tunto) yhteisvaikutuksesta syntyviä kokemuksia merellisestä Turusta. Ajatus eri aistien huomioimisesta ei ole uusi, mutta oli kiinnostava kuulla menetelmistä tutkijalta, jonka tausta on elintarviketeollisuudessa. Tutkimusraportti on julkaistu Turun kaupungin sivuilla.

Esitelmistä inspiroituneena on hyvä jatkaa oma tutkimusta – kaikki aistit hereillä.

 

Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned

 

Kevät tuo, kevät tuo… kenttätyöt

Tutkimushankkeeni kenttätyövaihe lähestyy. Olen suunnitellut yhteistyöorganisaatioiden kanssa toukokuulle valokuvatyöpajat kahdessa lähiössä, toinen Turussa ja toinen Helsingissä.

Työssäni tutkin valokuvien avulla lähiömaiseman kokemista. Metodi on periaatteessa yksinkertainen: tutkimukseen osallistuvat henkilöt ottavat valokuvia kohdealueella, ja kuvaamisen jälkeen keskustelen heidän kanssaan kuvista. Haastatteluissa haluan päästä kuvien pintaa syvemmälle; mitä ajatuksia kuva herättää ja miksi. Liittyykö maisemaan muistoja tai nostalgisia tunteita? Ja miksi harmaita elementtiseiniä usein sanotaan rumiksi, vaikka harmaa monessa muussa paikassa on kaunis väri?

Kiinnostavimmat kysymykset ovat alueeseen liittyvät mielikuvat ja niiden suhde koettuun maisemaan. Mikä osa yleisillä käsityksillä ja alueen arvostuksella on siihen, millaisena alue nähdään?

Odotan mielenkiinnolla, mihin keskustelut johtavat. Jännittävää!

 

 

Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned

 

Lähiömaisemasta elävää tiedettä

Kirjoitin Turun yliopiston tiedeviestinnän Elävää tiedettä -blogiin pienen esittelyn tutkimusaiheestani. Jutun voi lukea täältä.

Lähiökuvaajien etsintäkuulutuksen nostan myös tänne:

Etsin parhaillaan yhteistyökumppaneita kansanopistoista tai muista valokuvausta opettavista oppilaitoksista. Projekti tarjoaa kurssille sisältöä, ja itse saan tutkimukseeni aineistoa. Kuvaajat voivat olla aloittelijoita tai edistyneempiä harrastajia. Tutkimukseen osallistuminen käsittää noin kaksi opetuskertaa. Tutkimukseen osallistuminen on kuitenkin kurssilaisten itse päätettävissä.

Lisätietoja:
Päivi Leinonen
pailei@utu.fi


Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned

 

 

Poimintoja: Turkulaisten lähiöiden erityispiirteistä

  • Poimintoja-sarjassa julkaisen blogimuistiinpanoja kirjallisuudesta, jota luen omaa tutkimustani varten.

Anne Virtasen väitöskirja Tilasta Paikkaan, estetiikasta ekologiaan. (2000) käsittelee paikan kokemista ja paikkaidentiteettiä. Ihminen muodostaa käsityksiä itsestään myös paikan kautta. Ihminen on osa paikkaa ja paikka osa ihmistä. Tutkimuksessaan Virtanen on kyselyin ja haastatteluin kerännyt neljän eri tyyppisen lähiöalueen asukkaiden kokemuksia. Alueet ovat Vasaramäki, Uittamo, Varissuo ja Majakkaranta.

Tutkija kysyi rastitettavissa kysymyslomakkeissa esimerkiksi viihtymisestä, liikkumisesta ja alueen hyvistä ja huonoista ominaisuuksista. Lomakkeita palautettiin lähemmäs 800 kappaletta. Lomakkeessa oli mahdollisuus antaa yhteystiedot laajempaa haastattelua varten, ja niitä annettiinkin. Aineiston analyysissä Virtanen esittelee tuloksia jaettuna teemoihin.

Luonto on toistuvasti tutkimuksissa esitetty yhtenä lähiöiden parhaista puolista. Sen vastakohtana tiivis rakentaminen esiintyy vastauksissa negatiivisena. Mielenkiintoista on, että Varissuon kohdalla tiiviys mainitaan useammin negatiivisena, vaikka todellisuudessa Majakkaranta on alueista ainoa, jonka tiiviysluku eroaa huomattavasti muista alueista. Tämä selittynee sillä, että rakennusten sijoittelu, fyysinen muoto ja kasvillisuus vaikuttavat mielikuvaan tiiviydestä. Majakkaranta on myös arkkitehtuuriltaan uudempaa, ja ilmeisesti alueen visuaalisuus kokonaisuudessaan koetaan miellyttävämmäksi.

Alueiden visuaalisuutta koskevissa kysymyksissä Uittamo sai muita enemmän mainintoja ympäristön kauneudesta ja pihojen viihtyvyydestä. Sen sijaan Varissuo mainitaan harvemmin kuin muut alueet. Epämieluisina mainitaan Varissuon rakennukset, City-Uittamon parkkipaikat ja Majakkarannan vähäisen kasvillisuuden vuoksi keskeneräisen tuntuiset alueet. Vasaramäen pihoja pidettiin viihtyisinä, kun taas Uittamolla ja Majakkarannassa tuli useammin esiin laajemman alueen maisemalliset piirteet.

Luonnon runsautta pidetään kauniina, kun taas ”laatikkoarkkitehtuuria” rumana. Harmaa väri ja elementtiseinät koetaan yleisesti rumina. Sen sijaan miellyttäviksi mainittujen materiaalien kirjo on laajempi. Jos luontoa on paljon, sen koetaan hieman kompensoivan rumaksi koettuja rakennuksia. Matalamman ja pienemmän tehokkuuden metsälähiömäisissä Vasaramäessä ja Uittamolla kerrostalovaltaisuus ei häiritse yhtä paljon kuin tehokkaammin rakennetuilla alueilla.

Visuaalisuuden lisäksi Virtanen käsittelee ääni- ja hajumaailmoja, sosiaalisuutta, ekologista elämäntapaa, turvallisuutta, rauhallisuutta, kotoisuutta ja vierautta. Haastattelukatkelmat tuovat esiin kokemusten moninaisuuden, josta tutkija on kuitenkin löytänyt selviä eroja eri kaupunginosien kesken.

 

Kaupunki ei ole vain puhtaan järjen tuotetta ajatuksina, puheina ja teksteinä vaan myös aistein tavoitettavaa käsinkosketeltavaa, kuultavaa, haistettavaa, nähtävää ja kehon kielellä konkreettisesti maistettavaa fysikaalisuutta.

Varissuo silta mv
Kuvat Varissuolta.

 

Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned

Poimintoja: Yhdenmukaisuudesta ja ainutlaatuisuudesta

Tutkin lähiömaisemaa nykyisin myös ihan virallisesti, jatko-opiskelijana Turun yliopistossa. Tutkimusaiheeni on lähiömaiseman visuaalisuuden kokeminen. Siispä työpisteeni ja muutama muukin alue kotonani täyttyy aihepiirin kirjallisuudesta. Päätin tehdä silloin tällöin blogimuistiinpanoja käyttämistäni teoksista. Tässä tulee ensimmäinen.

Arkkitehti Sirkka Wegelius tarttui lähiömaisemaan jo vuonna 1996 valmistuneessa kirjassa Yhdenmukaisuus ja ainutlaatuisuus. Paikan identiteetti lähiöparannuksen lähtökohtana. Kirjan ilmestymisen aikaan kuumimpien rakennusvuosien lähiöt olivat 20 vuoden ikäisiä. Noiden vuosikymmenten aikana rakennusihanteet olivat muuttuneet täysin, eikä suurempia korjauksia ei oltu vielä tehty. Lähiölapset muuttivat aikuistuessaan keskustoihin ja omakotialueille. Lähiö oli auttamattomasti poissa muodista.

Wegelius kysyy esipuheessa ”voisiko rakennetussa ympäristössä rakennustaiteen historian kannalta merkittävien arvojen puuttuessa olla muita arvoja, joita tulisi varjella?” Kysymykseen sisältyy olettamus, että lähiörakennuksilla ei ole arkkitehtonisia arvoja. Tämä särähtää silmääni, vaikka monista massatuotannon aikakaudella rakennetuista alueista voin ollakin suunnilleen samaa mieltä. Mahdollisesti kirjoittaja on tarkoittanutkin lähinnä niitä.

Kymmenisen vuotta myöhemmin todettiin, että lähiö voi olla rakennustaiteellisestikin arvostettu, kun Pihlajamäen alue suojeltiin ensimmäisenä lähiönä kaavalla 2007. Nyt, kaksi vuosikymmentä myöhemmin on helppo todeta, että lähiöillä on muitakin arvoja. Myös Wegelius päätyi tähän tutkimuksensa päätelmissä.

Kirjan sisältö jakautuu kolmeen osaan. Ensimäisessä osassa esitellään tilan ja paikan tutkimuksen käsitteitä, paikan identiteettiä ja kokemuksen muodostumista. Toinen osa kertaa aluerakentamisen historiaa ja ihanteita. Kolmannessa osassa pohditaan, miten lähiörakennuksia voisi parantaa.

Poimin tähän muutamia itseäni miellyttäviä ajatuksia kirjan sivuilta.

Kontula portaat mv

Erilaisten alueiden reunakohdat ovat ympäristön kokemisen kannalta intensiivisiä.

Hakunila iso kivi mv

Luonnon monimuotoisuus korvaa usein rakennetusta ympäristöstä puuttuvan vaihtelevuuden.

Hakunila kalliolla

Luonnonympäristön ja rakennetun ympäristön törmäyskohtaan syntyy usein tahattomasti paikka, joka voi olla leimallinen koko alueelle.

Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned

Lähiöfest2017 – miltä lähiö näyttää?

 

Lähiöfest2017 on jatkoa parin vuoden takaiselle Lähiöfestivaalille. Ensimmäinen festivaali toteutettiin Vantaan Mikkolassa purettavassa kerrostalossa. Nyt festivaali tapahtuu kymmenessä eri kaupunginosassa 25.9. – 1 .10.

Olen mukana festivaaleilla Malmin ja Pohjois-Haagan tapahtumatoreilla. Keskusteluteltassa haastan kävijät katsomaan lähiömaisemaa ja kysyn miltä lähiössä näyttää. Teltassa katsotaan ja kommentoidaan lähiömaisemaa keskittyen maiseman visuaaliseen ilmeeseen. Sana on vapaa. Sään salliessa molempina päivinä tehdään myös kävelykierros, jonka aikana keskustelu jatkuu.

Osallistujien kesken arvotaan teemaan liittyviä palkintoja. Oletpa alueen asukas tai vierailija – TERVETULOA!

Malmin tapahtumatori
Lauantaina 30.9. klo 14−18
Malmitalo, Ala-Malmin tori 1

Pohjois-Haagan tapahtumatori
Sunnuntaina 1.10. klo 10−14
Pohjois-Haagan yhteiskoulu, Pietari Hannikaisen tie 6

 

Tapahtuma liittyy Turun yliopistossa tehtävään tutkimukseen ”Lähiömaiseman visuaalisuus koettuna ja tulkittuna”.