Turun yliopiston Juslenia purettiin. Sosiaaliseen mediaan ilmestyi päivityksiä. Työpaikalla yksi ja toinen aikoi mennä paikalle katsomaan. Rakennuksesta ei tietääkseni kukaan oikein pitänyt. Siihen liitettiin korkeintaan nostalgissävytteisiä muisteloita, mainiten kuitenkin rakennuksen ankeus ja epäkäytännöllisyys.
Mistä suuri kiinnostus rakennusten purkamiseen johtuu? Tuskin sentään rakennuksen inhoaminen on niin syvää, että tuhoa siksi halutaan tulla todistamaan. Kuitenkin purkutyömaan reunalle aina joku pysähtyy katselemaan ja tallentamaan tilannetta.
Uuden rakentaminen saa harvoin samanlaista kiinnostusta osakseen. Rakentamisesta uutisoidaan asiallisesti ja lopputulos esitellään aikanaan, mutta itse rakennustyö ei ole mediaseksikästä. Purkaminen sen sijaan on dramaattinen toimenpide, ja draamaa kansa kaipaa. Puhutaan aikakauden lopusta ja historian havinasta. Purkuun liittyy melkeinpä tirkistelyn kaltaista jännitystä, josta kerrotaan kavereille yksityiskohtia. Mitä sieltä revittyjen seinien takaa pilkottaakaan!
Tai sitten asiaan voi ottaa realistisen näkökulman. Rakennus elää aikansa, toiset pidempään kuin toiset. En voi olla vertaamatta rakennuksen elinkaarta ihmiseloon. Huollolla ja korjausrakentamisella pidetään rakennuksen kuntoa yllä. Jos kunto on päässyt kovin huonoksi, joudutaan suuri osa rakennnusosista uusimaan – rakennusten kohdalla huomattavasti helpompaa kuin ihmisten.
Toisinaan päätetään, ettei korjaaminen kannata. Rakennus joko jää paikoilleen itsekseen lahoamaan, tai sitten sen aika päättyy väkivaltaisesti purkukoneiden kauhoissa. Suurimittaisten muutostöiden kohdalla puhutaan joskus rakennusten raiskaamisesta, mutta mitä kielikuvaa purkamisesta voisi käyttää? Ihminen voi jo joissain maissa valita armokuoleman, mutta rakennusten kohdalla en tähän vertautuvaa vaihtoehtoa näe. Onko rakennuksille olemassa saattohoitoa tai armollista, kunnioittavaa purkumenetelmää?
Vastauksena kysymykseeni tulee mieleen purkutaloissa järjestettävät tapahtumat. Esimerkiksi vuoden 2015 Lähiöfestivaalin tapahtumapaikkana oli purkutalo Vantaan Mikkolassa. Talo pääsi purkua odotellessaan vielä uudenlaiseen käyttöön, juhlituksi festivaalinäyttämöksi. Täällä pieni juttu aiheesta: Tunnelmia Lähiöfestivaaleilta. Samansuuntainen loppu oli mäntyharjulaisella talolla taidenäyttelyn paikkana: Kerrostalo galleriana.
Purkaminen näyttää rumalta. Talon räjäyttäminen kertaheitolla maan tasalle on kieltämättä esteettisesti vaikuttavaa, mutta tavallisempaa on hidas nyrhiminen, ja se ei ole kaunista katsottavaa. Itse olen kiinnittänyt huomiota työn suorittajiin, sinnikkäisiin leukoihin pitkien kaulojen päässä. Eivätkö ne näytäkin aivan otuksilta, jotka haukkaavat hampaisiinsa ontelolaattoja ja sandwich-elementtejä!
Tässä toinen esimerkki paljon huomiota saaneesta purkutyöstä: Kasarmikatu 21 Helsingissä. Tein siitä blogiin postauksen, josta syntyi selvä piikki kävijämääriin – jälleen yksi osoitus purkamisen kiinnostavuudesta. Katso juttu: Rakennusviraston purkutyömaalla.
Asuinkerrostalojen purkaminen on vielä ollut aika harvinaista, mutta ilmeisesti yleistymässä. Turun Lausteella purettiin kesällä 2017.
Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned
Talotarinat 