Purppurassa mikä mikä maassa

Sean Bakerin ohjaama Florida Project voisi aiheensa puolesta olla surullinen tai ahdistava elokuva. Sitä se ei ole, sillä tapahtumat kuvataan ikuista ja huoletonta kesää elävän lapsen silmin.

Itse kiinnitin tietenkin huomiota maisemakuviin ja rakennuksiin: huimaavaa väriryöppyä alusta loppuun. Päähenkilöt, kuusivuotias nokkela tyttö ja hänen epämääräisillä elinkeinoilla sinnittelevä äitinsä asuvat toistaiseksi violetissa Magic Castle -motellissa, jonne naapurissa olevan Disney Worldin sadunhohto melkein ulottuu.

Motellin lähiympäristöön kuuluu moottoritie, parkkialueita, lisää motelleja, hassuja hahmoja esittäviä kioskeja – sekä järvimaisema ja lehmiä! Tutkijat puhuvat tällaisista alueista epäpaikkoina, mutta elokuvan lapsille ne muodostavat arjen kehyksen, joka täyttyy merkityksillä ja muistoilla.

Amerikkalaisten tienvarsimotellien estetiikka kiehtoo, vaikka sitä onkin nähty elokuvissa jo melkein kliseeksi asti. Niin – oma käsitykseni motelleista perustuukin yksinomaan elokuviin, joissa hyvin usein kontrastin muodostaa arkkitehtuurin lupaama huolettomuus ja elokuvan synkät tapahtumat: prostituutiota, huumeita ja murhia Batesin motellista lähtien. Todellisuus lie moniulotteisempi, ja Florida Project tuokin valkokankaalle nimenomaan tavallista motelliarkea – joskaan huoletonta sekään ei aikuisten näkökulmasta ole.

Kamera seuraa lapsille niin ominaista tapaa käyttää tilaa. Lapset tutkivat ympäristöä ja löytävät jatkuvasti uusia paikkoja, joita he käyttävät niin kuin parhaaksi näkevät. Kun kaivataan jännitystä, mennään tyhjille pastetellisävyissään hehkuville huviloille, jotka huumehörhötkin ovat jo hylänneet. Seesteisemmissä tunnelmissa istutaan puussa, joka ”on kaatunut, mutta kasvaa yhä”. Muina aikoina oleillaan motellin seinustalla jossain portaikon tuntumassa. Päähenkilöllä ei muuten ole hetkeäkään tylsää.

Ostarilla: Punaiset penkit ja pikku-Tapiola

Tapiolassa monin paikoin huomio kiinnittyy jämeränoloisiin puisiin penkkeihin.   Penkit otettiin käyttöön juuri Heikintorin avajaisissa. Penkin suunnittelija on pieni mysteeri, mutta joidenkin asiaa tuntevien mielestä se ei ollut ainakaan arkkitehti Ervi. Penkkien kirkas väritys ei ilmeisesti ollut alkuperäinen, vaan valkoinen. Liikekeskuksessa näkyy ainakin punaisia ja oransseja penkkejä, ja vihreän muistelen nähneeni jossain. Kirkas punainen näkyy muuallakin ostoskeskuksen alueella. Kulttuurikeskuksen edustalla penkin kuuluu olla valkoinen. Onkohan vielä muita? Tietolähteenä: Artikkeli Helsingin Sanomissa .

Aarne Ervin suunnittelema ostoskeskus on otettu käyttöön vuonna 1968, ja se kuuluu museoviraston valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen listalle. Tapiolan keskustaa uudistetaan parhaillaan, ja Heikintorin läheisyyteen on rakennettu uusi Ainoa-kauppakeskus.  Heikintori sen sijaan odottaa kohennusta,  josta on keskusteltu vuosia. Huomaan, että monet penkeistäkin ovat kipeästi kunnostuksen tarpeessa.

Liikekeskittymän oivaltavan leikkipaikan esittelin postauksessa Mini-Tapiola.

 

Videona kunnianosoitus penkille!

Mukana myös muutama väriehdotus…

 

Punaisia väripilkkuja muuallakin kuin penkeissä:

heikintorilla-mv

 

heikintori-logo-pun-mv

 

tapiolapenkit-mv

 

Lasten leikkipaikalta löytyy ihana yllätys: sinne on rakennettu pienoiskoossa Aarne Ervin suunnittelema Keskustorni ja Viljo Revellin Taskumattitalot. Nämä Tapiolan arkkitehtuurin helmet on saatu  mustilla, harmailla ja valkoisilla laatoilla yllättävän näköisiksi, vaikka taiteellisia vapauksia on vähän otettu. Toimii!

 

leikkipaikka-punainen-mopo

pienoismallissa-tapiola

 

Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned

Tunnustatko väriä?

Olen paljossa samaa mieltä kuin Kaj Kalin uusimman Glorian kodin (1/2012) kolumnissaan ”Punaisten talojen kaipuu”. Kalin tuo kärkkäästi esiin mielipiteensä nykyarkkitehtuurista, joka on pitkälti modernia valkoisen ja harmaan yhdistelyä, ehkä elävöitettynä käsittelemättömällä betonilla, metallilla ja puulla. 


Kalin kirjoittaa myös sisustajien puolueista, valkoisista ja värikkäistä. Kieltämättä sisustuslehdissä nousevat selkeästi esiin nämä täysin erilaiset sisustusmaut. Valkoisen kannattajat ylistävät värittömyyden rauhoittavaa vaikutusta ja yksinkertaista tyylikkyyttä. Toinen ääripää on koti, jonka kaikki pinnat ovat mitä kirkkaimmilla väreillä pinnoitetut. Tyyleissä löytyy vaihtoehtoja: eksoottinen, maalaishenkinen, leikkisä, retro, pelkistetty… 



Useimmat – kuten minäkin – valitsevat jotain siitä välistä. Suomalaisissa kodeissa vaalea väritys on edelleen hyvin tavallinen, mutta voimakas tehosteväri yhdellä seinällä tuntuu olevan jo enemmän sääntö kuin poikkeus. Modernissa kodissa myös aidot materiaalit puu, metalli, betoni ja tiili näkyvät omissa väreissään.En asetu tiukasti kummallekaan  puolelle. Tunnustan kyllä väriä, kuten kuvista näkyy. Myönnän kuitenkin kaipaavani välillä seesteisyyttä, yksinkertaisuutta, lepoa silmille. Se kaunis valkoinen huone, jossa ei ole mitään ylimääräistä, jää toistaiseksi haaveeksi. Verhojen ja mattojen vaihtelu saa riittää. Ja jos kesällä saisin sen räikyvänpunaisella somistetun oven maalattua…

 


Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned