Havaintoja arkkitehtuurista ja arjen kauneudesta
Lupasin esitellä kevään aikana Pekka Pitkäsen kohteita. Nyt sitä saa, tällä kertaa kuvakooste videon muodossa. Harjavallan kirkossa huomiota kiinnittävät varsinkin jännittävät ikkunat.
PS. Täytyy hieman korjata väittämääni, jonka mukaan en ole esitellyt Pitkästä ennen tätä kevättä. Kylläpäs esittelin mainion turkulaisen asuinkerrostalon Facade Goes Fashion
-teemassa. Täällä postaus Kerrostalopaita, pilarihame ja marimekkoruudut.
Didrichsenin taidemuseossa Kuusisaaressa on syytä käydä jo Viljo Revellin suunnitteleman rakennuksen vuoksi. Matala moderni rakennus atriumpihoineen tuo mieleen Yhdysvaltain länsirannikon modernismin. Didrichsenin perheen koti valmistui vuonna 1958, ja kuusi vuotta myöhemmin sitä laajennettiin museosiivellä. Taidetta on nähtävänä myös rakennuksen ympäristön veistospuistossa.
Didrichsenin merkittävään taidekokoelmaan kuuluu esimerkiksi uima-altaan viereen sijoitettu Henry Mooren Reclining Figure (Lepäävä hahmo). Se oli ensimmäinen Mooren teos jonka Marie-Louise ja Gunnar Didrichsen hankkivat kokoelmiinsa vuonna 1960 Revellin ehdotuksesta. Tuoreempiin teoksiin kuuluu Lionel Smitin veistos (alla), joka on lainattu museoon toistaiseksi.
Asumissiivessä ihailen kirjasto- ja takkanurkkausten hillittyä tunnelmaa. Oleskelutilan erikoisuutena on viherkasvialue, jonka yläpuolella on suuri kattoikkuna. Tätä en saanut kuviin tallennettua hyvin, joten menkää itse katsomaan!
Koska tapanani on viehättyä pienimuotoisesta ja tavallisesta, löysin tästäkin rakennuksesta suosikkipaikkani vähän sivummalta. Pieni asuinhuone käytävän päässä on kalustettu yksinkertaisin tiikkihuonekaluin – käytännöllistä ja kaunista.
Huoneeseen kuuluu oma kylpyhuone roosanvärisine mosaiikkilaattoineen. Tämmöinen mullekin, kiitos.
Eikä siinä vielä kaikki, sillä kylpyhuoneen suuresta ikkunasta on esteetön näkymä merelle!
Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned
Arkkitehtuurimuseossa on keksitty oiva tapa hyödyntää laajaa piirustuskokoelmaa. Suuri osa museon piirustuksista on tarjolla ’adoptoitavaksi’. Mainiota! Adoptoija saa kunniakirjan ja kopion piirustuksesta seinälleen. Teoksen hinta on koosta riippuen 400 tai 700 euroa, ja lahjoituksella tuetaan museon piirustuskokoelman hoitoa.
Tämänhetkinen näyttely Kuinka Suomi modernisoitiin esittelee 200 piirustuksella Suomen kehitystä moderniksi valtioksi.
Näyttely liittyy Helsingin taidemuseon samanaikaiseen näyttelyyn Modernia elämää! Kävin samalla reissulla sielläkin. Heti näyttelyyn saapuessa esiteltiin Turun messuja vuodelta 1929. Messut olivat erityiset, koska ne liittyivät Turun kaupungin 700-vuotisjuhlaan. Messujen arkkitehtuurista ja visuaalisesta ilmeestä vastasivat Alvar Aalto ja Erik Bryggman. Näyttelyssä oli kiinnostavaa kuvamateriaalia, johon en ollut aikaisemmin törmännyt. Nämä messut olisin halunnut nähdä!
Viimeisessä salissa oli hauska yllätys: Roihuvuoren koulun tekstiilitaideteos, jota en nähnyt koulussa käydessäni syksyllä. Työ oli silloin puhdistettavana, ja päässee paikalleen näyttelyn jälkeen. Täällä blogini juttu koulusta Pohdintoja betoniarkkitehtuurista.
Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned
No tulihan se hiihtokeli! Hiihtoasuuni kuului Nanson collegepusero, jota somistavat punaiset ja keltaiset nauhat ja punainen vetoketju rintataskun suulla. Puserosta tulee mieleeni De stijl -tyyli, joka tarkoittaa suomeksi nimenomaan tyyliä . Arkkitehtuurissa de stijlin malliesimerkkinä tunnetaan Gerrit Rietveldin vuonna 1924 suunnittelema Schröderin talo.
Koska paidasta puuttuu sininen raita, piti sellainen kehittää vyöstä. Näin asu on vähemmän sporttinen, ja Marimekon punainen suorakaiteen muotoinen laukku sopii kokonaisuuteen täydellisesti.
Froteekankainen pusero on peräisin 1970- tai 80-luvulta. Mielenkiintoisesti vaatteessa yhdistyy kahdenlaista neulosta. Eikö sileämpi puoli muistutakin hieman valkoisen sileän rappauksen pintaa?
Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned
Tammikuussa blogissani nähtiin turkulaisen arkkitehdin Pekka Pitkäsen työtä, Pallivahan seurakuntatalo. Enpäs olekaan Pitkästä esitellyt aikaisemmin, vaikka hänen suunnittelemissaan kohteissa on tullut vierailtua kamerankin kanssa. Korjaan asian pienellä Pitkäs-sarjalla kevään aikana.
Tässä Säkylän seurakuntatalo vuodelta 1966. Pitkänen suunnitteli useita kirkollisia rakennuksia, jotka ovat tyyliltään pitkälle vietyä modernismia. Pitkäsen 1960-luvun töissä tyypillisesti betonipintaa värittävät perusvärit. Säkylässä julkisivun valkoinen väri korostaa rakennuksen veistoksellisuutta.
Yksityiskohdat paljastuvat saavuttaessa lähemmäksi. Sisäänkäynnin kohdalla väriä on runsaasti: punaisen metallin ja lasin konstruktio toivottaa vieraan tervetulleeksi.
Kauempaa tehostevärejä ei välttämättä huomaa, sillä ne ovat usein erilaisten ulokkeiden takana hieman piilossa.
Punaista sisälläkin.
Kiinteistökokonaisuuteen kuuluu asuinrivitalo. Olisin tietysti halunnut päästä sisään, mutta niin hyvä tuuri ei käynyt. Vierailun aikaan viime kesänä koko talo oli kuulemma myynnissä!
Lopuksi se pakollinen ajan kerrostumia -kuva vanhan kirkon heijastuksineen.
Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned
No kappas! Löysin taiteilijan, joka on osunut asian ytimeen. Asian, joka minullakin on usein mielessä. Arkiset ympäristöt, ostarien kulmat ja kioskien rapistuneet julkisivut ovat Jenni Yppärilän huomion kohteena. Nämä rumankauniit näkymät on tällä kertaa irrotettu taustastaan ja nostettu esille kolmiulotteisina maalauksina. Olen innoissani.
Jatkuvasti ohikuljetut paikat ovat tavallisuudessaan kiinnostavia – tai toisille kaikkea muuta. Niin kutsutut epäpaikat ovat yksi tämän ajan ilmiöistä, ja ne ovat saaneet runsaasti erilaisia tulkintoja taiteessa. Aivan tällaiseen toteutustapaan en ole vielä törmännyt. Yppärilän tyyli on hyvin realistinen, mutta toisaalta maiseman puuttuminen vie todellisesta pois. Lisätietoa taiteilijasta löytyy hänen verkkosivultaan www.jenniypparila.com.
Epäpaikat eivät ole vain taiteilijoiden suosiossa. Instagram ja muut kuvapalvelut ovat tehneet kuvien julkaisun helpoksi kaikille älypuhelimen omistajille. Satunnaisia maisemaotoksia näppäillään ja näennäisen mitäänsanomattomista yksityiskohdista tykkäillään sosiaalisen median kuvavirrassa. Määrällisesti ne eivät kuitenkaan pärjää kauniille sisustus- ja poreerauskuville, vaan pysyvät vielä marginaalissa. Jos toisin olisi, menettäisikö aihe kiinnostuksensa?
Kuvat: www.jenniypparila.com
Jos Turun ja Kaarinan seurakunnan suunnitelmat toteutuvat, ei näitä portaita pitkin kuljeta enää Pekkä Pitkäsen suunnittelemaan seurakuntakeskukseen. Kirkkoa on korjattu pitkään, ja nyt seurakunta haluaisi kuitenkin purkaa rakennuksen. Minun on aina vaan vaikea uskoa, ettei kosteus- ja sisäilmaongelmia pystyttäisi nykymenetelmillä poistamaan. Korjaaminen on aina kallista, eihän siitä mihinkään pääse, mutta purettuja merkkiteoksia kun ei saa takaisin edes rahalla.
Seurakuntakeskusta kutsutaan myös kirkoksi, mutta Kirkkohallitus ei käyttöönoton yhteydessä virallisesti määritellyt rakennusta kirkoksi. Myöhemminkään tätä määrittelyä ei tehty. Tämä osaltaan helpottaa purkuluvan saantia, koska asiaa ei tarvitse päättää Kirkkohallituksessa. Rakennusvalvonnan lupa kuitenkin tarvitaan, ja todennäköisesti museonkin kantaa kysytään.
Pallivahan kirkko valmistui vuonna 1968. Ruskeatiilinen rakennus muodostuu erikokoisista massoista, ja kokonaisuus tarjoaa kiinnostaviaia näkymiä eri suuntiin. Pekka Pitkäsen modernistinen arkkitehtuuri on kansainvälisestikin arvostettua. Jos keskus puretaan, menetetään jälleen pala 1960-luvun rakennuskantaa. Tulevat sukupolvet sitten ihmettelevät menneiden vuosikymmenten säälimätöntä purkuintoa.
Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned
Pysytään 1960-luvulla yhä, kohteena Aarno Ruusuvuoren sunnittelema, 1967 valmistunut Roihuvuoren koulu Helsingissä.
Osallistuin syksyn aikana Tampereen teknillisen yliopiston järjestämälle arkkitehtuurin kritiikin kurssille. Antoisan kurssin yksi tulos oli ymmärtää, mitä kaikkea kritiikki voi olla ja miten monella tavalla kohdetta voi lähestyä.
Tutkiskelin Roihuvuoren koulua kolmen tekstin verran. Yhdessä kirjoituksessa pohdin, millainen on konstruktivistisen betonirakennuksen luonne. Tulkintani mukaan koulurakennus edustaa
Teksti Brutaalia arvomaisemaa – Roihuvuoren koulu on luettavissa kurssin blogissa. Blogista löytyvät myös muut kurssin aikana syntyneet kiinnostavat kritiikit.
Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned
Esittelin viimeksi upeaa Hotelli Rantapuistoa, joka tunnetaan myös PYP-pankin entisenä koulutuskeskuksena. Palataan vielä interiöörin hienoihin yksityiskohtiin. Ensimmäinen tulee vastaan jo ovella: ovenkahvana on tunnistettava pankin logo.
Sisustuksessa on käytetty erilaisia puupintoja – tässä sormipaneelia.
Lamppuja, ihania lamppuja.
Tällainen valaistusratkaisu ei tarvitse erillistä varjostinta.
Valaisimia tarvitaan ulkoalueillakin.
Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned
Yövyin Hotelli Rantapuistossa Helsingin Vuosaaressa muutama viikko sitten. Olin kuullut, että paikka on hieno, mutta yllätyin.
Martta ja Ragnar Ypyä suunnittelivat kokonaisuuden Pohjoismaiden Yhdyspankin koulutuskeskukseksi, joka valmistui vuonna 1963. Kun pankin käyttötarve väheni, alkoi keskus 2000-luvulla tarjota majoitusta muillekin tahoille. Hyvä niin, sillä minä todella nautin viikonlopustani tässä uniikissa paikassa.
Ypyöiden suunnittelussa puun käyttö on erityistä. Rantapuiston tärkeimmissä aulatiloissa on erikoisia kattokonstruktioita, jotka yhdessä valaistuksen kanssa tekevät tilasta todella kiinnostavan. Millaisia yksityiskohtia joka puolella upeasti säilyneinä!
Eteenpäin. Mitähän käytävän päästä löytyy!
Vastaus: risteyskohdista löytyy erityylisiä aulatiloja.
Sitten ravintolaan. Ypyät osasivat käyttää myös tiiltä. Tässä takka, jonka muoto muistuttaa odottavan äidin vatsaa.
Punatiili ja puu hallitsevat julkisivuissakin. Siipien ja erillisrakennusten väliin jää erilaisia pihatiloja.
Yksityiskohdat on huomioitu kaikkialla. Huomaa betonin muotoilu terassin reunassa!
Hotellihuoneen sisustus ei sentään ollut 1960-luvulta. Tätä näkymää olisin voinut katsella vielä muutaman lisäyön verran.
Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned
Talotarinat 