rakennussuojelu – Talotarinat

Tutkin lähiömaisemaa nykyisin myös ihan virallisesti, jatko-opiskelijana Turun yliopistossa. Tutkimusaiheeni on lähiömaiseman visuaalisuuden kokeminen. Siispä työpisteeni ja muutama muukin alue kotonani täyttyy aihepiirin kirjallisuudesta. Päätin tehdä silloin tällöin blogimuistiinpanoja käyttämistäni teoksista. Tässä tulee ensimmäinen.

Arkkitehti Sirkka Wegelius tarttui lähiömaisemaan jo vuonna 1996 valmistuneessa kirjassa Yhdenmukaisuus ja ainutlaatuisuus. Paikan identiteetti lähiöparannuksen lähtökohtana. Kirjan ilmestymisen aikaan kuumimpien rakennusvuosien lähiöt olivat 20 vuoden ikäisiä. Noiden vuosikymmenten aikana rakennusihanteet olivat muuttuneet täysin, eikä suurempia korjauksia ei oltu vielä tehty. Lähiölapset muuttivat aikuistuessaan keskustoihin ja omakotialueille. Lähiö oli auttamattomasti poissa muodista.

Wegelius kysyy esipuheessa ”voisiko rakennetussa ympäristössä rakennustaiteen historian kannalta merkittävien arvojen puuttuessa olla muita arvoja, joita tulisi varjella?” Kysymykseen sisältyy olettamus, että lähiörakennuksilla ei ole arkkitehtonisia arvoja. Tämä särähtää silmääni, vaikka monista massatuotannon aikakaudella rakennetuista alueista voin ollakin suunnilleen samaa mieltä. Mahdollisesti kirjoittaja on tarkoittanutkin lähinnä niitä.

Kymmenisen vuotta myöhemmin todettiin, että lähiö voi olla rakennustaiteellisestikin arvostettu, kun Pihlajamäen alue suojeltiin ensimmäisenä lähiönä kaavalla 2007. Nyt, kaksi vuosikymmentä myöhemmin on helppo todeta, että lähiöillä on muitakin arvoja. Myös Wegelius päätyi tähän tutkimuksensa päätelmissä.

Kirjan sisältö jakautuu kolmeen osaan. Ensimäisessä osassa esitellään tilan ja paikan tutkimuksen käsitteitä, paikan identiteettiä ja kokemuksen muodostumista. Toinen osa kertaa aluerakentamisen historiaa ja ihanteita. Kolmannessa osassa pohditaan, miten lähiörakennuksia voisi parantaa.

Poimin tähän muutamia itseäni miellyttäviä ajatuksia kirjan sivuilta.

Erilaisten alueiden reunakohdat ovat ympäristön kokemisen kannalta intensiivisiä.

Luonnon monimuotoisuus korvaa usein rakennetusta ympäristöstä puuttuvan vaihtelevuuden.

Luonnonympäristön ja rakennetun ympäristön törmäyskohtaan syntyy usein tahattomasti paikka, joka voi olla leimallinen koko alueelle.

Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned

Jos Turun ja Kaarinan seurakunnan suunnitelmat toteutuvat, ei näitä portaita pitkin kuljeta enää Pekkä Pitkäsen suunnittelemaan seurakuntakeskukseen. Kirkkoa on korjattu pitkään, ja nyt seurakunta haluaisi kuitenkin purkaa rakennuksen. Minun on aina vaan vaikea uskoa, ettei kosteus- ja sisäilmaongelmia pystyttäisi nykymenetelmillä poistamaan. Korjaaminen on aina kallista, eihän siitä mihinkään pääse, mutta purettuja merkkiteoksia kun ei saa takaisin edes rahalla.

Seurakuntakeskusta kutsutaan myös kirkoksi, mutta Kirkkohallitus ei käyttöönoton yhteydessä virallisesti määritellyt rakennusta kirkoksi. Myöhemminkään tätä määrittelyä ei tehty. Tämä osaltaan helpottaa purkuluvan saantia, koska asiaa ei tarvitse päättää Kirkkohallituksessa. Rakennusvalvonnan lupa kuitenkin tarvitaan, ja todennäköisesti museonkin kantaa kysytään.

Pallivahan kirkko valmistui vuonna 1968. Ruskeatiilinen rakennus muodostuu erikokoisista massoista, ja kokonaisuus tarjoaa kiinnostaviaia näkymiä eri suuntiin. Pekka Pitkäsen modernistinen arkkitehtuuri on kansainvälisestikin arvostettua. Jos keskus puretaan, menetetään jälleen pala 1960-luvun rakennuskantaa. Tulevat sukupolvet sitten ihmettelevät menneiden vuosikymmenten säälimätöntä purkuintoa.