Kuukauden lähiö: Siltamäki

Siltamäki näyttää tavallistakin tavallisemmalta kerrostaloalueelta – ja sitähän se onkin, mutta se on myös yksi ensimmäisiä tämän lähiötyypin edustajia. Aikaisemmin, 1960-luvulla vallitsi monumentaalinen tyyli, jossa alueista rakennettiin visuaalisesti näyttäviä kokonaisuuksia. Suunnittelijoiden parissa heräsi kritiikkiä siitä, ettei tällainen aluesuunnittelu luonut asukkaille aitoja kohtaamisen mahdollisuuksia.

Lähiöitä alettiin suunnitella aivan uudella tavalla – nyt rakennettiin kontaktikaupunkeja. Tiivissä korttelikaavassa rakennukset sijoittuvat suorakulmaisesti toisiinsa, ja niiden väliin jää atrium-tyyppisiä pihoja. Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston inventointiraportissa todetaan, että

Siltamäki on ainoa alue Helsingissä, jossa kontaktipihan idea toteutui puhdaspiirteisessä muodossa.

Siltamäki rakennettiin vuosina 1967-1972. Suunnittelija Pentti Ahola tunnetaan myös Tapiolan Hakalehdon atriumtaloista.

Sisäänkäynti kerrostalo

Siltamäki alitus

Siltamäki_aukio

Hiekkalaatikolla Siltamäessä

Palvelut ovat keskittyneet ostoskeskukseen.

Siltamäen ostari

Seurakuntakodin arkkitehtuuria.

Siltamäki Seurakuntakoti

Ja vähän taidetta: Puistoalueella on Arvo Siikamäen veistos Lepotauko 1970-luvulta.

Kasvoton nainen Siltamäessä

Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned

Turun lähiöt seinäkalenterina

Huomio Turun lähiöt! Nyt saatavana seinäkalenteri vuodelle 2017 tyylikkäin mustavalkokuvin. Kuviin on napattu kullekin lähiölle leimallinen tyyli tai kiehtova yksityiskohta. Kaikki kuvat ovat nähtävissä sivun alaosan kuvakarusellissa. Kalenteri on kierresidottu ja ripustuskoukulla varustettu.

Kalenteria saa verkkokaupasta – loppuvuoden tarjous 6,50€ sisältää postikulut.

 

turun-lahiot-kalenteri-2017

 

Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned