Kuukauden lähiö: Siltamäki

Siltamäki näyttää tavallistakin tavallisemmalta kerrostaloalueelta – ja sitähän se onkin, mutta se on myös yksi ensimmäisiä tämän lähiötyypin edustajia. Aikaisemmin, 1960-luvulla vallitsi monumentaalinen tyyli, jossa alueista rakennettiin visuaalisesti näyttäviä kokonaisuuksia. Suunnittelijoiden parissa heräsi kritiikkiä siitä, ettei tällainen aluesuunnittelu luonut asukkaille aitoja kohtaamisen mahdollisuuksia.

Lähiöitä alettiin suunnitella aivan uudella tavalla – nyt rakennettiin kontaktikaupunkeja. Tiivissä korttelikaavassa rakennukset sijoittuvat suorakulmaisesti toisiinsa, ja niiden väliin jää atrium-tyyppisiä pihoja. Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston inventointiraportissa todetaan, että

Siltamäki on ainoa alue Helsingissä, jossa kontaktipihan idea toteutui puhdaspiirteisessä muodossa.

Siltamäki rakennettiin vuosina 1967-1972. Suunnittelija Pentti Ahola tunnetaan myös Tapiolan Hakalehdon atriumtaloista.

Sisäänkäynti kerrostalo

Siltamäki alitus

Siltamäki_aukio

Hiekkalaatikolla Siltamäessä

Palvelut ovat keskittyneet ostoskeskukseen.

Siltamäen ostari

Seurakuntakodin arkkitehtuuria.

Siltamäki Seurakuntakoti

Ja vähän taidetta: Puistoalueella on Arvo Siikamäen veistos Lepotauko 1970-luvulta.

Kasvoton nainen Siltamäessä

Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: