Arkkitehtuurituristi Barcelonassa

residential houses with red tile facades

Otsikko liioittelee hieman, sillä Barcelonassa en ehtinyt suunnitellusti harrastaa arkkitehtuuriturismia. Kulkiessani kaupungilla näin kuitenkin paljon kiinnostavaa, ja toivon pääseväni takaisin joskus paremmalla ajalla.

Eräs mieleenpainuva kohde sijaitsi aivan hotellini lähistöllä ja kuljin siitä ohi useaan kertaan. Les Cotxeres de Sarrià Housing Complex on upeaa polveilevaa punatiiliarkkitehtuuria 1970-luvun taitteesta. Osoitehaulla löysin hieman tietoa rakennuksista. Tyyli on tietyllä tapaa tutunoloista, mutta mittakaavansa puolesta aivan muuta kuin Suomessa on totuttu näkemään. Hieman tulee mieleen esimerkiksi Helsingin Katajanokka ja monet muut saman aikakauden punatiilikokonaisuudet, yhtenä mainiona esimerkkinä Tampereen Koskikeskuksen vieressä (linkki Instagramiin). Kotimaiset esimerkit ovat maltillisempia paitsi kooltaan, myös muodoiltaan.

Les Cotxeres de Sarrià -kortteli.

Lisäksi ihastelin monien muiden kaupunkitalojen kauniita sisäänkäyntejä, hulppeita parvekeita ja viehättäviä sisäpihoja. Yhdessä talossa oli sisääntuloaulassa jopa takka. Olikohan tämä aivan normaali asuintalo?

Siniset keraamiset laatat eivät taida olla tusinatavaraa. Aivan ihanat! Viereisessä kuvassa saman rakennuksen parvekkeet.

Ja näin minä toki myös pari Antoni Gaudin taloa, mutta vain ulkopuolelta: Casa Batlló ja Casa Milà.

Lopuksi vielä linkki Gaudista ensimmäisiin kuviin, sillä Les Cotxeres -korttelin edustalla on jännänä kontrastina Finca Miralles -portti, jonka Gaudi suunnitteli paikalla aikaisemmin olleeseen kiinteistöön.

Architecture tourist in Barcelona

The title is not quite apt, because in Barcelona I didn’t really have time to practice architecture tourism. However, while walking around the city, I saw a lot of interesting things, and I hope that I will be able to get back with more time.

There was an interesting apartment block near my hotel: Les Cotxeres de Sarrià Housing Complex presents magnificent red brick architecture from the turn of the 1970s. Searching by address, I found some information about the buildings. In a certain way, the style is familiar, but its scale is completely different from what I am used to seeing in Finland. The style resembles a bit of Helsinki’s Katajanokka and many other red-brick quarters of the same era, an excellent example of which is Suvantokatu next to Koskikeskus in Tampere (Link to Instagram). Domestic examples are more moderate not only in size, but also in their shape.

In addition, I admired the beautiful entrances, huge balconies and charming courtyards of many other townhouses. One house even had a fireplace in the entrance hall. I wonder if this is a normal residential building? Blue ceramic tiles at an entrance are absolutely lovely! Of course I also saw a couple of Antoni Gaudi’s houses, but only from the outside: Casa Batlló and Casa Milà. The last photos form a link between Gaudi and the first photos: the Finca Miralles gate beside Les Cotxeres was designed by Gaudi for the property that previously stood there. What a great contrast!

Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned

Urban Futures, Cultural Pasts -konferenssin tunnelmia

Vehreä aukio Barcelonassa

Osallistuin Barcelonassa 15.-17. heinäkuuta järjestettyyn konferenssiin, jonka otsikko kokonaisuudessaan oli Urban Futures – Cultural Pasts: Sustainable Cities, Cultures & Crafts. Sen järjestänyt organisaatio AMPS (Architecture, Media, Politics, Society) järjestää vuosittain useita monitieteisiä konferensseja eri puolilla maailmaa. Lähdin innolla matkaan, vaikka tutkijakollegani ja melkein kaikki muutkin olivat asettuneet tukevasti lomanviettoon. Saavuin Barcelonaan ”pienen” mutkan kautta, sillä kävin Espanjan toisella laidalla Cádizissa  ensin muutaman päivän lomalla. Tuhannen kilometrin junamatkassa oli oma viehätyksensä.

Pieni vastoinkäyminen tuli vastaan heti ensimmäisenä konferenssipäivänä. Olin varannut hotellin läheltä polyteknistä yliopistoa ja hyvin levänneenä astelin aamulla tapahtumapaikalle – tai  niin luulin. Aloin tutkia tulostamaani karttaa, josta selvisikin pian, että konferenssi on eri yksikössä noin kymmenen kilometrin päässä. No ei kun lähimmälle metroasemalle ja oikeaan paikkaan noin tuntia myöhemmin. Kun kerroin nolosta virheestäni muutamille muille, melkein jokainen(!) kertoi tehneensä saman erehdyksen. Tältä osin viestintä ei ehkä aivan onnistunut. Muutenkin organisaation viestintä oli aluksi hämmentävää, mutta tämä saattoi johtua erilaisista konferenssikäytännöistä, joihin itse olen tottunut. Tapahtuman lähestyessä informaatiota tuli kiitettävästi ja myös tiedusteluihin vastattiin melko nopeasti.

Maanantaista jäi hieman vaisu olo, sillä useita puhujia oli jäänyt pois asiasta ilmoittamatta. Keynote-puheenvuoro oli kuitenkin kiinnostava. Javier Matilla Ayala painotti esityksensä alussa, että positiivisten tulevaisuusvisioiden tarjoaminen on tärkeää! Positiivisuus konkretisoituu esimerkiksi kohtuuhintaisessa asumisessa, jossa on ihmisille kohtaamispaikkoja sekä asumista ja muuta toimintaa yhdistävissä kortteleissa. Vihreyden ja julkisen liikenteen lisääminen kuuluivat listalle myös, ja kaikkea tätä edustavatkin Barcelonan superkorttelit, superblocks. Niistä olin hieman lukenut aikaisemminkin mutta nyt konsepti avautui kunnolla. Perusidea on yksinkertainen: yhdistetään yhdeksän korttelia yhdeksi isommaksi niin, että autoliikenne kulkee superkorttelin ulkokehällä. Näin sisemmät kadut jäävät kevyen liikenteen väyliksi ja aukiomaisiksi tiloiksi. Kyseessä on siis vanha kaupunkirakenne, jossa aikaisemmin on sallittu autoliikenne kaikilla kaduilla. Muutoksella saavutetaan monenlaisia hyötyjä: tilaa kasvillisuudelle kaupungissa, tilaa monimotoiselle toiminnalle, viihtyisiä oleskelualueita, vähemmän päästöjä jne. Lisää superblockeista

Superblock-ideaa on toteutettu esimerkiksi Consell de Cent -kadun ympäristössä. Myös artikkelin aloituskuva on alueelta.

Tiistai oli täynnä ohjelmaa ja seurasin esitelmiä esimerkiksi erilaisista osallistavista projekteista ja niiden haasteista. Seuraavaksi valitsemani taidepitoinen työryhmä olikin virkistävän erilainen. Kuulin muun muassa Porton poeettisesta arkistosta (vapaa käännös), joka tallentaa kaupungin graafista perinnettä https://arquivopoeticoportuense.pt/.

Iltapäivällä jälleen jotain uutta, äänimaisemiin keskittyvässä sessiossa oli ensin pari populaarimusiikin kaupunkeja käsittelevää esitelmää ja lopuksi aivan ihana löytö: Moira Smeen esitelmä Tony Schwartzin (1923-2008) äänimaisemanauhoituksista New Yorkissa 1940-70-luvuilla https://tonyschwartz.org/.

(Äänimaisema aina kiinnostaa ja tietenkin mieleen tuli oma kokeileva projektini vuodelta 2017, Lähiön ääniä -sarja, joka vieraili kuudessa Turun lähiössä kuuntelemassa ääniä ja esitettiin Radio Robin Hoodissa. Tässä ensimmäinen jakso ja loputkin löytyvät Youtubesta.)

A person giving a presentation in front of the screen
Photo: Neza Cebron Lipovec

Oman esitelmäni vuoro oli päivän viimeisessä sessiossa. Olin hyvin valmistautunut, joten suurempaa jännitystä ei ollut. Esitelmässni Sensory pasts, presents and futures in urban planning keskityin yhteen näkökulmaan Linnakaupunki-tutkimushankkeestamme. Tarkastelin, miten asukkaat kokevat sataman ympäristöä ja miten satama ja merellisyys ovat läsnä asumisen arjessa. Yhtenä tuloksena voi sanoa, että joillekin merellinen tunnelma on jopa ensisijainen syy asua alueella. Hauskasti samassa ryhmässä esiintyi myös slovenialainen Neza Cebron Lipovec, jonka kanssa olin jo tutustunut toukokuussa järjestämämme webinaarin merkeissä. Kaupunkietnografian metodimme ovat hyvin samankaltaiset, vaikka Neza keskittyykin enemmän kulttuuriperintöön.

Kolmantena päivänä vierailin näyttelyssä, joka kuului konferenssiohjelmaan, mutta järjestettiinkin vasta torstaina, jolloin alkuperäisten tietojen mukaan tapahtuma olisi jo ohi. (Taas huonoa tiedottamista, mrr!) Minä monen muun tavoin olin varannut torstain jo kotimatkaan. Siispä suuntasin kaupungille Sagrada Familiaa ja gaudeja katsomaan. Amerikkalaista lähiötä monesta eri näkökulmasta tutkaileva Suburbia-näyttely oli mainio päätepiste matkalleni.

Kiitos Barcelona!

Suburbia – Building the American Dream -näyttely CCCB:ssa (Centre de Cultura Contemporània de Barcelona)

Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned

Facade Goes Fashion: Mosaiikit Barcelonassa ja Arabianrannassa

Otetaan tähän vielä yksi kesäinen asu ja käydään Barcelonassa. Kuvissa nähdään mosaiikkitaiteen mestarin Antoni Gaudin töitä Barcelonasta: Park Güell ja Casa Batlló 1900-luvun alusta. En ole käynyt äskettäin Barcelonassa – tämän blogin kuvathan ovat välillä avoimesti photoshopattuja.

Mekon sävyt jäävät Gaudin väriloiston varjoon, mutta sinivoittoisissa kohdissa yhdennäköisyys on selvä. Stockmannin Global Essentials malliston mekko on silkkiä ja hankittu kierrätettynä UFF:ista. Lisäväriä asuun sain Mangomaan koruilla. Mangomaa tuo Suomeen Keniassa valmistettuja käsitöitä eettisesti, suoraan käsityöläisiltä.

Mekko Dress Stockmann Global Essentials | Park Güell Original photo: Baikonour / Wikimedia Commons (CC BY-SA 3.0)

Korut Jewellery Mangomaa |Casa Batlló Photo: Pixabay

Arabianrannassa Helsingissä värimaailma on hyvinkin lähellä mekkoa. As Oy Helsingin Flooranaukion julkisivussa on käytetty myyntiin kelpaamattomien Arabian posliiniastioiden palasia hienolla tavalla hyödyksi. Nipsuhan se sieltä kurkistaa!
Photo: Pixabay

Julkisivu muistuttaa läheisestä Arabian tehtaasta ja on visuaalisesti kertakaikkiaan hieno. Kauempaa katsottuna paljastuu, että keramiikanpalat muodostavat kukkakuvion, joka myös on poimittu Arabian kuvastosta. Rakennus on Arkkitehtuuritoimisto Heikkinen & Komosen suunnittelema ja se palkittiin vuonna Suomen Vuoden 2011 betonirakenteena.

  • Facade Goes Fashion -teema  etsii ja löytää yhtymäkohtia arkkitehtuurin ja muodin välillä. Joskus sulaudun julkisivuun itse. Myös muunlaiset sulautumiset ovat mahdollisia. Postaukset löydät omasta kategoriastaan. Facade Goes Fashion on myös itsenäinen blogi osoitteessa  www.facadegoesfashion.blogspot.com.

 

Kuvat Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos Päivi Leinonen if not mentioned