Päivi Leinonen

Ehojoki Turun yliopistolla

27.3.20123.1.2017Kategoriassa Yleinen3 kommenttia

Kun nyt tuli mainittua Ehojoki ja Turun yliopisto, niin tässä kuvia, joita näppäilin kirjanhakureissulla.

Turun kauppakorkeakoulun rakennus valmistui 1958 ja sitä on sen jälkeen laajennettu useassa osassa. Myös laajennukset viimeisintä, 2000-luvulla tehtyä lukuunottamatta ovat Ehojoen suunnittelemia. Tämä rakennus tuli minulle tutuksi, kun asuin pari vuotta aivan sen vieressä puutalossa. Sisällä kävin ensimmäisen kerran vasta eilen kirjastossa asioidessani.

Siirrymme Yliopistonmäelle. Rinteessä on (ainakin vielä) vuonna 1975 valmistunut Juslenia…

ja alempana Henrikinkadulla 1969 valmistunut Fennicum, jossa itse opiskelin. Eivät ehkä vastaa kaikkiin nykyajan vaatimuksiin, mutta ovat hyviä esimerkkejä oman aikansa julkisesta rakentamisesta. En purkaisi ihan kevyin perustein. Onko Juslenian kohdalla tutkittu kunnolla peruskorjaus- ja laajennusmahdollisuudet?

Juslenian tunnelmista tällaisessa löytämässäni blogissa http://maailmanlopunmuoti.blogit.fi/

Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned

Uudet kylät

15.2.20123.1.2017Kategoriassa 1960-luku, 1970-luku, LähiöAvainsanat kerrostalo, Lähiö, yhteisöllisyys2 kommenttia

Onko kuvassa kylä vai lähiö? Ehkä molempia.

Turun Jyrkkälässä on meneillään kyläyttämiskokeilu, jonka tarkoituksena on lisätä asukkaiden välistä kommunikaatiota ja yhteistoimintaa. Nimenmukaisesti lähtökohtana on perinteinen kylä, jossa ihmiset tunsivat toisensa, auttoivat ja saivat apua, kuulivat ja tulivat kuulluiksi. Projekti kuuluu Jyrkkälän alueen laaja-alaiseen kokonaiskehityssuunnitelmaan.

Hankkeen vetäjä ja kouluttaja Meri Lähteenoksa kehitti Tampereella Annikinkadun puutalokorttelissa asuessaan kyläytymisen mallin. Kortteliin rakentui vähitellen tiivis ja eloisa kyläyhteisö lähes spontaanisti, asukaslähtöisesti. Lähteenoksa tarkasteli tapahtunutta prosessina ja poimi siitä elementtejä ja työkaluja, jotka voitaisiin ottaa käyttöön muuallakin. Nyt pilottiprojektina on Jyrkkälän 1960-1970 -luvuilla rakennettu lähiö, joka ympäristönä on hyvin erilainen kuin puutalokortteli Tampereella.

Kyseessä on tärkeä asia, jolle todella on tilausta. Yhteisöllisyyttä on jo jonkin aikaa peräänkuulutettu asumiskeskusteluissa, mutta kenelläkään ei ole tuntunut olevan käytännön keinoja sen rakentamiseen.

Mielestäni Merin kyläytymisoppi kuulostaa uskottavalta ja voi jopa onnistua. Olisi hienoa, jos uusia kyliä syntyisi vähitellen joka puolelle. Toivon menestystä hankkeelle ja odotan mielenkiinnolla tuloksia.

Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned

Tunnustatko väriä?

19.1.20123.1.2017Kategoriassa Värit2 kommenttia

Olen paljossa samaa mieltä kuin Kaj Kalin uusimman Glorian kodin (1/2012) kolumnissaan ”Punaisten talojen kaipuu”. Kalin tuo kärkkäästi esiin mielipiteensä nykyarkkitehtuurista, joka on pitkälti modernia valkoisen ja harmaan yhdistelyä, ehkä elävöitettynä käsittelemättömällä betonilla, metallilla ja puulla.

Kalin kirjoittaa myös sisustajien puolueista, valkoisista ja värikkäistä. Kieltämättä sisustuslehdissä nousevat selkeästi esiin nämä täysin erilaiset sisustusmaut. Valkoisen kannattajat ylistävät värittömyyden rauhoittavaa vaikutusta ja yksinkertaista tyylikkyyttä. Toinen ääripää on koti, jonka kaikki pinnat ovat mitä kirkkaimmilla väreillä pinnoitetut. Tyyleissä löytyy vaihtoehtoja: eksoottinen, maalaishenkinen, leikkisä, retro, pelkistetty…

Useimmat – kuten minäkin – valitsevat jotain siitä välistä. Suomalaisissa kodeissa vaalea väritys on edelleen hyvin tavallinen, mutta voimakas tehosteväri yhdellä seinällä tuntuu olevan jo enemmän sääntö kuin poikkeus. Modernissa kodissa myös aidot materiaalit puu, metalli, betoni ja tiili näkyvät omissa väreissään.En asetu tiukasti kummallekaan puolelle. Tunnustan kyllä väriä, kuten kuvista näkyy. Myönnän kuitenkin kaipaavani välillä seesteisyyttä, yksinkertaisuutta, lepoa silmille. Se kaunis valkoinen huone, jossa ei ole mitään ylimääräistä, jää toistaiseksi haaveeksi. Verhojen ja mattojen vaihtelu saa riittää. Ja jos kesällä saisin sen räikyvänpunaisella somistetun oven maalattua…

Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned

Missä pienet rivitaloasunnot?

5.1.20123.1.2017Kategoriassa YleinenKommentoi

En ole koskaan asunut rivitalossa. Nykyistä asuintaloani, 1930-luvun lopulla rakennettua, kaksikerroksista puutaloa en laske rivitaloksi vaikka se joissain tapauksissa sellaiseksi luokitellaankin. Ensinnäkin, ainakin täällä Turussa tämäntyyppisiä taloja kutsutaan yleisesti ”puutaloiksi”. Kaikki tietävät, että puutalo ei ole mikä tahansa puusta rakennettu talo, vaan juuri sellainen idyllinen 1900-luvun alkupuolen talo mielikuvituksekkaasti lukemattomin eri tavoin laajennettuine asuntoineen. Toiseksi, myös tilastokeskuksen käytämän määrittelyn mukaan rakennus, jossa päällekkäin sijaitsee erillisiä asuntoja tai niiden osia, on pienkerrostalo.

En ole siis koskaan asunut rivitalossa, enkä erityisemmin ole halunnutkaan. Viime vuosina olen kuitenkin tuntenut viehätystä tietyntyyppisiä rivareita kohtaan. Sellaisten simppelillä tavalla kodikkaiden, konstailemattomien. Asuntoilmoituksissa, joita katselen vain huvikseni, katseeni etsiytyy usein juuri rivitalojen osastoon. Olenpa jonain kiireettömänä kesäpäivänä käynyt asuntoesittelyssäkin. Ihan huvikseni, tietenkin.

Mikä tahansa ei käy. Pitäisi olla 1960-70-luvulta, sopivasti ajan hampaan syömä mutta ryhdikäs, kohtuullisen matkan päässä keskustasta ja samalla suunnalla kuin nykyinen kotini. Liian iso ei saa olla, 3 huonetta riittäisi. Siinäpä se; valtaosa myynnissä olevista rivitaloasunnoista on suuria, 4-5 huoneen asuntoja. Kolmioita on jonkin verran, mutta kaksio on jo harvinaisuus. Myös uudet rivitaloasunnot ovat ylensä huomattavan suuria.

Pikkupaikkakunnilta löytyisi kyllä rivitalokaksioita. Tämä selittyy sillä, että maaseutukunnissa rivitalon rooli on toisenlainen kuin kaupunkimaisilla alueilla. Kaupungeissa rivitaloasukkaat ovat leimallisesti kouluttautuneita ja varakkaita. Maaseudulla tällaista asetelmaa ei ole. Kun kerrostaloasuntojen osuus on vähäinen, sijoittuu rivitaloihin kohtuuhintaisia vuokra- ja osakehuoneistoja.

Nykyisin yhä useampi elää yksin ja lapsettomien pariskuntien määrä nousee. Asumisen laatuun ollaan halukkaita sijoittamaan. Olisiko mahdollista rakentaa myös kaupunkialueille enemmän pienehköjä rivitaloasuntoja?

Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned

Pysyvyys vs. muutos

20.12.20113.1.2017Kategoriassa YleinenKommentoi

Jatkan hieman vielä edellisen aiheen tiimoilta. Oma kysymyksensä on suhtautuminen uuteen ja vanhaan. Vanha on nyt arvossaan, ehkä enemmän kuin koskaan ennen. Rakennussuojelu on kehittynyt viimeisen 30 vuoden aikana, kun vanhan rakennuskannan katoamista alettiin pitää ongelmana. Aikaisemmin tällaista ongelmaa ei ollut, oli vain ikäviä vanhanaikaisia puurakennuksia, jotka olivat kehittymisen tiellä. Tämä tuli harvinaisen selväksi juuri tv:ssäkin esitetyssä Taistelu Turusta -dokumentissa, jossa alalla vaikuttaneet todistivat raa’asta pelistä. Nykyisin suhtautuminen on jopa päinvastainen. Monen mielestä (ainakin) kaikki 1950-luvun jälkeen rakennettu on automaattisesti rumaa. Joidenkin mielestä uudet talot pitäisi rakentaa samannäköisiksi kuin viime vuosisadan alussa.

Onneksi asenteet ovat muuttuneet, eikä purkupäätöksiä tehdä enää yhtä helposti kuin ennen. Mutta kehittyvä ja elävä ympäristö tarvitsee myös muutosta. Uuden ja vanhan yhdistyessä ympäristöön syntyy luonnollista monikerroksellisuutta. Nykyisin uudehkot rakennukset ovat tulevaisuuden vanhoja rakennuksia, joiden kohtaloista luultavasti tullaan vielä käymään vivahteikkaita keskusteluja; mikä on uutta, mikä vanhaa, mikä tarpeeksi vanhaa ja mikä vain vanhanaikaista…

Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned

Tottumiskysymys

13.12.20113.1.2017Kategoriassa 1960-luku, 1970-luku, 1980-luku, 1990-luku, Arkkitehtuuri, LähiöYksi kommentti

Pihalajamäen lähiö Helsingissä on

ensimmäinen kaavalla suojeltu

1960-luvun elementtilähiö.

Ainahan on niin, että oman ajan rakennussuunnittelua pidetään arkkitehtipiireissä ajanmukaisena. Erilaisia suunnittelupalkintoja jaetaan vuosittain laadukkaina pidetyille rakennuksille. Palkinnot kertovat nimenomaan ammattilaisten mausta. Kansa tykkää tai ei. Asukkaiden mieltymykset voivat olla aivan muuta kuin arkkitehtikunnan virallinen näkemys. Tästä esimerkiksi käy vaikkapa 2000-luvun alussa rakennettu Vantaan Kartanonkosken alue, joka on asukkaiden suosiossa mutta arkkitehtipiireissä usein moitittu epäaidoksi. Värikäs ja hieman romanttinen tyyli tuo mieleen englantilaistyylisen kaupunkimaisen rivitaloasutuksen, joka meillä on jäänyt harvinaiseksi.

Rakennusmuodit vaihtelevat parinkymmenen vuoden sykleissä. Siirrytään rauhallisesta ilmeestä kulmikkaaseen modernismiin ja takaisin. Kun uutuudenviehätys katoaa, saattaa reilun pari vuosikymmentä vanha rakennus näyttää kuluneelta ja tyyliltään epämuodikkaalta. 1980-luvulla ei tiedetty mitään rumempaa kuin 1960-luvun betonielementtirakennus. Väitän, että vähintään kyllästyneesti suhtaudutaan nyt 1990-luvun haalean mitäänsanomattomiin pintoihin, kun taas 1970-luku on jo muodikkaasti retroa. Jossain määrin jo 1980-luvun puoleltakin löytyy retrostatuksen saaneita elementtejä. Henkilökohtaisesti tunnustan, että mieltymykseni osuu täysin tähän parin vuosikymmenen kaavaan. 1980-luvun lopun klinkkeripintaiset, monimuotoisten ulokkeiden kombinaatiot herättävät mielessäni ainoastaan kysymyksen ”tuleeko vielä aika, joka nostaa tämänkin tyylin arvoonsa?”

Tietenkin kaikkina aikoina on rakennettu sekä hyvää että huonoa ympäristöä. Rakennusten arkkitehtoninen arvo ja ajankestävyys mitataan vuosikymmenten kuluessa. Tietyt rakennukset säilyttävät kasvonsa myös vanhentuessaan. Tällainen ajattomuus on tavoiteltavaa. Toisaalta erityisesti vanhempien rakennusten kohdalla korostetaan, että aikakaudelle ominaiset piirteet on säilytettävä. Erinomaiset suunnittelijat erottuvat hyvistä ja keskinkertaisista kyvyllään suunnitella yhtä aikaa ajatonta ja ajanmukaista.

Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned