Rakennusperintöä ja huolenpitoa Cádizissa

erkkeri-ikkunoita ja parvekkeita

Kirjoitin Cádizin tyypillisestä rakennusmateriaalista edellisessä tekstissäni. Toinen asia, johon kiinnitin huomiota (jo kaksikymmentä vuotta sitten), oli rakennusten vaihteleva kunto ja kaikkialla käynnissä olevat korjaustyöt. Huolenpito luo positiivista tunnelmaa.


Ovien kunnostusta ja viemärihuoltoa kaduilla. Yöaikaan katuja kiertää kadunpesukone.

Myös talo, jossa 2000-luvun alussa asuin, oli laitettu uuteen uskoon. Kurkkasin tietenkin talon aulaan aulaan ja portaikkoon. En ole erityisemmin perehtynyt Andalusian rakennusperinteeseen, mutta arvelen asuintaloni edustavan melko hyvin perinteistä kaupunkirakentamista Cádizissa: Kadulta mennään sisään käytävään, jonka jälkeen avautuu pieni valopiha – eräänlainen muunnos roomalaisten atriumista. Sen toisesta päästä lähtevät portaat ylempiin kerroksiin. Portaikon ja yleisten tilojen seinillä on näyttävä laatoitus. Ylöspäin katsottaessa valoaukkoa ympäröivät kauttaaltaan avattavat ikkunat, jotka mahdollistavat läpituuletuksen. Asuntojen sisällä valopihaa kiertää eteiskäytävä, josta on vielä erikseen kulku varsinaisiin sisätiloihin. 

Kaakeloitua seinää ja portaikkoon johtava oviaukko


Minun aikanani talo oli remontissa ja sisäänkäynti näytti pitkälti samalta kuin talossa, jota kunnostetaan 2024 (kuva oikealla).

Asuinhuoneissa voi olla pienet avonaiset parvekkeet tai vaihtoehtoisesti erkkerit, joissa parvekkeen kaltainen tila on pienten ikkunoiden ympäröimä – hieman tyylikkäämpi parvekelasitus. Yleensä ikkunoihin on asennettu erilaisia säleverhosysteemejä, joilla estetään suora auringonpaiste. Tällä vierailullani sain hotellihuoneessanikin nauttia viehättävästä katunäkymästä pikkuparvekkeeltani.

***

I wrote about the typical building material of Cádiz in my previous text. Another thing I paid attention to (already twenty years ago) is the varying condition of buildings and the ongoing renovations everywhere. To witness maintaining creates positive atmosphere.

The house where I lived in the early 2000s was also restored. Of course, I peeked into the lobby and the staircase. I’m not an expert in Andalusian building tradition, but I guess my house presents quite well the traditional urban housing in Cádiz: You enter from the street into a small corridor which leads to a courtyard – a kind of adaptation of the Roman atrium. At the other end of it you’ll find the stairs leading to upper floors. The walls of the staircase and common areas have colourful tiling. Looking up, the courtyard is surrounded by windows. Inside the apartments, there is a vestibule, from which there is a separate entrance to actual interior spaces. During my time, the house was under renovation and the entrance looked much like the one in a house thet went through that in 2024.

The rooms can have small open balconies or, alternatively, bay windows, where the balcony-like space is surrounded by small windows – a slightly more elegant balcony glazing than we have in Finland. Generally, various blind systems are installed in the windows to block direct sunlight. On this visit, I could also enjoy the charming street view from my little balcony of my hotel room.

Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned

Paikallisuuden tuntua Cádizissa

Katunäkymä, Cadiz

Kun ajattelen Cádizin kaupunkia, jossa parikymmentä vuotta sitten vietin usean kuukauden, korostuu visuaalisessa mielikuvassani keltaiseen taittuva vaaleanruskea sävy kaikkialla. Auringon heijastus kapeilla kaduilla saa seinät hohtamaan valoa erityisellä tavalla.

Tuo kellertävä materiaali, josta niin monet seinät on tehty, on piedra ostionera. Tämä on paikallinen nimi sedimenttikiville, joka muodostuu simpukoiden jäännöksistä ja eroosion irrottamasta meren kiviaineksesta. En tiedä, onko nimelle virallista suomennosta, mutta vapaana käännöksenä voi käyttää osterikiveä. (Ostionera viittaa tiettyyn osterilajiin, ostion, joka on verrattain suuri.)

Kiveä on käytetty laajalti Cádizissa ja lähialueella. Esimerkiksi Cádizin katedraali on rakennettu tästä paikallisesta materiaalista. Osterikivi on väriltään kellertävän ruskea ja erittäin huokoinen – pinta muistuttaa hieman pesusientä. Kiven pinnassa voi nähdä osterien jäännöksiä. Cádizin ja sen lahden alueella käytetty materiaali on yleensä louhittu Puerto Realin rannikkokaupungin vanhoista louhoksista, jotka eivät ole enää toiminnassa.

Tyypillisesti ”osterikiveä” on käytetty julkisivun alemmissa kerroksissa kuutiomaisina lohkoina ja pinta on jätetty peittämättömänä näkyviin. Hyvän säänkestävyyden vuoksi se on ollut tavallinen muureissa ja linnoituksissa ja monien tärkeiden rakennusten portaaleissa. Nykyisin materiaali on hintavaa ja käyttö rajoittuu usein yksityiskohtiin, joissa kiveä on ohuina levyinä.

Kuulin joskus sanonnan, että Cádizissa kerran käynyt menee sinne uudestaan, ja minä kävin tänä kesänä neljännen kerran. Aikaisemmilla käynneilläni tämä kiehtova materiaali oli jäänyt vain taustalle tunnelman luojaksi. Nyt kiinnostuin siitä ja selvitin, mistä on kyse. Katsoin myös seiniä vähän lähemmin, ja löysin jälkiä merenelävistä. Voi siis hyvällä syyllä sanoa, että Cádiz on noussut merestä!

Lähteinä käytetty:

***

Feeling the locality in Cádiz

When I think of Cádiz, where I spent several months two decades ago, a yellowish light brown hue stands out in my visual memory. The sun’s reflection on the narrow streets gives the walls a special glow. Many walls in Cádiz are made from piedra ostionera, a local sedimentary rock formed from shells and marine sediments. ”Oyster stone,” is yellowish-brown and porous, resembling a sponge, with visible traces of oysters. Historically, it was widely used in the region, including in Cádiz Cathedral. The stone is typically quarried from the old quarries of a coastal town Puerto Real, which are no longer in operation. Oyster stone is commonly seen in the lower levels of facades as cubic blocks with the surface left exposed. Due to its high weather resistance, it has been common in walls and fortifications and the portals of many significant buildings. Nowadays, the material is expensive, and its use is often limited to details.

I once heard a saying that anyone who visits Cádiz once will return, and this summer marked my fourth visit. During my previous visits, this fascinating material remained in the background, setting the ambiance. Now, I became interested and investigated what it actually is. I also looked at the walls a bit closer and found traces of marine life. It can be said with good reason that Cádiz has risen from the sea!

  • Sources above, within the Finnish text

Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned

Arkkitehtuuripiparitalo 2019

Saatiinpa se piparitalo tällekin vuodelle, vaikka varsinaisia arkkitehtuurikohteita on blogissa esitelty hyvin vähän. Itse asiassa nitä on vain yksi. Ajattelin ensin, että Säynätsalon kunnantalo on aivan liian iso ja vaikea pipariprojektiksi. Hieman tunnusteltuani päätin ryhtyä toimeen.

Helpottaakseni urakkaa toteutin piparista vain näyttävimmän, korkean osan. Sehän onkin mukavan monitahoinen ja särmikäs… Näön vuoksi matalammat osat ovat kuitenkin pahvisina mukana.

Katso videolta tekovaiheet ja lopputulos!

Noh, joulun jälkeen pääsi syntymään vielä toinen rakennelma, nimittäin eräs hyvin ajankohtainen hanke – ei piparitalo, vaan monta taloa. Kas, tässä on ikuistettuna Turun kauppatorin kuoppa, eli kuoppatori. Samanaikaisesti oli käynnissä myös Börsin purku. Kuvassa myös sosiaalisesta mediasta tuttu hirviö.

Syksyn värejä Pihlajistossa

Helsingin työväenopistolla järjestettiin nyt toistamiseen viikonopun mittainen Lähiökuvauskurssi. Kurssin ohjelma oli pitkälti sama kuin kevään kurssilla, josta kerroin aikaisemmin: Jakomäen olemusta etsimässä. Tunnelma erosi kuitenkin melkoisesti toukokuisesta(!) räntäkelistä, ja tällä kertaa saimme nauttia kuulaasta syyssäästä ja hienosta ruskasta.

Kuvapari: Toisessa kuvassa kirjoittaja valokuvaa ja toisessa hänen ottamansa valokuva ajorampista.
Kuvaaja kuvassa − ja oikealla näkymä linssin läpi. (Vasen kuva Lauri Veijalainen.)

Pihlajiston kerrostalot ovat hyvin tyypillisiä 1970-luvun taloja – niitä parjattuja betonilaatikoita. Keskusteluissa kävi ilmi, että maiseman säännönmukaisuus miellytti monia. Lisäksi ympäristöä pidettiin yleisilmeeltään siistinä. Huomattavaa oli myös mäkinen ja kallioinen maasto, jonka ansiosta monet talot vaikuttivat ehkä korkeammilta kuin olivatkaan.

Moni mainitsi myös ihmisten vähäisen liikkumisen alueella lauantai-iltapäivänä. Tunnelma oli hieman unelias.

Kerrostalon pohjakerroksessa on aukko, josta pääsee sisäpihalle

Vuonna 1970 rakennetun Satopihlaja-yhtiön talot ovat kolmikerroksisia. Yhtiö sai runsaasti julkisuutta muutaman vuoden takaisesta tosi-tv-sarjasta Putkiremontti. − Mielestäni muuten aivan mahtavan hullu idea!

Asfaltoitu mäki ja mäen päällä kerrostalo
Satopihlaja mäen päällä.

henkari roikkuu pyykkinkuivatustelineessä pihalla

Kurssilaiset saivat kuvausvirikkeeksi tehtävälistan, jonka itsekin pidin mielessä. Kuivaustelineessä roikkuva henkari täyttänee tehtävän jotain unohdettua ja pyöreä muoto löytyy Alkumuna-veistoksesta. Teoksen toteutti unkarilainen taiteilija Tamás Ortutay, ja se on Budapestin kaupungin Helsingille lahjoittama.

Alkumuna-niminen taideteos on muodoltaan pyöreä, halkaisija n 1,5 metriä
Alkumuna tunnetaan myös nimellä Maailman synty.

Ikkunan kautta kuvattuna heijastuksena kerrostalon piha on kuin impressionistinen maalaus – vai mitä?

kerrostalon ikkunoita ja muutama puu näkyvät hieman epäselvänä heijastuksena toisesta ikkunasta

Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned

Kuvausharjoituksia Säynätsalossa

Elokuun lopussa on vietetty Alvar Aalto -viikkoa ainakin Jyväskylässä ja Turun Seudulla. Osallistuin Jyväskylässä Luovan valokuvauksen keskuksen järjestämään arkkitehtuurivalokuvauksen työpajaan Säynätsalon kunnantalolla, joka on yksi Alvar Aallon merkittävimmistä töistä.

Oli hienoa päästä mukaan, ja olenkin toivonut tällaista tilaisuutta jo pitkään. Työpajan ohjaanana toimi Tuomas Uusheimo, joka hiljattain menestyi juuri Aaltoon liittyvillä Paimion parantolan kuvilla kansainvälisessä kilpailussa.

Säynätsalonkunnantalo_2

Kahden päivän aikana ehdittiin käydä monipuolisesti sekä perusasioita että erityisempiä kysymyksiä. Viikonlopun jälkeen katson huomattavasti kriittisemmin omia kuviani − tämänkin jutun aloituskuvassa on kaikenlaista pielessä…

 

Säynätsalonkunnantalo_8

Työpajassa kuvien katselu yhdessä oli kiinnostavaa ja opettavaista. Kuinka erilaisia tapoja ihmisillä onkaan kuvata samaa kohdetta. Erilaisilla kuvaustehtävillä kuvaamiseen tulee lisää mielenkiintoa ja haastetta. Säynätsalossa tehtävänä oli rakentaa kuvista jonkinlainen sarja, jonka teema oli vapaa. Joku rakensi teeman materiaalin mukaan, toinen taas keskittyi sisätilojen tunnelmaan tai tiettyjen muotojen toistoon.

Omassa sarjassani kuvasin porrasmaisuutta, joka toistuu rakennuksessa monin paikoin.

Säynätsalonkunnantalo_1

 

Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned

Arkkitehtuurikävelyllä Runosmäessä

Tutkimukseni kenttätyöt saivat jatkoa Runosmäen kirjaston kanssa yhteistyössä järjestetyllä arkkitehtuuri- ja valokuvauskävelyllä. Lämpimänä toukokuisena iltana 1970-luvun aikana rakennettu lähiö näytti parhaita puoliaan: rauhallista ja vehreää.

Kävelyn oppaana toimi turkulaisen arkkitehtuurin ja paikallishistorian tutkija Mikko Laaksonen, joka valmistelee parhaillaan kirjaa Turun lähiöistä. Hän painotti Runosmäen kaavoituksen kunnianhimoisia lähtökohtia, mitä ei välttämättä tule ajatelleeksi kovin arkisen tuntuisessa ympäristössä. Runosmäki on suunniteltu kompaktikaupungin ideologian mukaisesti säännönmukaisiksi kortteleiksi. Erityisesti liikenteen järjestely tuntuu onnistuneelta, sillä alueen kävelyreitit ja oleskelualueet ovat lähes täysin erillään autoliikenteen alueista.

Runosmäki pesubetoni

Rakennustyypit ovat tuttuja monista muistatkin saman aikakauden lähiöistä, ja siksi ensivaikutelma on tavanomainen. Huomattavan määrän rakennuksia alueelle suunnitteli Arkkitehtitoimisto Pekka Pitkänen. Pitkänen käytti usein ikkunoissa ja ovissa selkeää sinistä ja punaista. Muita suunnittelijoita alueella olivat Heikki Sarainmaa ja ATR-toimistot Oy.

Runosmäen seurakuntatalo

Tarkemmin katsoessa huomaa, että Runosmäessä on käytetty monia erilaisia ratkaisuja ja erikoisempia kokeilujakin. Yksi niistä on lasiseinäinen silta, joka yhdistää kaksi kerrostaloa toisiinsa.

Kerrostalo kulkusilta

Osa rakennuksista on vielä ulkoisesti alkuperäisen näköisiä, mutta monissa julkisivu on myös uudistettu. 2000-luvulla yleiset kasettipinnat saivat kävelyn osanotajilta ristiriitaisia kommentteja. Toisaalta uutta siistiä ilmettä pidettiin positiivisena, mutta myös kolkkona.

Runosmäki julkisivukasetti

Tarkoituksenani oli haastatella kierrokselle osallistuneita heidän ottamien valokuvien avulla. Tältä osin tulos oli laiha, sillä vain pari kävelijää innostui myös valokuvaamaan. Tämänkin voi kääntää voitoksi: seuraavaksi päiväksi sovitussa keskustelutilaisuudessa aikaa oli käytettävissä runsaasti, ja aiheessa päästiin pintaa syvemmälle tunnemaisemaan. Laatu korvasi määrän. Niin minä kuin haastateltavanikin toivomme, että tätä periaatetta ei unohdeta nykyisten lähiöiden täydennysrakennussuunnitelmien kohdalla.

Runosmäki kädenjälki
Erilaisia kädenjälkiä.

 

Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned

 

Piparitalo 2018

Totuttuun tapaan rakennan tänäkin vuonna piparista jonkun blogissa esittelemäni rakennuksen. Tänä vuonna varsinaisia arkkitehtuurikohteita on ollut kovin vähän, ja valitun kohteen kilpailijana oli oikeastaan vain Itä-Suomen hovioikeuden talo Kuopiossa. Muuten täällä onkin ollut enemmän  kokonaisia asuinalueita – toki esimerkiksi Merihakaa olisi ollut jännittävä yrittää rakentaa.

Valitsin nyt kuitenkin Pasilan Viestintätalon. Postmoderni rakennus onkin pipariprojektiin huomattavan nuorta arkkitehtuuria, sillä kaikki aikaisemmat kohteet ovat edustaneet 1960-luvun arkkitehtuuria – näin voi sanoa myös Mikkolan 1971 valmistuneesta ostoskeskuksesta.  Lue juttu oikeasta Viestintätalosta: Viestintätalon aikakausi päättymässä?

PS. Tämänkin talon rakentamisessa olen ottanut runsaasti ”taiteellisia vapauksia”. Julkisivulaatoitus on miten sattuu, mutta korjausta pinnat odottavat tosielämässäkin. Monin paikoin kömpelön toteutuksen korvaa kaareva lasikatto, josta olen sentään aika ylpeä!

  • Aikaisempien vuosien  piparitalot näet täältä.

 

 

Viestintätalo Piparitalo

Piparitalo yksityiskohta

Piparitalo_lasikatto

 

Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned

Viestintätalon aikakausi päättymässä?

Viestintätalon valmistuminen Pasilaan vuonna 1987 oli merkittävä tapaus. Kun Yhtyneet Kuvalehdet Oy:n rakennuttama talo otettiin käyttöön, oli pääjuhlassa vieraana tasavallan presidentti ja rouva Koivisto.

Arkkitehti Ilmo Valjakan työtä esiteltiin lukuisissa kansainvälisissä arkkitehtuurijulkaisuissa. Italialainen l’ARCA vertasi rakennusta keskiaikaiseen kylään keskustorin, holvien ja kapeiden käytävien vuoksi. Rakennus valittiin vuoden betonirakenteeksi 1986.

Talon postmoderni arkkitehtuuri hämmästyttää lukuisilla yksityiskohdillaan kaikkialla. Kulkureiteille osuu monia kiinnostavia näkymiä, mutta voiko jännittäviä kulmia ja kaaria olla liikaa? Onneksi rakennusmassan selkeä neliön muoto ja neutraalit värit tasapainottavat runsautta.

Otavamedia aula

Otavamedia8

Nyt kolmen vuosikymmenen jälkeen Yhtyneet Kuvalehdet tunnetaan nimellä Otavamedia. Talo ei kuitenkaan kanna tätä nimeä enää pitkään, sillä Otavamedia muuttaa Pasilan uuteen Triplaan sen valmistuessa.

Viestintätalo on korjaamisen tarpeessa. Julkisivua peittää verkko, joka estää laattoja putoamasta ihmisten päälle. Otavan verkkosivuilla kerrotaan, että rakennus siirtyy parin vuoden kuluessa YIT:n omistukseen. YITn tavoitteena on kehittää ja peruskorjata tilat uusiin käyttötarkoituksiin ja uusille käyttäjille.

Talon avajaisissa vuonna 1987 silloinen pääministeri Harri Holkeri lausui:

”Tämän talon henkinen kivijalka on Suomen kansan luku- ja kirjoitustaito.”

Toivottavasti kivijalka pitää, vaikka julkisivun tila näyttää huolestuttavalta.

Otavamedia9

Klinkkerilaatta irti

Otavamedian talo

* Olen käyttänyt lähteenä Yhtyneiden Kuvalehtien julkaisemaa kirjaa Talo – The House.

Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned

Missä arkkitehtuuri loppuu ja taide alkaa?

Bryggman-instituutin järjestämässä seminaarissa Arkkitehtuuri ja kuvataide nähtiin erinomaisia esityksiä  arkkitehturin ja taiteen kohtaamisesta. Jäin pohtimaan, missä oikeastaan kulkee raja.

Esitellyt tapaukset olivat kovin erilaisia, mutta hyvin usein taide on jotain mikä tuodaan arkkitehtuuriin jälkikäteen tai rakennustyön loppuvaiheessa, irrallisena teoksena. Keskustelun joissain kommenteissa havaitsin sellaisen sävyn, että irrallinen taide rakennuksessa olisi jotenkin heppoista taiteen sijoittamista – parempaa olisi arkkitehtuuriin integroitu taide. Sellaistakin nähtiin, esimerkiksi ALA Arkkitehtien Kilden-konserttitalon valoteos ja pysyväksi tarkoitettu seinämaalaus. Näissäkin tapauksissa taiteilijalta on erikseen tilattu työ, joka on arkkitehdeille valmistuessaan enemmän tai vähemmän yllätys.

Yleisöstä esitettiin kysymys koskien arkkitehdin suhtautumista siihen, että taiteilija on mukana jo rakennussuunnittelussa. Esintymisvuorossa ollut arkkitehti ei pitänyt tilannetta toivottavana, vaan pikemminkin kokisi sen osoittavan tilaajan epäluottamusta arkkitehdin luovuutta kohtaan.

Rakennukseen integroitu taide on kiinni rakennusosissa pysyvästi. Se on esimerkiksi uniikki seinäreliefi tai veistosmainen tilanerottaja. Parhaimmillaan teos liittyy rakennuksen luonteeseen ja kertoo tarinaa. Missä menee raja – milloin seinäkuviointi on taidetta ja milloin se on itse arkkitehtuuria, vai sittenkin käsityöläisen taidonnäyte? Vastausta voi etsiä reliefin suunnittelijasta tai toteuttajasta – tunnustetun taiteilijan toteuttama teos on taidetta, kun taas käsityöläisen tekemänä puhutaan taideteollisuudesta, ainakin jos työn on suunnitellut joku muu. Usein arkkitehdit itsekin suunnittelevat rakennuksiin näyttäviä yksityiskohtia – ovatko ne taidetta vai arkkitehtuuria? Onko arkkitehti taiteilija? Monessa tapauksessa raja on häilyvä.

Tietenkin rakennus itsessään voi olla kuin taideteos, kuten kuvan Frank Gehryn Lou Ruvo Center. Mutta rakennus on silti rakennus, ja sillä on aina jokin muu tarkoitus, kuin vain tuottaa esteettinen elämys. Arkkitehtuuri on kylläkin rakennustaidetta, mutta rinnastuu tarkemmin designiin eli käyttöesineisiin. Entä voiko rakennus olla osa taideteosta? Kyllä, jos aluesuunnittelua pidetään taiteena. Mutta ei, jos taiteena pidetään sellaisia objekteja, joiden ensisijainen funktio on esteettisen kokemuksen tuottaminen.

Joku minua viisaampi ehkä osaisi vastata kysymyksiini. Toisaalta voin kysyä myös: onko taiteen ja arkkitehtuurin rajanveto kovin tärkeää?


Kuva (Pixabay):  Lou Ruvo Center for Brain Health – Frank Gehry.  

Brutaalisti oikeutta

oznor

Syksyisen Kuopion reissun kuvasatoa on vielä jäljellä yhden kohteen verran, ja se onkin oikea modernismin ystävän herkkupala. Heikki Castrénin suunnittelema Itä-Suomen hovioikeuden oikeustalo valmistui vuonna 1968. Rakennusmassoiltaan harvinaisenkin suoralinjainen brutalistinen rakennus on tehokas ilmestys kadunkulmassa Minna Canthin kadun varrella. Tämä, jos joku on sitä kuuluisaa rouheaa betoniarkkitehtuuria!

 

cof

Vuonna 1991 valmistuneen laajennuksen suunnitteli Juhani Pallasmaa. Uudisosa on korostetusti erilainen alkuperäisosan kanssa jo puolipyöreän muotonsa vuoksi.

cof

Rakennuksia yhdistävä silta ei yritä sulautua maisemaan.

cof

Kas näin: perinne kurkistaa lipan alta.

oznor

 

cof

 

Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned