Olen aikaisemmin pariin otteeseen kertonut Turun Linnakaupunkiin sijoittuneen tutkimushankkeen kuulumisia. Kaksivuotinen projekti päättyi vuodenvaihteessa, mutta tulosten yhteenveto on jatkunut sen jälkeenkin. Työskentely sujui hyvässä tekemisen meiningissä ja kokonaisuudessan hanke tuntui onnistuneelta. Aiheen parissa olisi kiinnostavaa jatkaa tulevaisuudessakin, ja uuden alueen ollessa kyseessä olisi myös perusteltua toteuttaa seurantaa pidemmälläkin aikajänteellä.
Hyvän yleiskuvan hankkeesta saa Turun kaupunkitutkimusohjelman julkaisemasta tutkimuskatsauksesta. Tarkemmin kohdistuneita näkökulmia on kahdessa julkaistussa artikkelissa, jotka sattumoisin ovat molemmat englanninkielisiä.
Kirjoitin yhdessä Sanna Lillbroända-Annalan kanssa Ethnologia Fennica -lehteen artikkelin Walking with Ines – Sensing Urban Transformation. Tässä artikkelissa pohdimme yhden kävelyhaastattelun reittiä seuraten paitsi ympäristön aistimista, myös kävelyä ja tallennustekniikkaa menetelmällisestä näkökulmasta.
Kirjoitin Barcelonassa järjestettyyn Urban Futures − Cultural Pasts konferenssiin liittyvään julkaisuun artikkelin Sensory Pasts, Presents and Futures in Building a New Maritime Turku, jossa tarkastelin mereen ja satamaan liitettyjä aistikokemuksia sekä ajatuksia alueen menneisyydestä ja tulevaisuudesta. Teksti löytyy sivulta 354.
Ja lisää on tulossa, sillä syksyllä julkaistaan SKS:n kustantama tiedekirja Tekojen kaupunki. Siinä on mukana kaksi Linnakaupunkiin liittyvää kirjoitusta ja muutakin huippukiinnostavaa tuoretta kaupunkitutkimusta!
Sensory Ethnography in Linnakaupunki – Publications
The two-year research project focusing on Turku’s Linnakaupunki district concluded at the turn of the year, but the process of summarizing the results continued all spring. A good overview of the project can be found in the report published by the Turku Urban Research Program (in Finnish only). More focused perspectives are presented in two published articles:
Sensory Pasts, Presents and Futures in Building a New Maritime Turku in AMPS Proceedings Series (p. 354).
And there’s more to come – the book Tekojen kaupunki (Cities in the Making) will be published this fall, featuring two texts about Linnakaupunki and much more!
Aloituskuva: Päivi Leinonen | Lead image: Päivi Leinonen
Osallistuin Barcelonassa 15.-17. heinäkuuta järjestettyyn konferenssiin, jonka otsikko kokonaisuudessaan oli Urban Futures – Cultural Pasts: Sustainable Cities, Cultures & Crafts. Sen järjestänyt organisaatio AMPS (Architecture, Media, Politics, Society) järjestää vuosittain useita monitieteisiä konferensseja eri puolilla maailmaa. Lähdin innolla matkaan, vaikka tutkijakollegani ja melkein kaikki muutkin olivat asettuneet tukevasti lomanviettoon. Saavuin Barcelonaan ”pienen” mutkan kautta, sillä kävin Espanjan toisella laidalla Cádizissa ensin muutaman päivän lomalla. Tuhannen kilometrin junamatkassa oli oma viehätyksensä.
Pieni vastoinkäyminen tuli vastaan heti ensimmäisenä konferenssipäivänä. Olin varannut hotellin läheltä polyteknistä yliopistoa ja hyvin levänneenä astelin aamulla tapahtumapaikalle – tai niin luulin. Aloin tutkia tulostamaani karttaa, josta selvisikin pian, että konferenssi on eri yksikössä noin kymmenen kilometrin päässä. No ei kun lähimmälle metroasemalle ja oikeaan paikkaan noin tuntia myöhemmin. Kun kerroin nolosta virheestäni muutamille muille, melkein jokainen(!) kertoi tehneensä saman erehdyksen. Tältä osin viestintä ei ehkä aivan onnistunut. Muutenkin organisaation viestintä oli aluksi hämmentävää, mutta tämä saattoi johtua erilaisista konferenssikäytännöistä, joihin itse olen tottunut. Tapahtuman lähestyessä informaatiota tuli kiitettävästi ja myös tiedusteluihin vastattiin melko nopeasti.
Maanantaista jäi hieman vaisu olo, sillä useita puhujia oli jäänyt pois asiasta ilmoittamatta. Keynote-puheenvuoro oli kuitenkin kiinnostava. Javier Matilla Ayala painotti esityksensä alussa, että positiivisten tulevaisuusvisioiden tarjoaminen on tärkeää! Positiivisuus konkretisoituu esimerkiksi kohtuuhintaisessa asumisessa, jossa on ihmisille kohtaamispaikkoja sekä asumista ja muuta toimintaa yhdistävissä kortteleissa. Vihreyden ja julkisen liikenteen lisääminen kuuluivat listalle myös, ja kaikkea tätä edustavatkin Barcelonan superkorttelit, superblocks. Niistä olin hieman lukenut aikaisemminkin mutta nyt konsepti avautui kunnolla. Perusidea on yksinkertainen: yhdistetään yhdeksän korttelia yhdeksi isommaksi niin, että autoliikenne kulkee superkorttelin ulkokehällä. Näin sisemmät kadut jäävät kevyen liikenteen väyliksi ja aukiomaisiksi tiloiksi. Kyseessä on siis vanha kaupunkirakenne, jossa aikaisemmin on sallittu autoliikenne kaikilla kaduilla. Muutoksella saavutetaan monenlaisia hyötyjä: tilaa kasvillisuudelle kaupungissa, tilaa monimotoiselle toiminnalle, viihtyisiä oleskelualueita, vähemmän päästöjä jne. Lisää superblockeista
Superblock-ideaa on toteutettu esimerkiksi Consell de Cent -kadun ympäristössä. Myös artikkelin aloituskuva on alueelta.
Tiistai oli täynnä ohjelmaa ja seurasin esitelmiä esimerkiksi erilaisista osallistavista projekteista ja niiden haasteista. Seuraavaksi valitsemani taidepitoinen työryhmä olikin virkistävän erilainen. Kuulin muun muassa Porton poeettisesta arkistosta (vapaa käännös), joka tallentaa kaupungin graafista perinnettä https://arquivopoeticoportuense.pt/.
Iltapäivällä jälleen jotain uutta, äänimaisemiin keskittyvässä sessiossa oli ensin pari populaarimusiikin kaupunkeja käsittelevää esitelmää ja lopuksi aivan ihana löytö: Moira Smeen esitelmä Tony Schwartzin (1923-2008) äänimaisemanauhoituksista New Yorkissa 1940-70-luvuilla https://tonyschwartz.org/.
(Äänimaisema aina kiinnostaa ja tietenkin mieleen tuli oma kokeileva projektini vuodelta 2017, Lähiön ääniä -sarja, joka vieraili kuudessa Turun lähiössä kuuntelemassa ääniä ja esitettiin Radio Robin Hoodissa. Tässä ensimmäinen jakso ja loputkin löytyvät Youtubesta.)
Photo: Neza Cebron Lipovec
Oman esitelmäni vuoro oli päivän viimeisessä sessiossa. Olin hyvin valmistautunut, joten suurempaa jännitystä ei ollut. Esitelmässni Sensory pasts, presents and futures in urban planning keskityin yhteen näkökulmaan Linnakaupunki-tutkimushankkeestamme. Tarkastelin, miten asukkaat kokevat sataman ympäristöä ja miten satama ja merellisyys ovat läsnä asumisen arjessa. Yhtenä tuloksena voi sanoa, että joillekin merellinen tunnelma on jopa ensisijainen syy asua alueella. Hauskasti samassa ryhmässä esiintyi myös slovenialainen Neza Cebron Lipovec, jonka kanssa olin jo tutustunut toukokuussa järjestämämme webinaarin merkeissä. Kaupunkietnografian metodimme ovat hyvin samankaltaiset, vaikka Neza keskittyykin enemmän kulttuuriperintöön.
Kolmantena päivänä vierailin näyttelyssä, joka kuului konferenssiohjelmaan, mutta järjestettiinkin vasta torstaina, jolloin alkuperäisten tietojen mukaan tapahtuma olisi jo ohi. (Taas huonoa tiedottamista, mrr!) Minä monen muun tavoin olin varannut torstain jo kotimatkaan. Siispä suuntasin kaupungille Sagrada Familiaa ja gaudeja katsomaan. Amerikkalaista lähiötä monesta eri näkökulmasta tutkaileva Suburbia-näyttely oli mainio päätepiste matkalleni.
Kiitos Barcelona!
Suburbia – Building the American Dream -näyttely CCCB:ssa (Centre de Cultura Contemporània de Barcelona)
Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned
Osallistuin viime vuonna Ethene-kustantamon järjestämään tiederunokilpailuun. Kilpailuun lähetetyt 43 runoa julkaistiin tänä vuonna ilmestyneessä teoksessa Tiederunoja, toimittajana Heli Katajamäki.
Tiederuno on runo, jossa kirjoittaja käyttää oikein tieteellistä terminologiaa, käsitteitä, periaatteita tai tietoa erilaisten ilmiöiden analyyttisessä käsittelyssä. Tiederuno laajentaa tieteestä kirjoittamisen tapoja. Runokilpailussa määrittelynä esitettiin myös, että runo perustuu joko kokonaan tai osittain ainakin yhteen tieteelliseen lähteeseen. Oma runoni liittyy tutkimukseen, jossa valokuvien ja haastattelujen avulla selvitettiin tyypillisen lähiömaiseman esteettistä kokemista.
Runojen kirjoittajana olen täysin noviisi, mutta kokeilu oli varsin innostava. Ehkä näitä syntyy vielä lisääkin…
Lähiön valoarvot
Ikääntyvä lähiö – arvoja ja estetiikkaa?
Tavallisuuden julkisivuissa ennakkoluulon elementit, tylsyyden kritiikki ja aluekehityssuunnitelmat.
Alkuvuodesta kerroin Linnakaupunkiin sijoittuvan tutkimushankkeen kuulumisia (linkki juttuun). Tässä vielä jatkopäivitys, sillä keväänkin aikana on tapahtunut monenlaista.
Hankkeemme on ollut tiiviisti kytköksissä Turun yliopiston Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksen opetukseen. Lukuvuoden 2023-2024 ajan etnologian ja museologian opiskelijat ovat perehtyneet tutkimusaineistoon ja toteuttaneet sen pohjalta verkkosivuston, jossa esitellään erilaisia näkökulmia Linnakaupungin arkeen, historiaan ja tulevaisuuteen. Yhteistyökumppanina on ollut Linnakaupunkiin perustettava Historian ja tulevaisuuden museo, ja sivuilla kerrotaan myös sen suunnittelusta. Hienot sivut tuli! Käypä kurkkaamassa: Hyvinvoiva Linnakaupunki.
Opiskelijat Ida Lindfors ja Aino Laiho järjestivät myös kävelykierroksia, joissa esiteltiin pieniä otteita samasta aineistosta. Tervetulleena lisänä pakettiin oli Aino Laihon kaksi viittomakielistä opastusta, joiden suosio oli huima.
Kuvat Helena Ruotsala ja Päivi Leinonen.
Tammikuussa järjestimme Forum Marinumissa tulevaisuusverstaan. Tilaisuudessa oli mukava tunnelma ja iltapäivän aikana siellä vieraili noin 50 ihmistä. Tutkimusaineistoon pohjautuvien tehtävien avulla pohdittiin kaupunginosan mahdollisia ja toivottuja tulevaisuuskuvia. Yhdessä työpisteessä oli nähtävissä pieniä videoleikkeitä kävelyhaastatteluista, toisessa satunnaisia näkymiä valokuvaprintteinä eripuolilta Linnakaupunkia, kolmannessa kuvituskuvia, jotka symbolisella tasolla liittyivät haastattelukommenttihin. Neljäs piste sai jotkut vierailijat viipymään pitkän tovin, kun he uppoutuivat rakentamaan legoista tulevaisuuden toivekaupunkia. Lego-Linnakaupungista löytyi ainakin raitiovaunupysäkki, kissapuisto ja − erittäin tärkeä elementti − julkinen vessa.
Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned
Vuoteni 2023 kului pitkälti kaupunkitutkimuksen parissa, Turun yliopiston ja Åbo Akademin yhteisessä tutkimushankkeessa Hyvinvoinnin suunniteltu, koettu ja aistittu sosio-materiaalisuus Turun Linnakaupungissa, jota rahoittaa Turun kaupunkitutkimusohjelma. Tutkimme Turun linnan läheisyyteen rakennettuja ja yhä muuttuvia uusia alueita. Työryhmässä meitä tutkijoita on kuusi; lisäkseni etnologit Tiina Suopajärvi, Jenni Rinne, Sanna Lillbroända-Annala sekä kulttuurihistorioitsija Silja Laine ja museologi Maija Mäki.
Tutustumassa alueeseen. Vasemmalta Jaana Kähkärö, Sanna Lillbroända-Annala, Tiina Suopajärvi, Jenni Rinne, Ari-Pekka Miettinen, Silja Laine, Päivi Leinonen (=minä) ja Inga Strauss.
Kevät kului suunnitelmia tehdessä, mutta kesän kynnyksellä pääsimme laittamaan kädet saveen – tai ainakin jalat, sillä tutkimusmenetelmämme ytimessä on aistietnografiset kävelyhaastattelut, joiden aikana keskustelemme haastateltavien kanssa alueen herättämistä tunnelmista ja aistikokemuksista. Me tutkijat ja opiskelija-avustajat teimme ahkerasti kävelyhaastatteluja kartoittaen kehittyvän kaupunginosan aistimaisemia. Haastattelimme alueella asuvia henkilöitä, alueella työskenteleviä sekä suunnittelijoita ja muita viranomaisia. Yhteensä 34 videoitua haastattelua tarjoaa mielenkiintoisen ja laajan aineiston, jota ryhdyttiin analysoimaan syksyn aikana.
Kerätyn aineiston avulla selvitämme, mistä tekijöistä kaupunkilaisten arki Turun Linnakaupungin alueella muodostuu. Keskeisin kysymyksemme on: Miten alueen sosio-materiaalinen ympäristö, sen historia ja ajalliset kerrokset sekä siellä liikkuminen vaikuttavat kaupunkilaisten hyvinvointiin? Pohdimme myös, miten tätä ympäristöä voitaisiin suunnitella tukemaan alueen erilaisten asukkaiden ja toimijoiden hyvinvointia.
Joulukuussa esittelimme Kulttuurientutkimuksen päivillä alustavia havaintojamme. Tapahtuman teemana oli odottamattomuus, ja keskityimme seikkaan, joka mielestämme oli hieman yllättävä: radanvarren käyttö virkistyspaikkana. Haastattelut osoittivat, että monille alueen käyttäjille aluetta halkovan radan varsi on säännöllisessä käytössä oleva kulkureitti. Ennakko-oletuksemme oli, että rata koettaisiin aluetta rajaavana ja kulkemista häiritsevänä tekijänä. Väylällä kulkeminen ja radan ylittäminen on oikeasti kiellettyä, mutta polkua käyttävät yhtä lailla alueella vuosikymmeniä asuneet kuin uudetkin asukkaat. Omilla havaintoretkillänikin huomasin, että kävely- pyörä- ja skuuttiliikenne radan tuntumassa oli ajoittain vilkastakin. Kiinnostavaa on myös, että haastatelluille väylä ei ole pelkästään kulkureitti, vaan eräänlainen viherkeidas villiintyneine pusikkoineen. Alueen epämääräisyys koetaan myös kiehtovana muutoin niin tarkasti suunnitellun ympäristön keskellä. Joillekin reitti edustaa myös katoavaa maisemaa, johon liittyy henkilökohtaisia muistoja. Mielenkiinnolla pohdittiin, millainen on väylän tulevaisuus, jos rata siirtyy lähemmäksi satama-aluetta, kuten on kaavailtu.
Kävelyjen aikana on tietenkin tullut esiin lukemattomia muitakin aiheita. Usein mainittu, iso teema on yhteisöllisyys. Yleisemminkin suunnittelijoita pohdituttaa, miten yhteisöllisyyttä voisi rakentaa uudelle alueelle, jossa ei vielä ole asukkaita. Asukkaat pohtivat yhteistilojen ja piha-alueiden käyttöä, mutta moni toteaa, että pihalla oleiluun ei lopulta kiireisessä elämässä juuri jää aikaa. Tämä herättää kysymään, minkälaista yhteisöllisyyttä alueille lopulta halutaan? Onko tulevaisuuden yhteisöllisyys jotain aivan muuta kuin pihatalkoita ja pullakahveja taloyhtiön kerhotiloissa?
Kulttuurintutkimuksessa tutkijat tekevät jo projektia suunnitellessa valintoja, jotka väistämättä vaikuttavat hankkeen kulkuun ja tuloksiin. Osana aineiston analyysiä pohdimme myös valitsemamme metodin, eli videoidun kävelyhaastattelun ominaispiirteitä. Tekeillä on artikkeli, jossa tarkastelemme kävelyä ja videohaastattelua toimintana, johon käytettävä laitteisto omalta osaltaan vaikuttaa. Toimintaa ei kuitenkaan voi tutkia täysin erillään haastattelujen sisällöstä, vaan nämä muokkaavat toinen toisiaan.
Tutkimuksemme seuraavassa vaiheessa pureudumme tarkemmin tulevaisuuskuviin, joita alueeseen liitetään. Järjestämme tulevaisuustyöpajan tiistaina 30.1. klo 14–18 Forum Marinumin Messi-tilassa. Kutsumme Linnakaupungin asukkaat ja muut alueen kehittämisestä kiinnostuneet osallistumaan tilaisuuteen. Työpajassa pohdimme erilaisten virikkeiden avulla alueen mahdollisia ja toivottuja tulevaisuuskuvia. Työpajaan ei tarvitse ilmoittautua ja paikalle voi tulla itselle parhaiten sopivaan aikaan, ei siis tarvitse olla alusta loppuun. Tarjolla on pientä purtavaa työskentelyn lomassa. Työpajatyöskentely taltioidaan tutkimuksen tarpeisiin.
Tervetuloa pohtimaan kanssamme mahdollisia tulevaisuuksia!
Päivitys 8.5. Hankkeemme on ollut tiiviisti kytköksissä myös Turun yliopiston Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksen opetuksessa. Lukuvuoden 2023-2024 ajan etnologian ja museologian opiskelijat ovat perehtyneet tutkimusaineistoon ja toteuttaneet sen pohjalta verkkosivuston Hyvinvoiva Linnakaupunki, jossa esitellään erilaisia näkökulmia Linnakaupungin arkeen, historiaan ja tulevaisuuteen. Yhteistyökumppanina on ollut Linnakaupunkiin perustettava Historian ja tulevaisuuden museo, ja sivuilla kerrotaan myös sen suunnittelusta. Hienot sivut tuli!
Kuvat: Päivi Leinonen, ja tutkimusryhmä | Photos: Päivi Leinonen and research group
Arjen ympäristön tutkiminen ja valokuvaaminen on ollut minulle pitkäaikainen harrastus, ja viime vuosina olen pohtinut syvemminkin, mitä se arkinen estetiikka oikein on. Omalla kohdallani kiinnostus on painottunut rakennettuun ympäristöön ja erityisesti lähiörakentamiseen, mutta kiinnostavia aihepiirejä olisi monia muitakin – ehkäpä joskus vielä tartun vaikkapa ruokakaupan esillepanon tai kodin koriste-esineiden kätkettyjen merkitysten saloihin.
Aluksi tutkimukseni oli täysin epämuodollista ja tarkoitti lähinnä vapaamuotoista kuljeskelua paikoissa valokuvia näppäillen. Kun työ sitten muuttui virallisemmaksi väitöskirjatutkijan statuksen myötä, oli luontevaa ottaa valokuva keskeiseksi välineeksi. Valokuvien tutkimus on kokonaan oma kenttänsä, enkä sitä edes yritä kokonaan ottaa haltuun. Kuitenkin kuvan ja maiseman tutkimisella on paljon yhteistä. Tein videon muotoon pienen katsauksen arkisen estetiikan tutkimisesta valokuvan keinoin.
Kuvat ja video: Päivi Leinonen | Photos and video: Päivi Leinonen
Olen odottanut Turun lähiöt -kirjan ilmestymistä ja tällä viikolla sen viimein sain käsiini. Petri Aalto ja Mikko Laaksonen ovat tehneet työtä vuosien ajan ja työn tuloksena syntyi laaja tietopaketti aluerakentamisesta Turun seudulla aikavälillä 1950-1985. Kirjan on julkaissut Kustannusosakeyhtiö Sammakko, jolta sain kirjan arvioitavaksi.
Hienoa, että lähiöitä käsitellään nimenomaan arkkitehtuurin ja aluesuunnittelun näkökulmasta, joka on pitkään jäänyt ongelmalähtöisen ja leimaavan kirjoittelun varjoon. Lähiöiden suunnittelua ohjasi alunperin nimenomaan tarve rakentaa laadukasta ja onnellisuutta tuottavaa ympäristöä, ja monin paikoin tämä myös toteutui.
Vaikka kirja keskittyy Turkuun ja sen naapurikuntiin, on mukana paljon asiaa myös yleisesti lähiörakentamisen taustoista ja kehityksestä sekä laajemminkin kaupunkien rakentamisesta. Kirja esittelee myös kerrostalojen suunnittelua ja tyypillisiä pohjakaavioita.
Lähiöalueet on esitelty varsin kattavasti; kaikki aikakauden kerrostalovaltaiset asuinalueet käsitellään. Käsittelytavoissa painopisteet hieman vaihtelevat, mutta kaikkien alueiden kohdalla on katsaus historiaan ja yhteenveto alueen kerrostaloyhtiöistä. Esimerkiksi Runosmäen kohdalla kaavoituksesta on laajempi esitys.
Minua miellyttää suuresti kirjan monipuolinen kuvitus. Uusien kuvien rinnalla on arkistokuvia sekä kuvia suunnitelmista ja pienoismalleista. Erityisen kiinnostavia ovat alueiden markkinointia varten painetut esitteet, joissa hehkutetaan esimerkiksi ”Nättinummi on tosi maisemaa asuttavaksi” tai ”Muuttakaa Ilpoisiin – maalle kaupunkiin”.
Ps. Laaksonen on ollut viime aikoina tuottelias ja häneltä ilmestyi juuri viime vuoden lopulla myös tyylikäs kirja turkulaisesta arkkitehdista Pekka Pitkäsestä. Pitkänenkin on suunnitellut kokonaisuuksia Turun lähiöihin, mutta hänen tuotantoaan on runsaasti myös muualla Turussa ja muuallakin Suomessa. Hyllystäni löytyy myös Laaksosen vuonna 2017 ilmestynyt kirja Arjen rakentamista Turussa – arkkitehtuuria 1940- ja 1950-luvuilta ja 2013 julkaistu Juri Nummelinin kanssa tehty yli 600 kohdetta esittelevä Turun seudun arkkitehtuuriopas.
Helsingin työväenopistolla järjestettiin nyt toistamiseen viikonopun mittainen Lähiökuvauskurssi. Kurssin ohjelma oli pitkälti sama kuin kevään kurssilla, josta kerroin aikaisemmin: Jakomäen olemusta etsimässä. Tunnelma erosi kuitenkin melkoisesti toukokuisesta(!) räntäkelistä, ja tällä kertaa saimme nauttia kuulaasta syyssäästä ja hienosta ruskasta.
Kuvaaja kuvassa − ja oikealla näkymä linssin läpi. (Vasen kuva Lauri Veijalainen.)
Pihlajiston kerrostalot ovat hyvin tyypillisiä 1970-luvun taloja – niitä parjattuja betonilaatikoita. Keskusteluissa kävi ilmi, että maiseman säännönmukaisuus miellytti monia. Lisäksi ympäristöä pidettiin yleisilmeeltään siistinä. Huomattavaa oli myös mäkinen ja kallioinen maasto, jonka ansiosta monet talot vaikuttivat ehkä korkeammilta kuin olivatkaan.
Moni mainitsi myös ihmisten vähäisen liikkumisen alueella lauantai-iltapäivänä. Tunnelma oli hieman unelias.
Vuonna 1970 rakennetun Satopihlaja-yhtiön talot ovat kolmikerroksisia. Yhtiö sai runsaasti julkisuutta muutaman vuoden takaisesta tosi-tv-sarjasta Putkiremontti. − Mielestäni muuten aivan mahtavan hullu idea!
Satopihlaja mäen päällä.
Kurssilaiset saivat kuvausvirikkeeksi tehtävälistan, jonka itsekin pidin mielessä. Kuivaustelineessä roikkuva henkari täyttänee tehtävän jotain unohdettua ja pyöreä muoto löytyy Alkumuna-veistoksesta. Teoksen toteutti unkarilainen taiteilija Tamás Ortutay, ja se on Budapestin kaupungin Helsingille lahjoittama.
Alkumuna tunnetaan myös nimellä Maailman synty.
Ikkunan kautta kuvattuna heijastuksena kerrostalon piha on kuin impressionistinen maalaus – vai mitä?
Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned
Kirjoitin uuteen What the Urban?! -blogiin lähikaupoista tekstin, jossa peilaan omia kauppakokemuksiani elintarvikekaupan kehitykseen.
Kirjoitus paljastaa esimeskiksi miksi lähikauppoja oli ennen aina kaksi vierekkäin. Kirjoitan myös Hakunilan K-hallin luovista ratkaisuista ja muistelen kahvitaukoja Kontulan ostarilla. Linkki tekstiin tässä:Kotipihan kaupasta automarkettiin.
What the Urban on Helsingin yliopiston Kaupunkitutkimusinstituutti Urbarian ja Kaupunkitutkimuskollektiivi KATUKOn ylläpitämä blogi monitieteellisen kaupunkitutkimuksen sanan levittämiseksi. Katso myös muut mielenkiintoiset kaupunkitekstit!
Kuvassa on K‑Market Myllypadontie Myllypurontiellä Helsingissä.
Sivuston kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned
Tutkimukseni kenttätyöt saivat jatkoa Runosmäen kirjaston kanssa yhteistyössä järjestetyllä arkkitehtuuri- ja valokuvauskävelyllä. Lämpimänä toukokuisena iltana 1970-luvun aikana rakennettu lähiö näytti parhaita puoliaan: rauhallista ja vehreää.
Kävelyn oppaana toimi turkulaisen arkkitehtuurin ja paikallishistorian tutkija Mikko Laaksonen, joka valmistelee parhaillaan kirjaa Turun lähiöistä. Hän painotti Runosmäen kaavoituksen kunnianhimoisia lähtökohtia, mitä ei välttämättä tule ajatelleeksi kovin arkisen tuntuisessa ympäristössä. Runosmäki on suunniteltu kompaktikaupungin ideologian mukaisesti säännönmukaisiksi kortteleiksi. Erityisesti liikenteen järjestely tuntuu onnistuneelta, sillä alueen kävelyreitit ja oleskelualueet ovat lähes täysin erillään autoliikenteen alueista.
Rakennustyypit ovat tuttuja monista muistatkin saman aikakauden lähiöistä, ja siksi ensivaikutelma on tavanomainen. Huomattavan määrän rakennuksia alueelle suunnitteli Arkkitehtitoimisto Pekka Pitkänen. Pitkänen käytti usein ikkunoissa ja ovissa selkeää sinistä ja punaista. Muita suunnittelijoita alueella olivat Heikki Sarainmaa ja ATR-toimistot Oy.
Tarkemmin katsoessa huomaa, että Runosmäessä on käytetty monia erilaisia ratkaisuja ja erikoisempia kokeilujakin. Yksi niistä on lasiseinäinen silta, joka yhdistää kaksi kerrostaloa toisiinsa.
Osa rakennuksista on vielä ulkoisesti alkuperäisen näköisiä, mutta monissa julkisivu on myös uudistettu. 2000-luvulla yleiset kasettipinnat saivat kävelyn osanotajilta ristiriitaisia kommentteja. Toisaalta uutta siistiä ilmettä pidettiin positiivisena, mutta myös kolkkona.
Tarkoituksenani oli haastatella kierrokselle osallistuneita heidän ottamien valokuvien avulla. Tältä osin tulos oli laiha, sillä vain pari kävelijää innostui myös valokuvaamaan. Tämänkin voi kääntää voitoksi: seuraavaksi päiväksi sovitussa keskustelutilaisuudessa aikaa oli käytettävissä runsaasti, ja aiheessa päästiin pintaa syvemmälle tunnemaisemaan. Laatu korvasi määrän. Niin minä kuin haastateltavanikin toivomme, että tätä periaatetta ei unohdeta nykyisten lähiöiden täydennysrakennussuunnitelmien kohdalla.
Erilaisia kädenjälkiä.
Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned
Talotarinat 