Olen aikaisemmin pariin otteeseen kertonut Turun Linnakaupunkiin sijoittuneen tutkimushankkeen kuulumisia. Kaksivuotinen projekti päättyi vuodenvaihteessa, mutta tulosten yhteenveto on jatkunut sen jälkeenkin. Työskentely sujui hyvässä tekemisen meiningissä ja kokonaisuudessan hanke tuntui onnistuneelta. Aiheen parissa olisi kiinnostavaa jatkaa tulevaisuudessakin, ja uuden alueen ollessa kyseessä olisi myös perusteltua toteuttaa seurantaa pidemmälläkin aikajänteellä.
Hyvän yleiskuvan hankkeesta saa Turun kaupunkitutkimusohjelman julkaisemasta tutkimuskatsauksesta. Tarkemmin kohdistuneita näkökulmia on kahdessa julkaistussa artikkelissa, jotka sattumoisin ovat molemmat englanninkielisiä.
Kirjoitin yhdessä Sanna Lillbroända-Annalan kanssa Ethnologia Fennica -lehteen artikkelin Walking with Ines – Sensing Urban Transformation. Tässä artikkelissa pohdimme yhden kävelyhaastattelun reittiä seuraten paitsi ympäristön aistimista, myös kävelyä ja tallennustekniikkaa menetelmällisestä näkökulmasta.
Kirjoitin Barcelonassa järjestettyyn Urban Futures − Cultural Pasts konferenssiin liittyvään julkaisuun artikkelin Sensory Pasts, Presents and Futures in Building a New Maritime Turku, jossa tarkastelin mereen ja satamaan liitettyjä aistikokemuksia sekä ajatuksia alueen menneisyydestä ja tulevaisuudesta. Teksti löytyy sivulta 354.
Ja lisää on tulossa, sillä syksyllä julkaistaan SKS:n kustantama tiedekirja Tekojen kaupunki. Siinä on mukana kaksi Linnakaupunkiin liittyvää kirjoitusta ja muutakin huippukiinnostavaa tuoretta kaupunkitutkimusta!
Sensory Ethnography in Linnakaupunki – Publications
The two-year research project focusing on Turku’s Linnakaupunki district concluded at the turn of the year, but the process of summarizing the results continued all spring. A good overview of the project can be found in the report published by the Turku Urban Research Program (in Finnish only). More focused perspectives are presented in two published articles:
Sensory Pasts, Presents and Futures in Building a New Maritime Turku in AMPS Proceedings Series (p. 354).
And there’s more to come – the book Tekojen kaupunki (Cities in the Making) will be published this fall, featuring two texts about Linnakaupunki and much more!
Aloituskuva: Päivi Leinonen | Lead image: Päivi Leinonen
Tiivistä uutta kaupunkia. Tätä luonnehdintaa käytetään nyt monien uusien asuinalueiden kohdalla. Seuraan mielenkiinnolla keskustelua, sillä uusi alue oli kohteena myös tutkimushankkeessa, jossa työskentelin 2023-2024. Turun Linnakaupunki käsittää useita erityyppisiä asuinalueita ja varsinkin tiiviimmin rakennetut ovat saaneet jo rakennusaikana kritiikkiä osakseen. Tiivis kaupunki on arvostelijoiden mielestä ahdas, ankea ja jopa slummimainen. Tässä jutussa ei nyt mennä Turkuun tämän enempää, vaan Helsingin Jätkäsaareen. Näitä alueita toisinaan verrataan toisiinsa ja monia yhtäläisyyksiä onkin: keskustan läheisyys, satama, tiiviys – ja se arvostelu. Somessa kauhistellaan, mutta Jätkäsaaren asukkaat näkevät myös merenläheisyyttä, puistoja, palveluja ja yhteisöllisyyttä (HS 29.7.2024).
Kävin katsomassa itse loppukesästä, miltä Jätkäsaari näyttää. Tämä on tietenkin vierailijan näkökulma, enkä voi sanoa asumisen arjesta tai asunnoista mitään. Kyllä, talot ovat paikoitellen lähekkäin. Kaduilla kulkiessa ei kuitenkaan tarvitse kävellä kovin pitkään, ennen kuin vastaan tulee jonkinmoinen aukio. Monotonisuudesta arkkitehtuuria ei ainakaan voi syyttää, sillä värejä ja muotoja riittää. Saattaisiko välillä jopa kaivata hieman yhtenäisyyttä?
Totta on sekin, että vihreyttä on talojen välissä niukasti. Luonnollisesti puut ovat uusilla pihoilla vielä hentoja. Vehreys on suunnitellusti keskitetty alueen läpi mutkittelevalle puistovyöhykkeelle. Päämäärättömästi vaeltelevalle kulkijalle puisto tuntuu tulevan eteen tämän tästä, sillä se on todella iso. Aurinkoisena aamuna ei tunnu erityisen ahtaalta tai ankealta.
Pst. Klikkaa kuvat isommiksi – Click photos to see them bigger!
In English:
Many new residential areas are described as dense and urban. I am following the discussion with interest, as a new district like this was also the subject of the research project where I worked in 2023-2024. Dense areas are often criticized for being cramped, dreary, and even slum-like. One example is Jätkäsaari in Helsinki. Nevertheless, residents of Jätkäsaari also appreciate the proximity to the sea, parks, services, and a strong sense of community (HS 29.7.2024). I visited Jätkäsaari at the end of the summer to see what it looked like.
Of course, this is only a visitor’s perspective, so I can’t speak to daily life or the apartments themselves. It is true that the buildings are situated close together in blocks. However, as I walked through the streets, I didn’t have to go far before reaching some kind of square. I can’t fault the architecture for being monotonous, as there are enough variations in colors and shapes. I even wondered if a bit more unity might be nice. It’s also true that there isn’t much greenery between the buildings, but as planned, it is concentrated in a park zone that winds through the area. An aimless wanderer like me frequently comes across the park, as it is quite large. On a sunny morning the area doesn’t feel particularly cramped or dreary.
Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned
Otsikko liioittelee hieman, sillä Barcelonassa en ehtinyt suunnitellusti harrastaa arkkitehtuuriturismia. Kulkiessani kaupungilla näin kuitenkin paljon kiinnostavaa, ja toivon pääseväni takaisin joskus paremmalla ajalla.
Eräs mieleenpainuva kohde sijaitsi aivan hotellini lähistöllä ja kuljin siitä ohi useaan kertaan. Les Cotxeres de Sarrià Housing Complex on upeaa polveilevaa punatiiliarkkitehtuuria 1970-luvun taitteesta. Osoitehaulla löysin hieman tietoa rakennuksista. Tyyli on tietyllä tapaa tutunoloista, mutta mittakaavansa puolesta aivan muuta kuin Suomessa on totuttu näkemään. Hieman tulee mieleen esimerkiksi Helsingin Katajanokka ja monet muut saman aikakauden punatiilikokonaisuudet, yhtenä mainiona esimerkkinä Tampereen Koskikeskuksen vieressä (linkki Instagramiin). Kotimaiset esimerkit ovat maltillisempia paitsi kooltaan, myös muodoiltaan.
Les Cotxeres de Sarrià -kortteli.
Lisäksi ihastelin monien muiden kaupunkitalojen kauniita sisäänkäyntejä, hulppeita parvekeita ja viehättäviä sisäpihoja. Yhdessä talossa oli sisääntuloaulassa jopa takka. Olikohan tämä aivan normaali asuintalo?
Siniset keraamiset laatat eivät taida olla tusinatavaraa. Aivan ihanat! Viereisessä kuvassa saman rakennuksen parvekkeet.
Ja näin minä toki myös pari Antoni Gaudin taloa, mutta vain ulkopuolelta: Casa Batlló ja Casa Milà.
Lopuksi vielä linkki Gaudista ensimmäisiin kuviin, sillä Les Cotxeres -korttelin edustalla on jännänä kontrastina Finca Miralles -portti, jonka Gaudi suunnitteli paikalla aikaisemmin olleeseen kiinteistöön.
Architecture tourist in Barcelona
The title is not quite apt, because in Barcelona I didn’t really have time to practice architecture tourism. However, while walking around the city, I saw a lot of interesting things, and I hope that I will be able to get back with more time.
There was an interesting apartment block near my hotel: Les Cotxeres de Sarrià Housing Complex presents magnificent red brick architecture from the turn of the 1970s. Searching by address, I found some information about the buildings. In a certain way, the style is familiar, but its scale is completely different from what I am used to seeing in Finland. The style resembles a bit of Helsinki’s Katajanokka and many other red-brick quarters of the same era, an excellent example of which is Suvantokatu next to Koskikeskus in Tampere (Link to Instagram). Domestic examples are more moderate not only in size, but also in their shape.
In addition, I admired the beautiful entrances, huge balconies and charming courtyards of many other townhouses. One house even had a fireplace in the entrance hall. I wonder if this is a normal residential building? Blue ceramic tiles at an entrance are absolutely lovely! Of course I also saw a couple of Antoni Gaudi’s houses, but only from the outside: Casa Batlló and Casa Milà. The last photos form a link between Gaudi and the first photos: the Finca Miralles gate beside Les Cotxeres was designed by Gaudi for the property that previously stood there. What a great contrast!
Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned
Kirjoitin Cádizin tyypillisestä rakennusmateriaalista edellisessä tekstissäni. Toinen asia, johon kiinnitin huomiota (jo kaksikymmentä vuotta sitten), oli rakennusten vaihteleva kunto ja kaikkialla käynnissä olevat korjaustyöt. Huolenpito luo positiivista tunnelmaa.
Ovien kunnostusta ja viemärihuoltoa kaduilla. Yöaikaan katuja kiertää kadunpesukone.
Myös talo, jossa 2000-luvun alussa asuin, oli laitettu uuteen uskoon. Kurkkasin tietenkin talon aulaan aulaan ja portaikkoon. En ole erityisemmin perehtynyt Andalusian rakennusperinteeseen, mutta arvelen asuintaloni edustavan melko hyvin perinteistä kaupunkirakentamista Cádizissa: Kadulta mennään sisään käytävään, jonka jälkeen avautuu pieni valopiha – eräänlainen muunnos roomalaisten atriumista. Sen toisesta päästä lähtevät portaat ylempiin kerroksiin. Portaikon ja yleisten tilojen seinillä on näyttävä laatoitus. Ylöspäin katsottaessa valoaukkoa ympäröivät kauttaaltaan avattavat ikkunat, jotka mahdollistavat läpituuletuksen. Asuntojen sisällä valopihaa kiertää eteiskäytävä, josta on vielä erikseen kulku varsinaisiin sisätiloihin.
Minun aikanani talo oli remontissa ja sisäänkäynti näytti pitkälti samalta kuin talossa, jota kunnostetaan 2024 (kuva oikealla).
Asuinhuoneissa voi olla pienet avonaiset parvekkeet tai vaihtoehtoisesti erkkerit, joissa parvekkeen kaltainen tila on pienten ikkunoiden ympäröimä – hieman tyylikkäämpi parvekelasitus. Yleensä ikkunoihin on asennettu erilaisia säleverhosysteemejä, joilla estetään suora auringonpaiste. Tällä vierailullani sain hotellihuoneessanikin nauttia viehättävästä katunäkymästä pikkuparvekkeeltani.
***
I wrote about the typical building material of Cádiz in my previous text. Another thing I paid attention to (already twenty years ago) is the varying condition of buildings and the ongoing renovations everywhere. To witness maintaining creates positive atmosphere.
The house where I lived in the early 2000s was also restored. Of course, I peeked into the lobby and the staircase. I’m not an expert in Andalusian building tradition, but I guess my house presents quite well the traditional urban housing in Cádiz: You enter from the street into a small corridor which leads to a courtyard – a kind of adaptation of the Roman atrium. At the other end of it you’ll find the stairs leading to upper floors. The walls of the staircase and common areas have colourful tiling. Looking up, the courtyard is surrounded by windows. Inside the apartments, there is a vestibule, from which there is a separate entrance to actual interior spaces. During my time, the house was under renovation and the entrance looked much like the one in a house thet went through that in 2024.
The rooms can have small open balconies or, alternatively, bay windows, where the balcony-like space is surrounded by small windows – a slightly more elegant balcony glazing than we have in Finland. Generally, various blind systems are installed in the windows to block direct sunlight. On this visit, I could also enjoy the charming street view from my little balcony of my hotel room.
Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned
On taas aika esitellä teemaan sopivaa kirjallisuutta. Tietokirjailija Mikko Laaksosen uusin teos ilmestyi keväällä 2024. Koteja suomalaisille. Arava-arkkitehtuuria 1949–1966 esittelee Arava-rakentamisen taustoja ja kehitystä. Kirjassa käydään runsain esimerkein läpi asuinalueita ympäri Suomen, mutta myös pohjoismaista yhteistyötä ja suomalaisen arkkitehtuurin vaikutusta Virossa ja Puolassa käsitellään.
Kuvituksesta merkittävä osa on pohjaratkaisuja erilaisista asunto- ja rakennustyypeistä. Moni ehkä mieltää aravatuotannon liittyvän kerrostaloihin, mutta Arava rahoitti yhtä lailla omakotitaloja. Arava olikin mukana myös tyyppitalojen kehittelyssä.
Kuvat teoksesta.
Katso myös esittely kirjailijan edellisestä teoksesta: Turun lähiöt
Arava eli Asuntorakennustuotannon valtuuskunta perustettiin 1949 asuntopulan takia järjestämään halpakorkoisia lainoja asuntotuotantoon. Kyse ei ollut vain rahoitusjärjestelmästä, sillä Arava-tuotannossa pyrittiin kehittämään uudenlaisia ratkaisuja ja varmistamaan asumisen laatu erilaisilla suunnitteluohjeistuksilla, joiden täyttäminen oli lainan ehtona.
Arava sellaisenaan lakkautettiin 1966, mutta aravarahoitus ja aravatalot jäivät termeinä elämään viitaten valtion asuntotuotannon lainajärjestelmään. Aravan tehtävät siirtyivät Asuntohallitukselle ja myöhemmin yhä toimivalle ARAlle (Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus). Nyt ARAnkin tie päättyy, sillä luin juuri tänään(!) uutisen lakkauttamisesta ja sulauttamisesta Ympäristöministeriöön (https://valtioneuvosto.fi/-/talouspoliittinen-ministerivaliokunta-linjasi-aran-ja-valtion-asuntorahaston-tulevaisuudesta). Sopii toivoa, että tämä ei tarkoita asumisen laadun romahtamista, jota kyllä mielestäni on jo tapahtunut.
Vuoteni 2023 kului pitkälti kaupunkitutkimuksen parissa, Turun yliopiston ja Åbo Akademin yhteisessä tutkimushankkeessa Hyvinvoinnin suunniteltu, koettu ja aistittu sosio-materiaalisuus Turun Linnakaupungissa, jota rahoittaa Turun kaupunkitutkimusohjelma. Tutkimme Turun linnan läheisyyteen rakennettuja ja yhä muuttuvia uusia alueita. Työryhmässä meitä tutkijoita on kuusi; lisäkseni etnologit Tiina Suopajärvi, Jenni Rinne, Sanna Lillbroända-Annala sekä kulttuurihistorioitsija Silja Laine ja museologi Maija Mäki.
Tutustumassa alueeseen. Vasemmalta Jaana Kähkärö, Sanna Lillbroända-Annala, Tiina Suopajärvi, Jenni Rinne, Ari-Pekka Miettinen, Silja Laine, Päivi Leinonen (=minä) ja Inga Strauss.
Kevät kului suunnitelmia tehdessä, mutta kesän kynnyksellä pääsimme laittamaan kädet saveen – tai ainakin jalat, sillä tutkimusmenetelmämme ytimessä on aistietnografiset kävelyhaastattelut, joiden aikana keskustelemme haastateltavien kanssa alueen herättämistä tunnelmista ja aistikokemuksista. Me tutkijat ja opiskelija-avustajat teimme ahkerasti kävelyhaastatteluja kartoittaen kehittyvän kaupunginosan aistimaisemia. Haastattelimme alueella asuvia henkilöitä, alueella työskenteleviä sekä suunnittelijoita ja muita viranomaisia. Yhteensä 34 videoitua haastattelua tarjoaa mielenkiintoisen ja laajan aineiston, jota ryhdyttiin analysoimaan syksyn aikana.
Kerätyn aineiston avulla selvitämme, mistä tekijöistä kaupunkilaisten arki Turun Linnakaupungin alueella muodostuu. Keskeisin kysymyksemme on: Miten alueen sosio-materiaalinen ympäristö, sen historia ja ajalliset kerrokset sekä siellä liikkuminen vaikuttavat kaupunkilaisten hyvinvointiin? Pohdimme myös, miten tätä ympäristöä voitaisiin suunnitella tukemaan alueen erilaisten asukkaiden ja toimijoiden hyvinvointia.
Joulukuussa esittelimme Kulttuurientutkimuksen päivillä alustavia havaintojamme. Tapahtuman teemana oli odottamattomuus, ja keskityimme seikkaan, joka mielestämme oli hieman yllättävä: radanvarren käyttö virkistyspaikkana. Haastattelut osoittivat, että monille alueen käyttäjille aluetta halkovan radan varsi on säännöllisessä käytössä oleva kulkureitti. Ennakko-oletuksemme oli, että rata koettaisiin aluetta rajaavana ja kulkemista häiritsevänä tekijänä. Väylällä kulkeminen ja radan ylittäminen on oikeasti kiellettyä, mutta polkua käyttävät yhtä lailla alueella vuosikymmeniä asuneet kuin uudetkin asukkaat. Omilla havaintoretkillänikin huomasin, että kävely- pyörä- ja skuuttiliikenne radan tuntumassa oli ajoittain vilkastakin. Kiinnostavaa on myös, että haastatelluille väylä ei ole pelkästään kulkureitti, vaan eräänlainen viherkeidas villiintyneine pusikkoineen. Alueen epämääräisyys koetaan myös kiehtovana muutoin niin tarkasti suunnitellun ympäristön keskellä. Joillekin reitti edustaa myös katoavaa maisemaa, johon liittyy henkilökohtaisia muistoja. Mielenkiinnolla pohdittiin, millainen on väylän tulevaisuus, jos rata siirtyy lähemmäksi satama-aluetta, kuten on kaavailtu.
Kävelyjen aikana on tietenkin tullut esiin lukemattomia muitakin aiheita. Usein mainittu, iso teema on yhteisöllisyys. Yleisemminkin suunnittelijoita pohdituttaa, miten yhteisöllisyyttä voisi rakentaa uudelle alueelle, jossa ei vielä ole asukkaita. Asukkaat pohtivat yhteistilojen ja piha-alueiden käyttöä, mutta moni toteaa, että pihalla oleiluun ei lopulta kiireisessä elämässä juuri jää aikaa. Tämä herättää kysymään, minkälaista yhteisöllisyyttä alueille lopulta halutaan? Onko tulevaisuuden yhteisöllisyys jotain aivan muuta kuin pihatalkoita ja pullakahveja taloyhtiön kerhotiloissa?
Kulttuurintutkimuksessa tutkijat tekevät jo projektia suunnitellessa valintoja, jotka väistämättä vaikuttavat hankkeen kulkuun ja tuloksiin. Osana aineiston analyysiä pohdimme myös valitsemamme metodin, eli videoidun kävelyhaastattelun ominaispiirteitä. Tekeillä on artikkeli, jossa tarkastelemme kävelyä ja videohaastattelua toimintana, johon käytettävä laitteisto omalta osaltaan vaikuttaa. Toimintaa ei kuitenkaan voi tutkia täysin erillään haastattelujen sisällöstä, vaan nämä muokkaavat toinen toisiaan.
Tutkimuksemme seuraavassa vaiheessa pureudumme tarkemmin tulevaisuuskuviin, joita alueeseen liitetään. Järjestämme tulevaisuustyöpajan tiistaina 30.1. klo 14–18 Forum Marinumin Messi-tilassa. Kutsumme Linnakaupungin asukkaat ja muut alueen kehittämisestä kiinnostuneet osallistumaan tilaisuuteen. Työpajassa pohdimme erilaisten virikkeiden avulla alueen mahdollisia ja toivottuja tulevaisuuskuvia. Työpajaan ei tarvitse ilmoittautua ja paikalle voi tulla itselle parhaiten sopivaan aikaan, ei siis tarvitse olla alusta loppuun. Tarjolla on pientä purtavaa työskentelyn lomassa. Työpajatyöskentely taltioidaan tutkimuksen tarpeisiin.
Tervetuloa pohtimaan kanssamme mahdollisia tulevaisuuksia!
Päivitys 8.5. Hankkeemme on ollut tiiviisti kytköksissä myös Turun yliopiston Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksen opetuksessa. Lukuvuoden 2023-2024 ajan etnologian ja museologian opiskelijat ovat perehtyneet tutkimusaineistoon ja toteuttaneet sen pohjalta verkkosivuston Hyvinvoiva Linnakaupunki, jossa esitellään erilaisia näkökulmia Linnakaupungin arkeen, historiaan ja tulevaisuuteen. Yhteistyökumppanina on ollut Linnakaupunkiin perustettava Historian ja tulevaisuuden museo, ja sivuilla kerrotaan myös sen suunnittelusta. Hienot sivut tuli!
Kuvat: Päivi Leinonen, ja tutkimusryhmä | Photos: Päivi Leinonen and research group
Edellisessä julkaisussa Turistikuvaaja aktivoituu kerroin kävelyretkistäni Tarton keskustan tuntumassa . Yhtenä päivänä kävelin hieman pidemmälle, Annelinn-kaupunginosaan, jossa Wikipedian mukaan asuu noin kolmannes kaupungin asukkaista. Alueen suunnittelu alkoi 1960-luvun lopulla ja taloja rakennettiin 1970- ja -80-lukujen aikana.
Annelinn jakautuu kahteen osan, joista vanhempi rakennettiin matalampana lähemmäksi Emajoen rantaa. Tässä julkaisussa on kuvia ensimmäiseltä alueelta.
Rakennusten kunto vaihtelee suuresti, kun osa on kunnostettu, toiset vielä odottavat uudistusta ja osassa on jonkinlaisia korjauksen merkkejä. Kunnosta riippumatta ihailin talojen väriloistoa.
Aikakaudet ja tyylit kohtaavat.
Osa taloista muodosti selkeitä korttelipihoja. Taloja yhdistävät jännät geometriset tiiliseinämät, joiden alaosassa on kulkuaukko.
Perinteinen arkkitehtuuripiparitalo on rakennettu. Vuosi oli jälleen vaisu arkkitehtuurimatkailun kannalta, ja karttasovellus esitti useina kuukausina kohokohdikseni Raision. Raision maamerkki, vuonna 1974 rakennettu As Oy Raision Keskuslähiö, oli selvä valinta pipariprojektiin, sillä valokuvasin sitä kesän aikana ahkerasti eräseen toiseen projektiin. Olli Vahteran suunnittelema talo on pääosassa myös videolla, jossa pohdin arkisen rakennetun ympäristön esteettistä kokemista.
Piparirakentamisessa otan taiteellisia vapauksia, ja esimerkiksi mittasuhteet vedin täysin hatusta. Tiettyjä yksityiskohtia haluan kuitenkin esittää. Tornitalon päädyssä huomioni on kiinnittynyt seinän yläosassa olevaan kolmeen, ilmeisesti korjauksen jäljiltä vaaleampaan alueeseen. Kaukaa katsottuna alueet näyttävät ikkunaheijastuksilta, ja tätä aluksi hetken ihmettelin, koska lähellä ei noin korkealla ole mitään, mistä heijastus voisi syntyä.
Rakennushankkeissa budjetti voi ylittyä ja materiaalia kulua laskettua enemmän. Olin varautunut tähän leipomalla pari ylimääräistä elementtiä varalle. Lisäpalalla olikin käyttöä, kun toisen päädyn ja katon väliin jäi ammottava aukko. Veistin palan sopivan muotoiseksi, ja hyvä tuli.
Nolla tapaturmaa -periaatekaan ei tässä hankkeessa toteutunut, sillä kuuma sokeri poltti rakentajan sormeen ikävän rakkulan!
Lopuksi: On meillä perinteisempääkin piparkakkutyyliä.
Hauskaa joulua!
Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned
Tänäkin vuonna Helsingin työväenopistolla järjestettiin kaksi valokuvauskurssia, joilla perehdyttiin lähiömaisemaan. Paitsi valokuvaamalla, aihetta tarkastellaan myös keskustelujen ja tutustuen aiheeseen muun muassa lähiörakentamisen historian kautta. Syksyn kurssi järjestettiin Meri-Rastilassa.
Niin 1990-lukulaista!
Lähiö määritellään joissain lähteissä käsittämään alueita 1950-luvulta 1980-luvulle, ja itsekin helposti miellän varsinaisen lähiöaikakauden päättyvän 1980-luvulle. Kyse on toisaalta rakentamisen volyymin laskusta, muta toisaalta ehkä mielikuvista; lähiön ajatellaan näyttävän stereotyyppisesti 1970-luvun ruutuelementtitaloita, kun 1980-luvun aikana alettiin sekä kaavoituksessa että julkisivuratkaisuissa suosia monimuotoisempaa tyyliä.
Virallista määritelmää lähiölle ei kuitenkaan ole. On mielenkiintoista pohtia sanojen merkityksiä ja mitä erilaisilla nimityksillä halutaan kertoa. Uusista alueista puhutaan mieluummin esimerkiksi kaupunginosina ja asuinalueina, vaikka monin tavoin ne ovat hyvin samankaltaisia kuin perinteiset lähiöt – tosin tiiviimpiä usein,
Yksi tunnusomainen piirre vanhemmille lähiöille on piha-alueen luonnontilainen kallio. Uudemmilla alueilla näitä ei enää juuri ole.
Meri-Rastilaa tullaan vahvasti uudistamaan lähivuosina. Esimerkiksi Helsingin kaupungin vuokra-asuntojen kortteli osoitteessa Meri-Rastilantie 19 aiotaan purkaa.
Toisessa purettavaksi suunitellussa korttelissa sammakko toivottaa tervetuloa riikinkukon seuratessa sivummalla.
Kevään kurssi olikin jännittävä tapaus, sillä se järjestettiin etänä. Kokonaisuus toimi yllättävän hyvin, vaikka yhteiset keskustelut jäivätkin netin varaan. Livekurssien yhdessä tekeminen kahvitaukoineen tarjoaa eri tavalla mahdollisuuden tutustumiseen ja ajatusten vaihtoon.
Sekä Meri-Rastilan kuvia että kevään kuvia Maunulasta on nähtävillä Instagramissa Lähiöestetiikkaa-tilillä.
Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned
Piparitalot 2020 kertovat omakohtaisen vuoden teeman: putkiremontti x2.
Molemmat ovat onnellisesti takana. Rintamamiestalon pikarempasta kerroinkin jo erillisessä julkaisussa. Isompi remontti kesti koko yhtiössä vuoden verran ja omassakin asunnossani kylpyhuoneremontteineen, koronaviivästyksineen ja viimeistelytöineen pari kuukautta. Lopputarkastukset tehtiin sopivasti joulua edeltävällä viikolla. Olipahan vuosi.
Myös eri rakennusten välisiä linjoja uusittiin, ja piha oli kesällä hetken aikaa myllätty. Kuvaan kuuluu tietenkin työmaaparakit ja pihalle sijoitetut kylpyhuonekalusteet.
Talotarinat 