Hakunila: Vuoden kaupunginosa ja muistoja

Kotiseutuliitto on valinnut vuoden kaupunginosaksi Vantaan Hakunilan. Kävin sen kunniaksi jälleen kotiseutumatkalla. Nyt, kun perheessämme on juuri koulunsa aloittanut ekaluokkalainenkin, oli sopiva aika käydä muistelemassa oman koulu-urani alkua Hakunilanrinteen koululla. Tutultahan se näytti.

 

Pienimmät koululaiset ulkoilivat yläpihalla (kuvassa). Koulutalon toisella puolella on alapihan kenttä, ja sen toisella laidalla Hakunilan koulu eli yläaste. Nyt nämä nimet ovat kuitenkin historiaa, sillä koulut yhdistyivät tämän lukuvuoden alussa Lehtikuusen kouluksi.

Yläasteen puolella sijaitsi myös koulun isompi liikuntasali, johon liittyy hyviä muistoja – esimerkiksi Aristokatit-kuoron jokavuotiset konsertit, joissa kuultiin jopa Abban ja Beatlesin kappaleita, ja Hakunilan Riennonlentopallotreenit, joissa äidin pelatessa kulutin aikaani esiintymislavan verhojen takana lavasteiden ja jumppapatjojen seassa. Vähemmän mukavat muistot liittyvät hammashoitolaan ja terveystarkastukseen, jossa minut tuomittiin loppuiäkseni käyttämään silmälaseja. Se oli kolmasluokkalaiselle järkyttävää.

Hakunilan koulu ei ole ollenkaan hullumpi 1970-luvun koulurakennus. Sen suunnitteli arkkitehtitoimisto Perko&Rautamäki. Rakennuksen seinässä on tunnistettava geometrinen kuviointi. Arkkitehti Reijo Perko on toteuttanut moniin muihinkin rakennuksiin taidetta, muun muassa Käpy-teoksen Espoon Dipolin pihaan.

 

 

Hakunila sijoittuu korkealle mäelle. Koulupäivän jälkeen kuljin nämä hurjilta tuntuvat portaat ylös. Huh, onpas vihreää – silloin ennen maisema oli aivan eri näköinen. Sen voi todeta Helsingin Sanomien kaupunginosasarjan Hakunila-osasta. Kurkkaa artikkeli täältä.

 

 

Portaikko päättyy pienelle aukiolle, jonka reunoilla on tyypillisiä Hakunilan taloja. Aukion laidalla  oli myös Henrikssonin K-kauppa, joka oli äitini työpaikka. Nyt kaupan paikalla on kerrostalo.

 

 

 

 

Hakunilan maisemaan kuuluvat olennaisesti myös Hakunilantien ylittävät kävelysillat.

 

 

Edellinen kotiseutumatkani kohdistui Hakunilan viereiseen Vaaralaan. Lue postaus Kotiseutuni: keksitalot ja arvokas kulttuuriperintö Vantaalla.

 

Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned

 

 

Tunnelmia Lähiöfestivaaleilta


Osallistuin Mikkolassa järjestetyille kaikkien aikoen ensimmäisille Lähiöfestivaaleille elokuussa. Tapahtuma oli… vähän kuin lähiö: Kompaktissa tilassa oli lämmin tunnelma ja yllättävän paljon erilaisia näkökulmia. Oman lisän tapahtuman tunnelmaan toi se, että talot oli vain hieman aikaisemmin tyhjennetty asukkaista festivaalin ja sitä seuraavan purkamisen tieltä.

Tässä otanta taulusta ”mitä lähiössä pitäisi olla”:



ourhouse-varit

Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned

Facade Goes Fashion: Kouluvaatteet

Tänään se on – eka koulupäivä monelle. Sen kunniaksi nyt vuorossa varsinainen ’kouluasu’. Ilposten koulu Turussa sai parin vuoden takaisessa julkisivuremontissa pintaansa värikkään raidoituksen. HM:n kierrätettynä hankittu pusero istuu raitoihin varsin hyvin.

Schoolwear

It’s the first day at school for many. Therefore I introduce a ’schoolwear’, with the colours of the Ilpoinen school in Turku. The facade got its colours only a couple of years ago, when it was renewed. The pullover is recycled, originally from HM.



  • Facade Goes Fashion -teema  etsii ja löytää yhtymäkohtia arkkitehtuurin ja muodin välillä. Joskus sulaudun julkisivuun itse. Myös muunlaiset sulautumiset ovat mahdollisia. Postaukset löydät omasta kategoriastaan. Facade Goes Fashion on aikaisemmin ollut itsenäinen blogi osoitteessa  www.facadegoesfashion.blogspot.fi.

Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned

Kaupunkikulttuurin Tallinna

Kävinhän minä Tallinnassa muuaallakin kuin lähiössä (siitä juttu täällä). Tallinnassakin keskusta-alueen ympärillä olevat kaupunginosat ovat nousseet suosioon. Asuintaloja korjataan ja trendikkäitä ravintoloita ilmestyy tiuhaan. Kalamajan alue on viime vuosina ollut tällainen nouseva alue. Lähellä Telliskivessä on todellinen kulttuurikeskittymä Loomelinnak. Entinen teollisuusalue on nyt luovan alan toimijoiden ja ravintoloiden täyttämä. Kävin siellä päivällä syömässä – toistaiseksi jäi näkemättä, mitä alueella tapahtuu iltaisin.

bar_ilmatar

pingis_telliskivi

telliskivi_kivi_paber_kaarid

telliskivi_ravintolat

Jos Tallinnassa viipyy useamman päivän, kannattaa hankkia edullinen bussi- ja raitiovaunukortti – kolmen vuorokauden kortti maksoi pantteineen 7 €.

Raitiovaunulinjalla 1 on viehättävät sähkölinjatolpat.

raitiovaunulinja_tolppa

Parhaat palat matkan ruokakokemuksista löytyivät tällä kertaa kuitenkin keskustasta. Oishii Sushissa herkut tulevat japanilaiseen tapaan syöjän eteen. Käytännöllistä ja mukavaa!

sushi_linja

Vanhassa kaupungissa ravintola Lusikas on syystä kehuttu.

jalkiruoka_lusikas

Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned

Majakkahuoneesta-blogissa vierailijana

Arvoisat lukijat, on tullut aika esitellä kautta aikain ensimmäinen blogivierailuni. Sain vierailla Majakkahuoneesta-blogissa, joka esittelee kiinnostavasti ajankohtaisia paikkoja, arkkitehtuuria ja kaupunkikuvaa Helsingistä. Blogia kirjoittaa – yksityishenkilönä – Helsingin rakennusvalvontaviraston yliarkkitehti Henna Helander.

Kirjoituksen aihe piti siis löytää Helsingistä. Löytyihän sieltäkin vanha asuntomessualue, jota en ole aikaisemmin esitellyt. Siis, käykääpä katsomassa Majakkahuoneesta kirjoitukseni Asuntomessut Torpparinmäessä 1981 – uusin silmin, ja muitakin blogin Helsinki-juttuja.

 

 

Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned

Lähiömaisemaa Tallinnasta

Parhaillaan Vantaalla on käynnissä Lähiöfestivaali, josta kerroin hieman edellisessä postauksessa. Nyt siis sopii esitellä lähiömaisemaa vähän muualtakin – esimerkiksi Virosta. Äskeisellä Tallinnan matkalla laajensin kaupunkituntemustani uusille alueille. Piti käydä katsomassa myös neuvostoaikana rakennettu Väike Öismäen lähiö.

Erityistä alueessa on se, että se noudattaa ympyräasemakaavaa. Suunnittelusta vastasi Mart Port (1922-2012), joka toimi Neuvostoliiton valtiollisen arkkitehtitoimiston Eesti Projektin pääarkkitehtina vuosina 1961–1989. Hän suunnitteli myös Viru Hotellin rakennuksen. Alueella on myös 300 metriä pitkä Tallinnan suurin kerrostalo, ns. ’Kiinanmuuri’. Se ei ole aloituksen kuvassa, mutta on tyyliltään vastaava. Monumentaalisuus ja yhtenäisyys kuului ajan henkeen.

Parvekkeiden etuseinissä on kiinnostavia muotoja monenkirjavissa väreissä.

Alueen keskellä on viihtyisä virkistysalue ja tekojärvi.

Pitkät talot muodostavat korttelipihoja. Korttelien väleihin sijoittuu muusta maisemasta kohoavia tornitaloja.

Tietenkin alueella on myös ostoskeskuksensa, joka muistuttaa aika paljon suomalaisia lähiöostareita R-kioskeineen.

Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned

Facade Goes Fashion: Paimio-väreissä

Nyt vuorossa huippuarkkitehtuuria: Paimion parantola – ja asianmukaiset raidat asussani. Maineikas tuberkuloosiparantola valmistui 1933 ja sitä pidetään Alvar Aallon läpimurtotyönä. Rakennuksen värimaaílma on tarkkaan harkittu, ja asiaan vihkiytyneissä piireissä puhutaankin ns. Paimio-väreistä. 

Kirpputoreilta kerätyn Paimio-asuni raidoitus toistaa julkisivun, tai oikeammin markiisien värejä. Marimekon kosmetiikkalaukku on ollut näppärä matkakaveri ja raidallisesta neuletakistakin tykkään. Pirtsakka mekko sen sijaan on jäänyt lähinnä kotikäyttöön. Nämä kuvat muuten otettiin noin vuosi sitten, kun blogi oli vielä idean tasolla.




  • Facade Goes Fashion -teema  etsii ja löytää yhtymäkohtia arkkitehtuurin ja muodin välillä. Joskus sulaudun julkisivuun itse. Myös muunlaiset sulautumiset ovat mahdollisia. Postaukset löydät omasta kategoriastaan. Facade Goes Fashion on myös itsenäinen blogi osoitteessa  www.facadegoesfashion.blogspot.com.

Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned

Aravatalot asuntomessuilla

On taas koittanut asuntomessujen aika. Olen häärinyt messuilla Talotarinat-blogini parissa, mutta tällä kertaa myös muissa asioissa. Sain ARA:lta toimeksiannoksi toimittaa kuvat ja tekstit tähän suurikokoiseen seinäkkeeseen, joka esittelee ARA:n ja aravatalojen historiaa. Seinäke on messuilla esillä Opaali-talossa, ja siirretään messujen jälkeen ARA:n tiloihin Lahteen. Tällaisia töitä voisin tehdä enemmänkin!

 

Opaali-talo Vantaan Kivistössä

Facade Goes Fashion: Sateenkaarivärit Ruoholahdessa

Tämä postaus on ollut tekeillä jo jonkin aikaa, muttei harmillisesti ehtinyt parin viikon takaiselle Helsinki Pride –viikolle. Mutta parempi myöhään kuin ei sittenkään.

Ruoholahden sillan alta paljastuu ilahduttava yllätys: harmaa parkkialue on tehokkaasti elävöitetty maalaamalla koko väriympyrä jokaiseen 81 pilariin. Kyseessä on Adalbert Aapolan suunnittelema ympäristötaideteos. Maalaus on toteutettu Tikkurilan Finngard-maalilla ja voimakkaat sävyt löytyvät Symphonyn Opus 1 -värivalikoimasta.

Sateenkaariasuni on jonkinlainen pride-henkinen urheiluasu. Sporttisuutta edustaa Adidaksen tekninen paita, joka ehkä harvemmin yhdistetään verkkosukkahousuihin… On muuten yllättävän vaikea löytää kuoseja, joissa raidat toistuisivat juuri spektrin järjestyksessä. Siispä nyt tyydytään sinnepäin-raitoihin. Täydensin asun Human Rights are my Pride -rannekkeella, jota myy Amnesty (klikkaa lisätietoja).

Rainbow Pillars in Ruoholahti

Under the Ruoholahti Bridge in Helsinki there is a delihghtful surprise: each one of the 81 pillars shines in the colours of the spectrum. The urban artwork is designed by Adalbert Aapola and painted with Tikkurila Symphony Opus 1 colours. I adapt to the scene with an ’athletic pride’ style costume; Adidas shirt, fishnet tights and a Human Rights wristband from Amnesty.

Paita Shirt Adidas Performance / Zalando  | Sukkahousut Tights Claire’s
Ranneke Wristband Amnesty

  • Facade Goes Fashion -teema  etsii ja löytää yhtymäkohtia arkkitehtuurin ja muodin välillä. Joskus sulaudun julkisivuun itse. Myös muunlaiset sulautumiset ovat mahdollisia. Postaukset löydät omasta kategoriastaan. Facade Goes Fashion on aikaisemmin ollut itsenäinen blogi osoitteessa  www.facadegoesfashion.blogspot.fi.

Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned

Facade Goes Fashion: Artek, Venetsian biennaali ja mekko

No nyt. Tämänvuotinen taidebiennaali Venetsiassa on käynnissä, mutta nyt katsotaan muutaman vuoden taakse. Syynä on äskettäin löytämäni vintagemekko, joka käsittämättömän paljon muistuttaa vuoden 2009 biennaalin kahvilan sisustusta. Artek toteutti kolmen taiteilijan kanssa päänäyttelypaviljonkiin tilateoksia, jotka toimivat kirjakauppa-, kahvila- ja lukutiloina. Tobias Rehberger sai arvostetun Kultaleijona-palkinnon kahvila-tilateoksestaan.

Yhdennäköisyys on niin hurja, että tulee mieleen kysyä, kumpi oli ensin. Todennäköisesti mekko, jonka kuosin ja materiaalin perusteella ajoitan 1980-luvun kieppeille. Mekko tosin oli löydettäessä pitkä hame, josta sain helposti muokattua mieleiseni mekon. Nyt vain odottelen sitä kesäistä juhlaa, jossa luomus pääsee käyttöön.

Artek, La Biennale di Venezia and the Dress

Now something different. Let’s look at the Venice Art Biennale in 2009. That is because I found this fantastic vintage dress, most likely from 80s. Its pattern looks unbelievably much like the interior of the biennale cafeteria within the exhibition halls. The designer of the café was Tobias Rehberger, who was awarded the Golden Lion for this work. The cafeteria was designed in collaboration with Artek using customized Artek furniture. 

The dress was actually a long skirt when I found it. After modifying it to my taste I just can’t wait the right occasion to wear it.

Kuvat biennaalista | Biennale photos:
Katja Hagelstam, Wolfgang Guenzel http://www.artek.fi/news/38

Photo: Wolfgang Guenzel /artek.fi

Photo: Katja Hagelstam /artek.fi
Photo: Katja Hagelstam /artek.fi
Photo: Katja Hagelstam /artek.fi

  • Facade Goes Fashion -teema  etsii ja löytää yhtymäkohtia arkkitehtuurin ja muodin välillä. Joskus sulaudun julkisivuun itse. Myös muunlaiset sulautumiset ovat mahdollisia. Postaukset löydät omasta kategoriastaan. Facade Goes Fashion on aikaisemmin ollut itsenäinen blogi osoitteessa  www.facadegoesfashion.blogspot.fi.